Valtakunnallinen 112-päivä muistuttaa turvallisuudesta

12-päivän suojelija sisäministeri Päivi Räsänen haluaa herättää suomalaisia pohtimaan arkipäivän turvallisuuttaan.

– Ennalta ehkäisy on paras keino parantaa turvallisuutta. Heijastin saisi heilua jokaisella ja palovaroittimen toimivuus kannattaa testata säännöllisesti. Jokainen löytää keinoja, joilla omaa ja läheisten turvallisuutta voi parantaa, Räsänen toteaa.

Ministeri Räsänen kehottaa kaikkia hankkimaan tietoja ja taitoja arkipäivän turvallisuuteen.
– Vaikkapa 112-päivän tilaisuuksissa.

112-päivän yhteydessä valtakunnalliset turvallisuustoimijat julkaisevat tutkimustuloksen suomalaisten peloista ja turvallisuuskäyttäytymisestä. Kyselytutkimuksen mukaan suuri osa suomalaisista (77 %) kokee turvallisuutensa pysyneen ennallaan viimeisen vuoden aikana.

112-päivä on valtakunnallinen hätänumeropäivä, jolloin puhutaan arjen turvallisuudesta ja siitä, miten jokainen voi osaltaan huolehtia turvallisuudesta. 112-päivä muistuttaa tietysti myös hätänumerosta 112 ja siitä, että tämä numero toimii kaikissa EU-maissa. Suomessa teemapäivää on vietetty vuodesta 1997. 112-päivänä ja viikolla 7 järjestetään useita turvallisuuteen liittyviä tapahtumia ympäri Suomea. Alueelliset tapahtumat on ilmoitettu 112-päivän nettisivuilla. Hätänumeropäivän suojelijoita ovat sisäministeri Päivi Räsänen sekä sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty.

Päivää vietetään koko Euroopan unionin alueella. Euroopan komissio yhdessä Euroopan parlamentin ja neuvoston kanssa on julistanut helmikuun 11. päivän Euroopan 112-päiväksi. Suomessa 112-päivää ovat järjestämässä turvallisuustoimijat yhdessä. Järjestäjiä ovat sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Hätäkeskuslaitos, poliisi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, opetushallitus, Rajavartiolaitos sekä pelastuslaitokset.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

vuosikello huhtikuu

1.4.2025

Taloyhtiön vuosikello: huhtikuu

Jos yhtiökokous on pidetty maaliskuussa, siinä valittu uusi hallitus aloittaa toimintansa. Hallituksen työskentelyä varten laaditaan työjärjestys sekä työ- ja kokoussuunnitelma. Lisäksi uudet hallituksen jäsenet perehdytetään tehtäviinsä.

vastuu kiinteistön turvallisuudesta

15.12.2025

Talvi tulee – kuka vastaa kiinteistön turvallisuudesta?

Lähtökohtaisesti vastuu talvikunnossapidosta on kiinteistönomistajalla. Usein taloyhtiö tekee kuitenkin sopimuksen huoltoyhtiön kanssa. Laatimalla sopimuksen huolellisesti taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä voivat siirtää vastuuta osittain huoltoyhtiölle.

Tilaajille

1.12.2025

Taloyhtiön vuosikello: joulukuu

Joulukuussa hallitus vahvistaa seuraavan vuoden korjausohjelman ja tutustuu taloyhtiölle ilmoitettuihin sopimushintojen korotuksiin. Asukkaille jaetaan tiedote, jossa muistutetaan paloturvallisuudesta sekä joulunajan ja uudenvuoden jätteiden lajittelusta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti