Noin kolmannes sähköverkkoyhtiöistä korotti siirtohintoja

Noin kolmannes Suomen sähköverkkoyhtiöistä nosti viime vuonna hintojaan 3 – 15 prosentilla. Sähkön siirto on kallistunut etenkin haja-asutusalueilla, kirjoittaa Taloussanomat.

Energiaviraston 14.1.2020 julkaiseman markkinakatsauksen mukaan kuluttajan sähkölasku kallistui viime vuonna 33 euroa edelliseen vuoteen nähden. Sähkölämmittäjien lasku kasvoi 64 eurolla.

Siirtohinnat nousevat tulevaisuudessakin, sillä verkkoyhtiöt investoivat verkkoihinsa kalliisti. Työ- ja elinkeinomisteriön (TEM) hallitusneuvos Arto Rajala kertoo, että valmisteilla on esitys muutoksista sähkömarkkinalakiin. Tavoitteena on kaksinkertaistaa siirtoyhtiöiden alituottojen jaksotuskautta neljästä vuodesta kahdeksaan ja madaltaa vuosittaista 15 prosentin hinnankorotuskattoa. Lisää tietoa esityksestä odotetaan tällä viikolla.

Vuoteen 2028 mennessä verkkoyhtiöt voivat vapaasti valita alueelleen soveltuvat keinot lainmukaisen toimitusvarmuustason saavuttamiseksi. Lain mukaan myrskyn aiheuttama sähkökatkos ei enää vuoden 2028 jälkeen saa kesämökilläkään kestää yli 36 tuntia. Säänkestävyyttä varmistetaan johtojen kaapeloinnilla ilmasta maan alle, mistä kertyy kustannuksia etenkin haja-asutusalueille.

Keskusta on aiemmin esitellyt ajatusta, jolla haja-asutusalueiden kotitalouksien sähkömaksuja tasattaisiin veronkevennyksellä. Asia ei ole kuitenkaan edennyt valtiovarainministeriössä, ja ehdotus on saanut osakseen myös kritiikkiä. TEM:n Rajalan mukaan lainsäädäntövalmistelussa etsitään parasta aikaa myös pidemmän aikavälin ratkaisuja, kuten sähkövarastoja ja aggregaatteja uusina resurssin hyödyntämisen elementteinä.

Lue lisää täältä

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Kiinteistöpalvelualan näkymät ovat kohenemassa.

14.10.2025

Kiinteistöpalvelualan näkymät kohenemassa – kysynnän odotetaan kasvavan

Kiinteistöpalvelualan tulevaisuudennäkymät ovat varovaisen myönteiset. Noin kolmannes yrityksistä odottaa kysynnän kasvavan seuraavan vuoden aikana. Kasvua ennakoidaan erityisesti energianhallintapalveluissa sekä toimitila- ja käyttäjäpalveluissa.

16.3.2026

Vain kolmannes muovista kierrätykseen – taloyhtiö, tässä voit säästää

Viime vuonna pantittomista muovipakkauksista lajiteltiin muovinkeräykseen vain hieman yli kolmannes. Suurin osa muovista päätyy edelleen sekajätteeseen. Väärin lajiteltu muovi maksaa Suomelle joka vuosi 90 miljoonaa euroa.

5.5.2026

Sähköauton latauslaitteiden myynti laski vuoden alussa

Kiinteistöihin asennettavien sähköauton latauslaitteiden myynti väheni vuoden alussa kuudenneksella viime vuoteen nähden. Laitteita myytiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 15,8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Sähköteknisen Kaupan Liitto (STK) tiedotteessaan.

isännöintikartelli

26.6.2025

Kiinteistöliitto tuomitsee isännöintialan kartellimenettelyt

Kiinteistöliitto pitää kartelliin syyllistyneiden tahojen toimintaa tuomittavana ja niiden asiakkaiden kannalta erittäin valitettavana. Taloudellista vahinkoa kärsineillä taloyhtiöillä on mahdollisuus nostaa vahingonkorvauskanne ja hakea kärsityn vahingon korvaamista.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti