Ovatko salaojat kunnossa? Kosteus aiheuttaa ongelmia piilossa
Teksti Suomen Kiinteistölehti
Kuvat Pekka Rousi
Juttu tiivistettynä
Salaojien toiminta kannattaa tarkistaa säännöllisesti, sillä niiden viat voivat olla piileviä ja aiheuttaa kalliita korjauksia.
Salaojajärjestelmien tekninen käyttöikä on yleensä 30–60 vuotta.
Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Rankkasateet ja runsaat sulamisvedet ovat yleistyneet ilmastonmuutoksen myötä. Tämä kuormittaa pientalojen kuivatusjärjestelmiä aiempaa enemmän, varoittaa asiantuntija.
Kun vesi ei ohjaudu hallitusti pois rakennuksen vierestä, se jää rasittamaan perustuksia ja voi ajan mittaan aiheuttaa kosteusvaurioita.
Ongelma on usein huomaamaton, sillä salaojat ovat maan alla. Siksi niiden toimintaedellytykset kannattaa tarkistaa säännöllisesti ennen kuin vauriot näkyvät sisätiloissa tai korjaukset muuttuvat kalliiksi.
Kosteus voi esiintyä muun muassa jälkinä seinä- tai lattiapinnoissa, pinnoitteiden irtoamisena tai jopa selvänä veden valumisena kellaritilaan. Myös tunkkainen haju on usein merkki rakenteiden kostumisesta, vaikka kosteus ei aiheuttaisi silmin havaittavia ongelmia.
– Ongelman korjaus voi maksaa jopa 20 000 euroa tai enemmän, jos kosteusvaurio on laaja ja pitkään jatkunut, varoittaa Susteran johtava asiantuntija Niko Rautio.
Tekninen käyttöikä kymmeniä vuosia
Salaojajärjestelmän tekninen käyttöikä on yleensä noin 30–60 vuotta ja sadevesien poistojärjestelmien noin 25–40 vuotta. Käyttöikään vaikuttavat järjestelmän materiaali ja huollon säännöllisyys.
– Teknisen käyttöiän täyttyminen ei tarkoita automaattisesti, että järjestelmä on rikki. Sen jälkeen todellinen kunto ja korjaustarve tulisi aina selvittää, Rautio toteaa.
Sadevesijärjestelmät tulisi huoltaa kahdesti vuodessa. Salaojien huoltoon kuuluvat tarkastuskaivojen tarkistaminen 1–2 vuoden välein. Lisäksi putket tulisi huuhdella tarvittaessa ja järjestelmä kuvata noin 5–10 vuoden välein tai jos veden kulussa ilmenee ongelmia.
Valesokkeli on riskirakenne, joka voi altistaa talon kosteusvauriolle. Sen kunto kannattaa selvittää, vaikkei ongelmia olisikaan havaittu. Vaurioituneen rakenteen korjaaminen tekee talosta terveellisemmän ja kohentaa sen arvoa.
Kun taloyhtiössä tapahtuu vesivahinko, vahingon syy ja laajuus on tärkeää selvittää viivytyksettä. Hyvät kirjalliset dokumentit ja valokuvat helpottavat asioiden selvittämistä. Aivan ensimmäiseksi on kuitenkin saatava vedentulo lakkaamaan.
Asunto-osakeyhtiölain mukaan hallituksen on esitettävä vuosittain varsinaisessa yhtiökokouksessa niin sanottu kunnossapitotarveselvitys. Sen tarkoituksena on kiinnittää osakkaiden huomio tulevaan kiinteistönhoidon tarpeeseen ja lisätä kiinteistönpidon suunnitelmallisuutta.
Kun pienessä taloyhtiössä yhdessä asunnossa tapahtuu vesivahinko, jota osakas ei ole omalla huolimattomuudellaan aiheuttanut, voivat muut osakkaat pelätä joutuvansa maksumiehiksi. Tällöin voi olla paikallaan miettiä yhtiöjärjestyksen määräyksiä kunnossapitovastuusta.
Tilaajille
Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista
Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään