
Tutkimus: Aurinkosähköasennuksissa edelleen puutteita
Tutkimuksessa kartoitettiin pientalojen aurinkosähköjärjestelmien vaatimustenmukaisuutta. Yksikään tutkituista järjestelmistä ei täyttänyt kokonaisuudessaan kaikkia sille asetettuja vaatimuksia.

Tutkijat ovat löytäneet hanavedestä ympäri maailmaa muovijäämiä, kertoo Guardian-lehti.
Eniten muovijäämiä löytyi Yhdysvalloista, jossa muovia löytyi 94 % näytteistä, Euroopassa muovia löytyi vähiten, mutta sitä löytyi kuitenkin 72 % näytteistä.
Mikromuovien päätyminen hanaveteen on mysteeri, mutta ilmakehä on Guardianin mukaan yksi selkeä lähde. Vaatteiden ja mattojen kuidut leviävät ilmaan päivittäisessä käytössä. Lisäksi Yhdysvalloissa isojen jäämien lähteiksi arvellaan amerikkalaisten kotitalouksien kuivausrumpuja, sillä lähes 80 % kotitalouksista on kuivaaja, joka vie kosteuden suoraan ulkoilmaan.

Tutkimuksessa kartoitettiin pientalojen aurinkosähköjärjestelmien vaatimustenmukaisuutta. Yksikään tutkituista järjestelmistä ei täyttänyt kokonaisuudessaan kaikkia sille asetettuja vaatimuksia.

Kotien palovaroittimet siirtyvät asukkaalta taloyhtiön vastuulle 1.1.2026. Safetum Palovaroitinpalvelu on kustannustehokas ja vastuullinen ratkaisu, joka vastaa niin asukkaiden, taloyhtiöiden kuin isännöitsijöidenkin tarpeisiin.
Safetum

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen voi tänä ja ensi vuonna jäädä hieman odotettua heikommaksi, selviää Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrista. Eniten kerrostaloissa tehdään tänä vuonna vesi- ja viemärijärjestelmien korjauksia. Seuraavien viiden vuoden aikana sähköautojen latauspisteet ovat yleisin kerrostaloyhtiön hanke.

Selvityksen mukaan palo-osastointien puutteet selittyvät virheellisellä suunnittelulla tai huolimattomalla toteutuksella. Säädöksissäkin olisi parantamisen varaa. Isoimmat ongelmat liittyvät rakenneliitoksiin sekä räystäisiin ja katoksiin.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään