Tulorajojen poistaminen on väärä päätös – hyvätuloisten asumista ei pidä tukea

Asuntoministeri Kimmo Tiilikainen ilmoitti hallituksen peruvan viimevuotisen päätöksensä tulorajoista. Hallituksen poukkoilu asuntopolitiikassa tuntuu jatkuvan. Tulorajat otettiin käyttöön vuoden 2017 alusta valtion ja kuntien tukemissa ARA-vuokra-asunnoissa pääkaupunkiseudulla, koska tuen kohdentuminen pienituloisille oli heikkoa ja tulorajat nimenomaan parantavat tukiasuntojen kohdentumista pienituloisemmille.

Tuotantotukiasunnoista huomattava osa on kohdentunut ja kohdentuu keski- ja hyvätuloisille. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kahteen ylimpään tulokymmenykseen kuuluvia perheitä asuu tukiasunnoissa noin 10 000, eli heidän asumistaan tukevat muut veronmaksajat.

– Julkista tukea jaettaessa pitää olla erittäin hyvät perustelut sille, miksi jotain asiaa tuetaan. Noin 60 % pääkaupunkiseudun kaikista asukkaista mahtuu tämänhetkisiin tulorajoihin. Tukirajat on siis jo asetettu melko korkeiksi, Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva sanoo.

– Tulorajojen poistamista on perusteltu myös sillä, että eri tuloluokkien asuttaminen valtion tukemissa asunnoissa estää alueiden eriytymistä. Hyvätuloisille kohdistuva tuki on kuitenkin merkittävä, eikä sillä aiempinakaan vuosina ole kyetty taklaamaan alueiden eriytymisen ongelmaa. Alueiden kehittämiseen pitää löytää muita ratkaisuja kuin hyvätuloisten tukeminen, perustelee Koro-Kanerva.

– Koska talous on lähtenyt kasvuun, on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla jopa pulaa työntekijöistä erityisesti palvelualoilla. Tukiasunnot pitää kohdentaa paremmin pienituloisille, jotta myös pienipalkkaisiin töihin riittää tekijöitä, Koro-Kanerva painottaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

28.7.2025

Kannustinpäätöksestä ratkaisu rapistuviin kylpyhuoneisiin?

Yhtiön osallistuminen osakasremonttien kustannuksiin voi houkutella osakkaita saneeraamaan kylpyhuoneita oma-aloitteisesti, jolloin koko yhtiö hyötyy. Kannustinpäätöksellä voidaan lisätä asumismukavuutta ja parantaa kiinteistön arvoa sekä ehkäistä yllättäviä vahinkoja.

Tilaajille

11.12.2025

Taloyhtiö jälkiasensi hissit edistääkseen esteettömyyttä – ”Kukaan meistä ei nuorene”

Väestö vanhenee, joten taloyhtiöiden kannattaa panostaa esteettömyyden edistämiseen. As Oy Kaakinportissa Pieksämäellä ryhdyttiin korjaustöihin, jotta asukkaat pärjäisivät kotonaan mahdollisimman pitkään.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

kaasuliesi

3.11.2025

Miten taloyhtiö voi luopua kaasujärjestelmästä?

Moni taloyhtiö pohtii, voiko tarpeettomaksi käyneestä kaasujärjestelmästä luopua esimerkiksi linjasaneerauksen yhteydessä. Ajan myötä sähkö on korvannut liesiuunien käyttämän energian, ja taloyhtiöiden alkuperäisen, kaasuun perustuvan perusjärjestelmän rinnalle on noussut käyttötarkoitukseltaan päällekkäinen sähkö.

Tilaajille

26.11.2025

Tulipalo kerrostalossa? Näin toimit oikein vaaratilanteessa

Tulipalo voi osua kohdalle milloin tahansa, yleensä ennalta varoittamatta. Siksi on tärkeä miettiä valmiiksi, miten toimia, jos omassa taloyhtiössä palaa. Eniten paloja syttyy kiukaasta, helloista ja nykyisin sähköpyörien ja -potkulautojen akkujen latauksesta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti