
Huoneisto tyhjänä? Huomioi nämä seikat
Taloyhtiön osakkeenomistaja on vastuussa huoneistostaan myös pitkän poissaolon aikana. Kun varkaisiin ja sähkökatkoihin varautuu etukäteen, kesälomallekin voi lähteä keveämmin mielin.

Moni suomalainen lähtee kuluvalla viikolla juhannuksen viettoon mökille tai muualle pois kotoaan ja aloittaa samalla kesälomansa. Koti jää tyhjilleen, mutta silti moni jättää tekemättä mitään toimenpiteitä asuntomurron tai muiden vahinkojen ehkäisemiseksi, paljastaa kyselytutkimus.
Suomalaiset ovat eniten huolissaan asuntomurrosta kotiinsa lomamatkojen aikana. Silti lähes joka neljäs suomalainen (23%) ei tee mitään toimenpiteitä, kuten pyytäisi jotakuta keräämään postit tai katsomaan kodin perään, jättäessään kotinsa tyhjilleen, paljastaa turvayritys Verisuren kyselytutkimus.
– Kerrostaloasukkaat jättävät pientaloasukkaita useammin kodin oman onnensa nojaan. Kerrostaloasukkaat ajattelevat usein, että kun lähellä on paljon ihmisiä, se takaa oman kodin turvallisuuden, sanoo kodin ja pienyritysten turvapalveluja tarjoavan Verisuren toimitusjohtaja Sami Ranta.
Mielikuva on osittain väärä, sillä esimerkiksi kerrostalomurtojen osuus asuntomurroista on kasvanut. Poliisin tilastojen mukaan vuonna 2012 joka neljäs asuntomurto (24%) tehtiin kerrostaloon, kun viime vuonna niiden osuus oli jo lähes 40 prosenttia (36%).
Suomalaiset suhtautuvat huomattavasti huolettomammin kotinsa turvallisuuteen lomansa aikana kuin muissa pohjoismaissa. Ruotsalaisista vain 15 prosenttia ei tee mitään toimenpiteitä lähtiessään lomalle ja norjalaisista 13 prosenttia.
Yleisimmät toimenpiteet kotoa lähtiessä on pyytää jotakuta keräämään postit ja katsomaan kodin perään aika ajoin sekä jättää avaimet luotetulle henkilölle.
– Mielenkiintoista on huomata, että naiset pyytävät selvästi miehiä useammin esimerkiksi naapureita katsomaan kodin perään, sanoo Ranta.
Vain 14 prosentilla suomalaisista on kodissaan jonkinlainen murtohälytin ja noin puolet (45%) suomalaisista kokee, että heidän kotinsa on riittävän hyvin suojattu murtojen estämiseksi. Yli puolet (66%) suomalaisista puolestaan kokee varautuneensa riittävästi tulipalon varalle.
Tutkimus: Tutkimuksen on toteuttanut Verisure Oy:n toimeksiannosta YouGov. Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten suhtautumista kotinsa turvallisuuteen. Tutkimus on toteutettu 24.11.- ja 27.11.2016. Kyselyyn vastasi 1005 yli 18-vuotiasta suomalaista. Lopullinen vastaajajoukko on painotettu väestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja kotipaikan mukaan. Kysely toteutettiin myös Ruotsissa ja Norjassa.

Taloyhtiön osakkeenomistaja on vastuussa huoneistostaan myös pitkän poissaolon aikana. Kun varkaisiin ja sähkökatkoihin varautuu etukäteen, kesälomallekin voi lähteä keveämmin mielin.

Sähköpyörän litiumioniakku saattaa syttyä räjähdysmäisesti palamaan, jos akkukennosto on vaurioitunut tai akun sisäosa pääsee kastumaan. Mikäli akku kuumenee, turpoaa tai toimii arvaamattomasti, sen käyttöä ei tule jatkaa.

Joskus voi käydä niin, että vuokralaisen tai osakkaan oikeus pitää huoneistoa hallinnassaan on päättynyt, mutta huoneistosta ei suostuta muuttamaan pois. Lukkoja ei saa lähteä omin toimin vaihtamaan, sillä se täyttää omankädenoikeutta koskevan rikoksen tunnusmerkistön.
Tilaajille

Taloudellisella kannattavuudella on iso merkitys taloyhtiöiden kiinnostukselle parantaa energiatehokkuutta, selviää Kiinteistöliiton kyselystä. Suurin osa vastaajista on sitä mieltä, että energiatehokkuuden parantamisen pitäisi olla taloudellisesti nykyistä kannattavampaa.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään