Miksi ensi kevään talon maalaus kannattaa tilata jo syksyllä?

talon maalaus

Keväällä kun päivät pitenevät ja lumet alkavat sulaa, moni omakotitaloasuja pohtii oman talon ulkoverhouksen kuntoa. Joko tänä vuonna ulkoverhous kannattaisi maalata? Keväällä ulkoverhouksen kunnon tarkistaminen on toki loogista, mutta on lukuisia syitä miksi talon maalauksen suunnittelu ja työn tilaaminen kannattaa tehdä jo syksyllä. Tässä artikkelissa kerromme millaisia hyötyjä saat asiakkaana, kun tilaat maalauksen jo syksyllä.

Ajoissa toimiminen tuo rauhaa

Monet saattavat muistaa käyneensä alkutalvella suksikaupoilla tai hankkimassa polkupyörää urheiluliikkeestä keväällä, jolloin asiakkaita on jonoksi ja ruuhkaksi asti. Jos suksensa hankkisi muutamaa kuukautta etukäteen, saisi asioida rauhallisemmin, valikoima olisi laajempi ja suksien hinnassa voisi olla jopa pientä alennusta. Myös kauden jälkeen myymättä jääneitä suksia myydään reiluilla alennuksilla.

Sama periaate toimii myös ulkomaalausyrityksissä. Keväällä myydään suurin osa kesän maalauksista ja kevät onkin maalausyrityksissä kiireistä aikaa. Kun omakotitaloasuja ennakoi tarpeen ajoissa, on asioiminen rauhallisempaa eikä kummallakaan osapuolella, myyjällä tai asiakkaalla ole asian suhteen kiire.

Syksyllä kartoituksen tekeminen on helpompaa

Talvella talon ympärille kertyneet lumikasat vaikeuttavat kartoituksen suorittamista. Vaikka kartoitus on mahdollista tehdä myös talvella, se sujuu nopeammin ja on asiakkaallekin miellyttävämpää, kun ei tarvitse rämpiä lumihangessa märin sukin. Vaivattomimmin tarjous saadaan tehtyä, kun kartoitus ja mittaukset voidaan tehdä syksyn puolella ennen lumen tuloa.

Maalauksen tilaaminen syksyllä on asiakkaalle hyödyllistä, sillä näin voi varata paikkansa kevään ensimmäisten maalausten joukossa.

Mahdollisuus valita paras maalausajankohta

Maalauksen tilaaminen syksyllä on asiakkaalle hyödyllistä, sillä näin voi varata paikkansa kevään ensimmäisten maalausten joukossa. Kun työ toteutetaan jo varhain keväällä, kasvit ja kukat säilyvät paremmin, koska ne eivät ole vielä ehtineet nousta tai puhjeta kukkaan. Keväällä valmiiksi saatu maalaus helpottaa myös kesän juhlien, kuten valmistujaisten ja rippijuhlien, järjestämistä. Onhan valmiissa ja siistissä pihassa mukavampi juhlia.

Pitävä hinta, ei hinnankorotuksia

Syksyllä tehdyt sopimukset takaavat kiinteän hinnan, johon myöhemmät hinnankorotukset eivät vaikuta. Kun urakkahinta sovitaan valmiiksi syksyllä, se pysyy ennallaan, eikä siihen tehdä muutoksia. Mikäli keväällä maalausten hinnat nousevat, ne eivät koske jo tehtyjä sopimuksia. Hinnan sopiminen puoli vuotta ennen maalauksen aloittamista auttaa asiakasta myös varautumaan taloudellisesti maalauksen maksamiseen.

Stressi maalauksesta saa unohtua

Maalauksen ajankohdan miettiminen on voinut olla ajatuksissa jopa vuosia ja asia on voinut turhauttaa. Kun syksyllä tilaa maalauksen ennakkoon, voi koko asian unohtaa kuukausiksi. Talven aikana voit luottaa siihen, että ammattitaitoiset maalarit saapuvat ovellesi sovittuna päivänä valmiina aloittamaan työn.

Ajoissa oleminen on järkevää varautumista

On monelta kantilta varsin järkevää olla ajoissa ja varata maalaus jo syksyllä. Kun tilaa maalauksen toimijalta, jonka toimitukseen ja laatuun voi luottaa, voi maalaushuolet unohtaa ja keskittyä elämässä muihin asioihin.

  • – Perustettu vuonna 2013
  • – Vuotuinen työntekijämäärä n. 600
  • – Toiminta-alueena koko Suomi
  • – Yli 16 000 toteutettua maalaustyötä
  • – Kattavat takuut
  • – Korkea asiakastyytyväisyys 4,6/5

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Sorcolor Oy

Taloyhtiöiden maalauspalvelut puuverhoilulle, rapatuille verhouksille, tiilikatoille ja peltikatoille sekä puupintaisille terasseille ja ulkorakennuksille.
Julkisivumaalaukset omakotitaloihin ja julkisiin rakennuksiin sekä liikekiinteistöihin.
Porrashuonemaalaukset ja muut sisämaalaukset kaikenkokoisiin sisätiloihin.

Tutustu yritykseen

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

As Oy Tuurepori

17.3.2026

Hissillä ateriat asukkaille – Satavuotias As Oy Tuurepori oli aikaansa edellä

Turun keskustassa sijaitseva As Oy Tuurepori perustettiin vuonna 1924. Sadan vuoden aikana se on nähnyt lähiympäristön muutoksen ja toiminut kotina kuuluisuuksillekin. Aikansa uusimmalla talotekniikalla rakennetusta talosta on pidetty hyvää huolta ja se jatkaa hyväkuntoisena seuraavalle vuosisadalle.

12.6.2025

Tiilikatto vaatii huolenpitoa – muista säännölliset katselmukset ja sammaloitumisen esto

As Oy Hämeenlinnan Myllärinpuistossa tiedostettiin noin 20-vuotiaan betonitiilikaton huollontarve. Aurinko oli haalistanut mustan katon paikoin harmaaksi. Myös sammal oli alkanut kiinnittyä pinnoille.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

24.4.2026

Kuntotarkastus kertoo, tarvitseeko valesokkeli korjausta

Valesokkeli on riskirakenne, joka voi altistaa talon kosteusvauriolle. Sen kunto kannattaa selvittää, vaikkei ongelmia olisikaan havaittu. Vaurioituneen rakenteen korjaaminen tekee talosta terveellisemmän ja kohentaa sen arvoa.