Osakkaan vastuulle kuuluvat esimerkiksi lattiakaivon puhtaana pitäminen sekä poisto- ja korvausilmaventtiilien puhdistaminen.
Jokaviikkoinen imurointi ja pölyjen pyyhkiminen sujuu useammalta suomalaiselta rutiinilla, ja myös ikkunat ja uuni muistetaan pestä melko säännöllisesti.
– Sen sijaan paikat, jotka unohtuvat puhdistaa, ovat tyypillisesti liesituulettimen suodatin, huoneiston ilmanvaihtoventtiilit ja lattiakaivo, sanoo isännöintijohtaja Ville Kilpi Lumo-kodeista.
Myös jääkaappia ja uunia puhdistetaan harvemmin. Perusteellisen siivouksen yhteydessä isot kodinkoneet, kuten liesi ja jääkaappi, on syytä siirtää paikoiltaan ja katsoa, mitä niiden alle ja taakse on ajan kuluessa kertynyt.
– Pölyt ja roskat kannattaa imuroida pois, sillä ne ovat paloturvallisuusriski ja lisäävät myös energiankulutusta.
Muistilista perusteelliseen siivoukseen
Jääkaappi
Jääkaapin hyllyjen ja laatikoiden puhtaanapidon lisäksi on hyvä varmistaa, että jääkaapin sisällä oleva kondenssivesiputki on auki. Kondenssivesiputken aukon voi puhdistaa vanupuikolla tai pienellä kondenssivesiputkelle tarkoitetulla harjalla.
Jääkaappi kannattaa myös vetää ulos, jotta pölyt ja roskat pääsee siivoamaan kaapin takaa.
Liesituulettimen suodatin
Irrota suodatin liesikuvun alapuolelta. Pese se kuumassa vedessä tiskiharjalla ja rasvaa liottavalla astianpesuaineella tai laita astianpesukoneeseen liesikuvun käyttöohjeiden mukaisesti.
Rasvasuodatin tulisi pestä jopa kerran kuukaudessa sen mukaan, kuinka paljon kokkaa kotona, kuitenkin vähintään pari kertaa vuodessa.
Poistoilmaventtiilit
Pyyhi huoneiston seinässä tai katossa oleva poistoilmaventtiili nihkeällä liinalla. Venttiiliä ei pidä avata, jotta ilmanvaihdon säädöt eivät muutu. Venttiilin voi puhdistaa liinalla niin syvältä kuin saa purkamatta sitä.
Kokeile, toimiiko ilmanvaihto: laita pala paperia venttiilin päälle. Jos paperi pysyy venttiilin suulla, ilmanvaihto on kunnossa. Venttiilit tulisi puhdistaa kaksi kertaa vuodessa.
Korvausilmaventtiilit
Ikkunakarmissa olevat korvausilmaventtiilit tulee puhdistaa kaksi kertaa vuodessa. Tarkista samalla, että venttiili on auki, jotta raikas ilma pääsee virtaamaan asuntoon.
Useimmissa malleissa on erilliset suodattimet. Irrota suodatin ja pese kuumalla vedellä ja astianpesuaineella.
Lattiakaivo
Puhdista lattiakaivo nostamalla ensin kansiritilä pois paikoiltaan. Kaivon irtosisustaa ja pohjatulppaa ei pidä irrottaa. Tyhjennä kaivo vedestä, hiuksista ja liasta.
Lattiakaivossa voi käyttää erityyppisiä suodattimia estämään hiusten ja muiden isompien roskien pääsyä kaivoon. Suodatin on helppo puhdistaa tai vaihtaa säännöllisin väliajoin.
Lue lisää: Muista, että viemäri ei ole jäteastia – viisi faktaa viemäreistä
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään