Lattiakaivot lomallelähtijän muistilistalle

Kesälomille lähtijän muistilistaan kuuluu loma-aikaisesta kukkien kastelusta ja postin tyhjennyksestä huolehtiminen. Harva huomaa kuitenkaan sopia viemärien vesilukkojen ”kastelusta”. Tällä toimenpiteellä voi välttää ikävän viemärihajun lomalta palatessa.

Viemäröintipisteiden hajulukon toiminta perustuu pieneen vesimäärään, joka estää viemärikaasujen pääsyn huonetilaan. Tämä ns. vesilukko on käytännön syistä avoin, eli siinä oleva vesi pääsee aikaa myöten haihtumaan. Normaalisti tästä ei aiheudu ongelmaa, koska käytön yhteydessä vesilukko täyttyy ja vesimäärä pysyy riittävänä.

Viemäripisteen ollessa käyttämättömänä, ja erityisesti lämpimillä ilmoilla, vesi haihtuu vesilukosta. Jonkun ajan kuluttua yhteys viemäriin aukeaa ja viemärikaasut pääsevät leviämään huonetilaan. Sama ongelma voi esiintyä muinakin vuodenaikoina esimerkiksi käyttämättömissä pesutiloissa. Nykyään yleinen lattialämmitys nopeuttaa veden haihtumista.

– Näiltä ikäviltä hajuilta voi välttyä lisäämällä käyttämättömiin viemäripisteisiin pienen määrän vettä aika ajoin, esimerkiksi kukkien kastelun yhteydessä, asiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä sanoo.

– Vanhan kansan vinkistä, jossa ruokaöljyä lisätään hajulukkoon, kehotan luopumaan. Viemäriin ei pidä laskea öljyä tai muitakaan rasvoja. Ne aiheuttavat viemärien tukkeutumista ja turhaa kuormitusta jäteveden puhdistuksessa.

Mäkisen mukaan toinen syy viemärihajuihin voi olla viemärin hajulukkoon jääneet epäpuhtaudet. Näitä ongelmia esiintyy erityisesti pesutilojen lattiakaivoissa, joihin kerääntyy pesuainejäämiä ja hiuksia. Lattiakaivot kannattaakin puhdistaa säännöllisesti. Niiden peseminen saattaa tuntua ikävältä toimenpiteeltä, mutta hoituu onneksi nopeasti. Normaalisti riittää kun nostaa lattiakaivon ritilän pois ja puhdistaa sen alla näkyvissä olevan pesän.

– Mikäli viemärit eivät vedä riittävästi tai hajuja esiintyy pesualtaiden tai tiskipöydän viemäripisteissä, kannattaa apuun pyytää LVI-alan ammattilainen. Nämäkin vesilukot voidaan puhdistaa, mutta väärin tehtynä siitä aiheutuu merkittävä vuodon ja vesivahinkojen vaara, Mäkinen toteaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

pesukoneen asentaminen

13.6.2025

Miten pesukone tulee asentaa? Asiantuntija kertoo

On suositeltavaa antaa astian- tai pyykinpesukoneen asennustyö ammattilaisen tehtäväksi, ellei ole vakuuttunut omasta osaamisestaan. Asennuksesta saamallaan todistuksella osakas voi tarvittaessa osoittaa täyttäneensä vaadittavan huolellisuusvelvoitteen.

10.10.2025

Kaupallinen yhteistyö

Helppous ja elinkaarikulut – taloyhtiö valitsi etävalvotut palovaroittimet

Järvenpääläinen taloyhtiö valmisteli hankintapäätöstä arvioimalla eri vaihtoehtojen kustannuksia ja saatavia hyötyjä. Alkuvuodesta 2025 yhtiöön vaihdettiin Wattisen etävalvottavat palovaroittimet.

DNA

15.9.2025

Kaupallinen yhteistyö

Energia-asiat taloyhtiössä – nämä faktat hallituksen jäsenen kannattaa tietää

Syksyllä on monissa taloyhtiöissä ajankohtaista pohtia energia-asioita. Jos olet mukana taloyhtiösi hallituksessa, pääset vaikuttamaan moniin kotitaloasi koskeviin asioihin. Tähän on listattu muutamia asioita, jotka hallituslaisen on hyvä tietää energiasta.

Fortum

kaasuliesi

3.11.2025

Miten taloyhtiö voi luopua kaasujärjestelmästä?

Moni taloyhtiö pohtii, voiko tarpeettomaksi käyneestä kaasujärjestelmästä luopua esimerkiksi linjasaneerauksen yhteydessä. Ajan myötä sähkö on korvannut liesiuunien käyttämän energian, ja taloyhtiöiden alkuperäisen, kaasuun perustuvan perusjärjestelmän rinnalle on noussut käyttötarkoitukseltaan päällekkäinen sähkö.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti