Mitä tarkoittaa osakkeen ulosmittaus?

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Asunto-osakkeen ulosmittaus tarkoittaa, että velallisena oleva osakkeenomistaja ei saa ulosmittauspäätöksen jälkeen esimerkiksi luovuttaa tai pantata ulosmitattua osaketta tai muutoin määrätä siitä.

Taloyhtiö saa tiedon osakkeeseen kohdistuvasta ulosmittauksesta ulosottoviranomaiselta. Tieto merkitään osakeluetteloon. Kun taloyhtiön osakeluetteloa ylläpitää Maanmittauslaitos, osakkeeseen kohdistuva ulosmittaus merkitään osakehuoneistorekisteriin ulosottoviraston ilmoituksesta.

Usein osakkaalla on tässä vaiheessa kertynyt myös vastikerästejä taloyhtiölle. Yhtiö on jo mahdollisesti ryhtynyt toimiin saatavansa perimiseksi ja huoneiston ottamiseksi yhtiön hallintaan. Osakkeiden ulosmittaus ei vaikuta ennen ulosmittausta tehtyyn hallintaanottopäätökseen eikä estä sen täytäntöönpanoa. Osakkeiden ulosmittaus ei myöskään estä hallintaanottopäätöksen tekemistä niin kauan kuin hallintaanottoperuste on olemassa eikä osake ole vaihtanut omistajaa.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Katriina Sarekoski

Kirjoittaja on lakimies Kiinteistöliitto Uusimaassa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

6.7.2026

Kenelle kuuluu vastuu vuokralaisen aiheuttamasta vahingosta?

Taloyhtiöissä saatetaan pohtia, vastaako huoneistonsa vuokrannut osakkeenomistaja vuokralaisensa aiheuttamasta vahingosta. Ajatuksena voi olla, että huoneiston vuokraaminen itsessään loisi vuokranantajalle vastuun vuokralaisen toiminnasta. Laissa näin ei kuitenkaan sanota.

Tilaajille

9.4.2026

Kuka vastaa osakkaan asentamista käyttövesiputkista?

Osakkeenomistaja haluaa asentaa muutostyössään käyttövesiputket rakenteisiin vastoin yhtiön linjausta. Onko osakkeenomistajalla oikeus tällaiseen muutokseen ja jos on, niin kuka vastaa käyttövesiputkien kunnossapidosta jatkossa?

Tilaajille

2.1.2026

Virheellisesti peritty vastike – miten virhe oikaistaan?

Jos vastiketta on peritty virheellisesti, on osakkeenomistajalla oikeus vaatia virheellisen vastikkeen oikaisua. Yhtä lailla taloyhtiöllä on oikeus vaatia vastikkeen oikaisua sen havaitessa, että vastiketta on peritty liian vähän.

Tilaajille

15.5.2026

Sisälle suojautuminen – mitä se tarkoittaa taloyhtiössä?

Viranomaisten lähettämä vaaratiedote kehottaa suojautumaan sisätiloihin. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Eri vaaratilanteet voivat vaatia erilaisia toimenpiteitä.