Nuohouslaki uudistui – piirinuohouksesta siirryttiin sopimusperusteiseen malliin

Tähän asti käytössä ollut piirinuohousjärjestelmä päättyi vuodenvaihteessa ja nuohousala siirtyi sopimusperusteiseen malliin. Sopimusperusteisessa mallissa asiakas voi jatkossa valita itse haluamansa nuohouspalvelun tuottajan kotiinsa.

Piirinuohoussopimukset lakkasivat 1.1.2019, ja alueella voidaan järjestää nuohousta sopimusperusteisesti siirtymäajan (6kk) jälkeen. Piirinuohooja ja pelastuslaitos voivat kuitenkin yhteisellä sopimuksella sopia piirinuohouksen päättymisestä ilman siirtymäaikaa. Mikäli sopimuksia ei pureta, piirinuohoojan oikeus alueella säilyy siirtymäajan, eli enintään 30.6.2019 saakka. Jotkut alueet (mm. Uusimaa, Oulun seutu ja osa Etelä-Karjalaa) ovat siirtyneet sopimusperusteiseen nuohoukseen jo aikaisemmin. Tietoa oman paikkakuntansa tilanteesta voi kysyä alueen pelastuslaitokselta.

Mitä uudistus tarkoittaa käytännössä?

Kiinteistön omistajalla säilyy vastuu huolehtia nuohouksesta. Pelastusviranomaisella on valvontavastuu alueellaan, mutta ei nuohouksen järjestämisvastuuta. Nuohoojat markkinoivat palvelujaan jatkossa itsenäisesti toiminta-alueellaan tai halutessaan yli maakuntarajojen.

Nuohous tulee hoitaa:

  • vakituisesti asutuissa kiinteistöissä kerran vuodessa
  • vapaa-ajan asunnoissa kolmen vuoden välein

Miten varmistaa jatkossa kodin luotettava nuohous?

Nuohouspalveluja saa tarjota vain nuohousalan ammattitutkinnon suorittanut henkilö. Uusia nuohoojia kouluttaa muun muassa Nuohousalan Keskusliitto ry. Nuohoojan pätevyydestä, laatutakuusta ja ammattimaisesta nuohoustyöstä on tunnuksena Nuohousalan Keskusliiton OMAnuohooja.

– Käyttäessään OMAnuohoojan palveluja, asiakas voi varmistua siitä, että palveluntuottaja vähintään nuohousalan ammattitutkinnon suorittanut, noudattaa Nuohousalan Keskusliiton nuohoustyöohjeita ja kouluttautuu kiinteistöjen palo- ja asumisturvallisuuden edistämiseksi, kertoo Nuohousalan Keskusliiton toimitusjohtaja Hannu Murtokare.

– Työ tehdään turvallisesti ja laadukkaasti.

Lisätietoja nuohousalan uudistuksesta löytyy sisäministeriön hankesivuilta https://intermin.fi/nuohous, Nuohousalan Keskusliitosta (09) 684 4160 sekä oman alueen pelastusviranomaiselta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

ministeri Sari Multala

17.9.2025

Kuukauden kasvo: Energiatehokkuutta kannattaa parantaa, mutta pakkoremontteja ei ole tulossa

Energiatehokkuusdirektiivi viedään kotimaiseen lainsäädäntöön Suomen erityispiirteet huomioiden, lupaa asumisesta vastaava ministeri Sari Multala. Hän kannustaa taloyhtiöitä energiatehokkuustoimiin mutta ei usko aiempien valtion tukien palaavan nykyisessä taloustilanteessa.

14.5.2025

Palovaroittimet siirtyvät taloyhtiön vastuulle ensi vuoden alussa

Pelastuslain uudistumisen myötä palovaroittimien kunnossapitovastuu siirtyy osakkaalta taloyhtiölle. Siirtymäaika on tämän vuoden loppuun, joten viimeistään nyt olisi yhtiön aika toimia. Muutos koskee paristokäyttöisiä palovaroittimia.

Vantaalaisessa taloyhtiössä siirryttiin elektromekaaniseen lukitusjärjestelmään.

23.9.2025

Vantaalainen taloyhtiö uusi lukituksensa – elektromekaaninen järjestelmä tuo turvallisuutta ja helppoutta

As Oy Rajakentäntie 4:ssä lukituksen uusiminen tuli ajankohtaiseksi linjasaneerauksen alla. Samalla siirryttiin elektromekaaniseen lukitusjärjestelmään. Nyt asukkailla on käytössään yksi avain entisten kahden tai kolmen sijaan.

1.10.2025

Sähkön varttihinnoittelu alkaa – mitä se tarkoittaa?

Pörssisähkösopimuksissa siirrytään lokakuun alussa niin sanottuun varttihinnoitteluun. Se tarkoittaa, että sähkön spot-hinta päivittyy 15 minuutin välein, kun se aiemmin päivittyi kerran tunnissa. Muutoksen tavoitteena on vakaammin toimiva sähköverkko ja kulutuksen tehokkaampi ohjaus.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti