Ulkoverhouksen maalauksesta liikkuu monenlaisia käsityksiä ja asukkaiden käsitys oman talonsa ulkoseinistä on usein positiivisempi kuin totuus. Tässä tekstissä kerromme perusperiaatteet ulkoverhouksen maalaukseen vaikuttavista tekijöistä.
Sääolosuhteet vaikuttavat maalipinnan kuntoon olennaisesti
Suora auringonpaiste kuluttaa ulkoseinien maalipintaa ehkä kaikista luonnonvoimista nopeimmin. Aurinko “kärvistää” maalipintaa ja auringon UV-säteily haalistaa pinnan väriä. Etelän puolen seinä onkin usein eniten työtä vaativa kohta rakennusten maalauksessa. Kostea ja varjoinen paikka kasvillisuuden lähellä aiheuttaa seinien pintahomehtumista ja levän kertymistä nopeammin kuin osaamme kuvitella. Lumi ja vesi tunkeutuvat huonokuntoisen maalipinnan alle ja nopeuttavat sen heikentymistä entisestään.
Pohjatöiden merkitys maalauksen hintaan
Pohjatöiden tekeminen on äärimmäisen tärkeä osa laadukasta maalipintaa tehdessä. Pinnan kaavinta, homepesu ja riittävä maalaamattomien kohtien suojaus takaavat loistavan lopputuloksen ja pitkäikäisen maalipinnan.
Jos maalipinta pääsee huonoon kuntoon, joudutaan tekemään enemmän pohjatöitä ja talo joudutaan maalaamaan kahteen, joskus jopa kolmeen kertaan. Maalipinnan pesun ja hilseilyn skrapailun jälkeen pohjamaalaukseksi riittää kuitenkin paikkamaalaus ja tämän jälkeen yhteen kertaan ylimaalaus. Kokemuksemme mukaan yli 15 vuotta vanhan maalipinnan huoltomaalauksessa joudutaan yleensä tekemään pohjatöitä huomattavasti enemmän kuin 10 vuotta vanhan maalipinnan uudistamisessa. Huoltomaalaus kannattaa tehdä mieluummin etupainotteisesti, kuin myöhemmin, näin tilaaja säästää silkkaa rahaa.
Asukkaana ei välttämättä itse havaitse hitaasti tapahtuvia muutoksia ja siksi ulkopuolisen tarkastajan kommentit maalipinnan kunnosta voivat olla silmiä avaavia.
Maalin valinta, ympäristöystävällisyys ja kestävyys
Nykyiset akrylaattipohjaiset maalit ovat kehittyneet erittäin paljon ja suosittelemmekin nykyisin lähestulkoon aina uusimpia maalityyppejä, koska niissä on panostettu erityisesti homeenestoon ja maalipinnan värin haalistumisen estämiseen. Nykyaikaiset, maaliteknologian huipputuotteet pysyvät myös paremmin seinässä ja ovat ympäristöystävällisiä. Esimerkiksi Teknoksen Nordica Classic -maalilla on Joutsenmerkki osoituksena tiukkojen ympäristönormien täyttämisestä.
Maalausurakan toteutus vaatii asiantuntemusta ja osaamista
Maalausurakkaan liittyy olennaisena osana työn suunnittelu ja aikatauluttaminen, työturvallisuus, suojaus ja asukkaiden huomiointi, jotta ihmiset saavat rauhassa viettää kesälomaansa ja elää arkeaan maalausurakasta huolimatta.
Pitkään toimineena ja jatkuvasti kehittyvänä maalausyrityksenä Sorcolor Oy pystyy vastaamaan myös takuuasioihin nopeasti ja laadukkaasti. Tästä osoituksena meillä on korkea asiakastyytyväisyys.
Asiakas kertoo Sorcolorin onnistumisesta
As Oy Espoon Isonjärvenpuiston hallituksen puheenjohtaja Leena Nummelin kertoo maalausprosessista näin:
– Neuvotteluissa päädyttiin Sorcoloriin, koska tarjous oli sisällöltään täsmällisin. Päätökseen vaikutti myös se, että Sorcolor oli toiminut alalla jo pitkään. Työ pääsi alkamaan etuajassa ja toteutui alle budjetoidun ajan. Sorcolorin oma laaduntarkkailu huomaisi sellaisia pieniä puutteita, joita me emme huomanneet, ja he korjasivat nämä nopeasti. Tulos meidän mielestä erinomainen ja tyytyväisiä ollaan.
Mikko Kautto
kirjoittaja on Sorcolorin taloyhtiömaalausten asiantuntija.
MaalausRYL 2012 mukaiset kunnossapitovälit:
Kuullotteet: LYHYT, 2-5 vuotta
Peittosuojat: KESKIPITKÄ, 5-10 vuotta
Maalit: PITKÄ, 10-20 vuotta
Sorcolor Oy
Perustettu vuonna 2013
Yli 10 000 maalattua kohdetta
n. 400 työntekijää vuonna 2023
Asiakastyytyväisyys 4,6/5
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään