Avoimet puutarhat kutsuvat vierailemaan

avoimet puutarhat

Puutarhaliiton järjestämä avoimet puutarhat -tapahtuma kutsuu harrastajia tutustumaan erilaisiin puutarhoihin sunnuntaina 9. heinäkuuta klo 12–17. Tänä vuonna tapahtuman teema on puutarhan sävelet, minkä avulla innostetaan kävijöitä tarkkailemaan puutarhojen äänimaailmaa. Kymmenissä puutarhoissa järjestetään päivän kunniaksi pieniä konsertteja ja musiikkituokioita.

Puutarhaliitto kannustaa toteuttamaan rohkeasti omia unelmia puutarhassa. Avoimet puutarhat -tapahtuma tarjoaa hyvän mahdollisuuden inspiroitua muiden harrastajien tekemisistä. Puutarha voi olla monipuolinen hyötypuutarha tai näyttävä koristepiha tai vaikkapa näiden eloisa yhdistelmä. Harrastaminen saa olla joka tapauksessa luovaa, ja jokainen voi rakentaa puutarhastaan omannäköisen ja mieluisan.

Avoimet puutarhat ovat täynnä isoja ja pieniä ideoita, joita voi hyödyntää soveltaen omaan pihaansa. Kohteet houkuttelevat oppimaan uutta puutarhoista ja tutustumaan muihin puutarhaharrastajiin. Moni pitää kuitenkin päivän parhaana antina sitä, että on mahdollisuus nauttia erilaisten puutarhojen rentouttavasta värikkyydestä ja vihreydestä. Joihinkin kohteisiin pääsee vain kerran vuodessa.

Mukana yli 800 puutarhaa

Tapahtumaan on ilmoittautunut yli 800 kohdetta eri puolilla Suomea. Yli neljännes osallistujista on uusia osallistujia. Joukossa on eloisia siirtolapuutarhakohteita ja jo aiemmin mukana olleita kiinnostavia yksityisiä sekä julkisia puutarhakohteita.

Tapahtuman aikana valitaan vuoden avoin puutarha, jota pääsee ehdottamaan perusteluineen tapahtumapäivänä ja sen jälkeen. Tänä vuonna etsitään kohdetta, joka tarjoaa nautintoja eri aisteille: tuoksuja, ääniä, makuja, muotoja, värejä ja käsin tai jaloin kosketeltavaa tuntemusta tai joitain näistä.

Viime vuonna avoimiin puutarhoihin tutustui noin 95 000 kävijää eri puolilla maata. Lisätietoa tapahtumasta on saatavilla www.avoimetpuutarhat.fi-sivuilta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

20.3.2026

Huomioi tämä kevään puutarhatöissä – mullassa legionellariski

Kuiva multa voi pöllytessään levittää ilmaan legionellabakteeria, varoittavat THL ja Ruokavirasto. Multaa on syytä käsitellä huolellisesti, sillä legionella voi aiheuttaa vakavan keuhkokuumeen. Bakteeria on yleensä Suomessa tavattu talousvesijärjestelmissä.

29.10.2025

Kaupallinen yhteistyö

Taloyhtiön ikkunaremontti vaikuttaa aina ilmanvaihtoon ja mobiilikuuluvuuteen

Ikkunaremontti vaikuttaa aina taloyhtiön ilmanvaihtoon. Pihlan ratkaisu riittävän ilmanvaihdon takaamiseksi on tehtaalla valmiiksi ikkunaan integroitu raitisilmaventtiili KLIK, joka säätyy automaattisesti ulkolämpötilan mukaan.

Pihla-Tiivi

pekka rousi tietokone

1.12.2025

Oto-isännöitsijä, ilmoita hallinnolliset tiedot huoneistotietojärjestelmään

Pienten ja omatoimisesti isännöityjen taloyhtiöiden tulee joulukuun alusta lähtien ilmoittaa hallinnolliset tietonsa huoneistotietojärjestelmään. Maanmittauslaitos on tätä varten avannut uuden verkkopalvelun.

asuntosijoittaja hallitukseen

11.12.2025

Kannattaako asuntosijoittaja ottaa hallitukseen? Lue Suomen Kiinteistölehdestä!

Joulukuun Kiinteistölehti kertoo, miten ikäihmisten taloyhtiöissä asumista voidaan tukea. Kuntosali oman talon kellarissa voi madaltaa kynnystä lähteä liikkumaan. Kerromme myös digitaalisista asuntokaupoista, joita on jo valtaosa kiinteistönvälittäjien järjestämistä asuntokaupoista.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti