Asuntomessujen parhaat keittiöt

”Kauneus kohtaa käytännöllisyyden” – Työtehoseura on vuosittaiseen tapaansa arvioinut Asuntomessuilla Porissa esillä olevat kohteet ja niiden keittiöt. Nähtyjen ratkaisujen valossa voi todeta, että avokeittiön ja olohuoneen liitto on tullut jäädäkseen. Näin ruoanlaitto, oleskelu ja itse ruokailu tapahtuvat yhdessä tilassa. Keittiöistä on luonteva yhteys terasseille, joita tämän vuoden messutaloihin on rakennettu runsaasti.

– Ruoan merkitys on kasvanut ja ruokaa halutaan valmistaa yhdessä, eikä jättää kokkia yksin oven taakse keittiöön. Avokeittiöt ovat esimerkki siitä, kuinka ruokatrendit heijastuvat suoraan myös keittiöiden suunnitteluun, kertoo Työtehoseuran tutkimusjohtaja Heli Mäntylä.

Avokeittiöissä usein nähtävät saarekkeet on myös toteutettu Työtehoseuran arvioiden mukaan onnistuneesti. Saarekkeet ovat riittävän kokoisia, ja niihin on sijoitettu toisilleen tärkeät liesi sekä lavuaari samaan yhteyteen. Näin vältetään monet vaaratilanteet, joissa kuumasta pastakattilasta lähdetään kaatamaan vesiä pois toiselle puolelle keittiötä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Huoneiston käyttötarkoituksen muutos edellyttää rakennuslupaa.

25.8.2025

Huomioi nämä huoneiston käyttötarkoituksen muutoksessa

Huoneiston käyttötarkoituksen muutos esimerkiksi liikehuoneistosta asuinhuoneistoksi edellyttää yhtiöjärjestyksen muutosta ja rakennuslupaa. Toisinaan se saattaa myös vaatia kaikkien osakkaiden suostumuksen.

Tilaajille

ryhmäkorjaushanke

9.7.2025

Ryhmäkorjaushanke – mitä se tarkoittaa?

Ryhmäkorjaushankkeessa useampi taloyhtiö muodostaa yhteistyöryhmän, joka lähtee toteuttamaan mahdollisimman paljon yhteisiä elementtejä sisältävää, yhteistä korjaushanketta. Suurimmat hyödyt saadaan, jos mukana olevat yhtiöt ovat mahdollisimman samankaltaisia.

15.8.2025

Kaupallinen yhteistyö

Taloyhtiön tiedonhallinta omissa näpeissä – SokoPro Kiinteistöpankki tuo läpinäkyvyyttä remontteihin

Kiinteistöpankki mahdollistaa tietojen tehokkaan hallinnan koko niiden elinkaaren ajan. Kiinteistöpankin avulla voit luoda projektin jokaiselle remontille, kiinteistölle tai huoneistolle yhdellä ja samalla alustalla.

SokoPro

tyhjilleen jätetty huoneisto

15.9.2025

Osakkaan on hoidettava myös tyhjilleen jätettyä huoneistoa

Asunto-osakeyhtiölaki asettaa taloyhtiön osakkaalle yleisen huolellisuusvelvollisuuden, jonka mukaan osakkaan on hoidettava huoneistoaan huolellisesti myös silloin, kun huoneisto on tyhjillään. Mitä huoneiston huolellinen hoito tarkoittaa?

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn