Siistii hommaa –kampanja tutustuttaa nuoret kiinteistöpalvelualaan

Maanantaina käynnistyneellä Siistii hommaa -kampanjalla halutaan innostaa nuoria hakeutumaan kiinteistöpalvelualan opintoihin ja töihin alan yrityksiin. Kampanjalla pyritään myös vaikuttamaan yleisemmin kiinteistöpalvelualan arvostukseen ja tuomaan esiin alan ammattilaisten työn merkitystä meidän jokaisen arkeen. Kampanjan taustalla on Kiinteistötyönantajat ry.

– Tutkimusten mukaan nuoret eivät tunne kiinteistöpalvelualaa ja sen tarjoamia uramahdollisuuksia. Ala on kuitenkin merkittävä ja vakaa työllistäjä nyt ja tulevaisuudessa – niin kauan kun on taloja, on töitä, kertoo Kiinteistötyönantajat ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén.

Kiinteistöpalvelut ovat rakennuksiin ja toimitiloihin liittyviä palveluita kuten esimerkiksi kiinteistöhuoltoa, energianhallintaa, teknisiä palveluita, siivousta ja aulapalveluita. Kiinteistöpalvelualan ammattilaiset pitävät huolen siitä, että kaikki toimii.

Ala työllistää yli 100 000 henkilöä ja eläköitymisen myötä uusia osaajia tarvitaan lisää. Pelkästään TE-hallinnon mol.fi-sivulla on tarjolla tällä hetkellä yli 1 000 kiinteistöpalvelualan avointa työpaikkaa eri puolilla maata.

Kiinteistöissä tarvittavat palvelut monimuotoistuvat koko ajan, mikä tuo alalle lisää kasvua. Samalla alan ammattilaisilta vaaditaan entistä monipuolisempaa osaamista. Alan ammatillista koulutusta onkin uudistettu moniosaajuuden mahdollistavaan suuntaan ja näin vastaamaan paremmin työelämän tarpeisiin.

– Haluamme kampanjalla lisätä nuorten tietoutta kiinteistöpalvelualasta, alan koulutuksesta, ammateista ja työtehtävistä sekä hyvistä uratarinoista. Alan koulutus kannattaa. Moni viihtyy tällä alalla koko työuransa, sillä mahdollisuudet kehittyä ja rakentaa itsensä näköistä urapolkua ovat lähes rajattomat, Gramén kertoo.

Kampanja käynnistyy nuorille suunnatun Siistiihommaa.fi-nettisivuston lanseerauksella 5.-7.5. järjestettävässä Taitaja 2015 -tapahtumassa Turussa. Tapahtumaan arvioidaan osallistuvan noin 50 000 ammatinvalintaikäistä nuorta.

Siistii hommaa -kampanjan nettisivut: www.siistiihommaa.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

PHM Aski

19.9.2024

Kaupallinen yhteistyö

Parasta puhtautta taloyhtiöille

PHM Aski on uusi edistyksellinen taloyhtiösiivouksen konsepti, jonka PHM Group on kehittänyt yhdessä puhtaanapidon ammattilaisten kanssa. Palvelun tuottajat ovat paikallisia PHM Groupiin kuuluvia huoltoyhtiöitä, jotka tuntevat taloyhtiöt ja niiden siivoustarpeet.

PHM Group

riistavuorenkuja

19.12.2024

Riistavuorenkujalla eletään yhteisöllisesti

Helsingin Etelä-Haagassa sijaitsevassa taloyhtiössä Riistavuorenkuja 8:ssa asukkaat yhdessä pitävät huolta talostaan ja myös vaalivat sen 60-vuotista historiaa. Taloyhtiössä on alusta alkaen arvostettu talkootyötä ja asukkaiden aktiivista osallistumista. Viime vuosina lapsiperheet ovat tuoneet yhtiöön iloa ja energiaa.

7.5.2025

Vehreää ja viihtyisää – taloyhtiön pihalle sopivat monenlaiset marjapensaat

Kerrostalon pihalle sopivat yhtä hyvin herukat kuin hunajamarjatkin – ei vain kasvattamaan satoa vaan myös kaunistamaan pihapiiriä. Sadon poimimisesta kannattaa taloyhtiössä sopia jo taimien istutusvaiheessa.

lapset taloyhtiössä

13.5.2025

Lasten pihaleikit kuuluvat taloyhtiöelämään – vanhemmilla valvontavastuu

Taloyhtiön kannattaa ohjeistaa lapsia siitä, missä yhtiön piha-alueella on turvallista leikkiä. Leikkien kieltäminen ei kannata, koska taloyhtiön ainoa puuttumiskeino olisi huoneiston hallintaanotto, joka edellyttää olennaista rikkomusta. Käytännössä tavanomaiseen elämään kuuluvia asioita, kuten lasten leikkimistä, ei voi kieltää.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti