Sami Asujamaa sai Isännöitsijä 2017 -palkinnon

Isännöitsijänä Sami Asujamaa on aktiivinen toimialan kehittäjä, joka seuraa digitrendejä. Hän on luonut 10+ Isännöintiin yrityskulttuurin, jossa koko yritystoiminta pyörii pilvipalveluissa. Asujamaa sai Isännöitsijä 2017 -palkinnon Isännöintipäivillä Tampereella.

– Aikapula on usein isännöitsijän työssä ongelma, mutta osa siitä on itse aiheutettua. Digitaaliset ratkaisut auttavat tehtävien priorisoinnissa ja etätyöt säästävät matkustamiseen menevää aikaa. Omassa yrityksessäni pyrin viemään toimintaa siihen suuntaan, että hallitustyö taloyhtiöiden kanssa toimisi kuin yrityksissä ja kuukausipalaverit olisivat keskellä päivää esimerkiksi verkkokokouksena, sanoo Asujamaa.

Asujamaa hyödyntää paljon valmiita ohjelmistoja, mutta muokkaa niistä oman yrityksen toimintakulttuuria ja asiakaspalvelua tukevia palveluja. Dokumenttien jakamista ja viestintää helpottavat esimerkiksi Asujamaan kehittämät taloyhtiökohtaiset Sharepoint-sivustot. Sähköpostin määrää vähennetään käyttämällä Slack-palvelua.

– Kun yritykseni lähti liikkeelle vuonna 2015, kantava ajatus oli yksinkertaisesti: mitäpä jos isännöitsijää ei tarvitsisi muistuttaa. Digi on auttanut pääsemään tavoitteeseen.

Tällä hetkellä 10+ Isännöinti Oy isännöi 20 taloyhtiötä ja työllistää kaksi työntekijää. Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 120 000 euroa.

Isännöintiliiton palkinnot jaettiin Isännöintipäivillä Tampereella 7. syyskuuta. Isännöintipäivät on isännöintialan suurin vuosittainen tapahtuma, jonne alan ammattilaiset kokoontuvat kouluttautumaan ja verkostoitumaan.

Isännöintiliitto palkitsee vuosittain alalla ansioituneita isännöintiyrityksiä, isännöitsijöitä ja isännöintitekoja. Tänä vuonna Isännöintiliiton palkintojen teemana oli digitalisaatio. Isännöitsijä 2017 -kategoriassa etsittiin henkilöä, jokakehittää ja käyttää digiosaamistaan asiakkaiden ja yrityksen hyväksi sekä oivaltaa digitalisaation mahdollisuudet ja suhtautuu niihin pelottomasti.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

14.10.2025

Kaupallinen yhteistyö

Palkitun isännöitsijän kädenjälki näkyy uudistetussa Isännöinnin käsikirjassa

Palkitun isännöitsijän, yrittäjä Sami Asujamaan, kädenjälki ja palo isännöintialan kehittämiseen näkyy uudistetussa Isännöinnin käsikirjassa. Teos kokoaa yhteen alan parhaat käytännöt ja viimeisimmät tiedot ja se sopii arjen tueksi niin uusille kuin kokeneille isännöitsijöille.

Kiinteistömedia Oy

5.11.2025

Kaksi puheenjohtajaa kertoo, miksi isännöitsijä meni vaihtoon

Yhteistyö isännöitsijän kanssa saattaa sujua kuin tanssi – tai aiheuttaa harmaita hiuksia koko hallitukselle. Toisinaan epäluottamus johtaa isännöitsijän vaihtamiseen. Kiinteistölehti Lounais-Suomi kysyi kahden turkulaisen taloyhtiön kokemuksista.

5.3.2026

Kuinka paljon toimivaltaa isännöitsijällä on asunto-osakeyhtiössä?

Asunto-osakeyhtiössä yhtiökokouksella on yleistoimivalta, kun taas hallituksen ja mahdollisen isännöitsijän toimivalta on rajoitetumpaa. Toimivallanjako taloyhtiössä on periaatteessa selkeä: ylintä päätösvaltaa käyttää yhtiökokous, hierarkiassa seuraavana on hallitus ja tämän jälkeen isännöitsijä.

Tilaajille

23.6.2026

Hallituksen ja isännöitsijän työnjaosta sovittava yhdessä

Taloyhtiön hallitus voi tehdä työtään monin eri tavoin. Asunto-osakeyhtiölaki antaa puitteet, mutta arkinen työskentely pitää jokaisessa hallituksessa päättää erikseen. Myös yhteistyöstä isännöitsijän kanssa tulee sopia tarkasti.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti