Lemmikit

Lemmikit ovat taloyhtiöissä lähtökohtaisesti sallittuja. Joskus lemmikit aiheuttavat kuitenkin närää naapurien kesken. Esimerkiksi koiran haukunta voi kuulua taloyhtiössä asunnosta toiseen hyvin. Tässäkin avoin keskustelu on paras tapa puuttua asiaan: joskus omistaja ei itsekään tiedä koiran aiheuttavan meteliä esimerkiksi omistajan ollessa töissä.

Taloyhtiöt voivat laatia järjestyssääntöihin omia kieltojaan, mutta tavanomaista asumista ei tulisi kielloin rajoittaa. Esimerkiksi järjestysmääräyksessä oleva kielto pitää lemmikkejä ei ole juridisesti sitova. Vuokrahuoneistossa kotieläinten ja lemmikkien pitäminen voidaan kieltää vuokrasopimuksessa. Sopimusehto voidaan muotoilla myös siten, että lemmikin ottaminen huoneistoon edellyttää vuokranantajan erikseen antamaa kirjallista lupaa. Taloyhtiössä lemmikinpito voitaisiin kieltää lähinnä yhtiöjärjestysmääräyksin. Käytännössä tällaisia yhtiöjärjestysmääräyksiä on erittäin vähän ja lähinnä erityiskohteiden kuten allergiatalojen kohdalla.

Jos lemmikin aiheuttama meteli on toistuvaa, pitkäkestoista, kovaäänistä ja etenkin yöaikaan tapahtuvaa, eikä laannu keskustelusta huolimatta, kannattaa taloyhtiön antaa asiasta kirjallinen varoitus. Asunto-osakeyhtiölaissa säädetty hallintaanottomenettely tulee kyseeseen esimerkiksi häiritsevän elämän vieton perusteella. Kynnys hallintaanottoon on kuitenkin korkealla. Jos haitta tai häiriö on vähäinen, ei menettelyyn tulisi ryhtyä. Käytännössä menettely käynnistyy hallituksen antamalla hallintaanottovaroituksella.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

7.10.2025

Lemmikit taloyhtiössä –  huomioi nämä seikat

Pienet jyrsijät tai matelijat harvoin aiheuttavat taloyhtiössä keskustelua, sillä naapuri ei usein edes havaitse niiden olemassaoloa. Sen sijaan koirien haukkuminen, jätökset tai vapaana olo voi synnyttää erimielisyyksiä taloyhtiön asukkaiden keskuudessa.

vuokralaisen valinta

12.6.2025

Näin onnistut vuokralaisen valinnassa

Vuokralaisen taustojen selvittäminen on olennainen osa vuokralaisvalintaa. Tiedot tulisi kerätä lähtökohtaisesti vuokralaisehdokkaalta. Tarpeellisia tietoja ovat yleensä sellaiset tiedot, joiden avulla voidaan varmistaa vuokralaisen henkilöllisyys, maksukyky ja huoneiston huolellinen hoitaminen.

26.11.2025

Tulipalo kerrostalossa? Näin toimit oikein vaaratilanteessa

Tulipalo voi osua kohdalle milloin tahansa, yleensä ennalta varoittamatta. Siksi on tärkeä miettiä valmiiksi, miten toimia, jos omassa taloyhtiössä palaa. Eniten paloja syttyy kiukaasta, helloista ja nykyisin sähköpyörien ja -potkulautojen akkujen latauksesta.

Joulun paloturvallisuus

9.12.2025

Kaupallinen yhteistyö

Joulun paloturvallisuus – Muista ainakin nämä asiat

Joulun kiireidenkin keskellä on tärkeää pysähtyä hetkeksi ja varmistaa, että kodin paloturvallisuus on kunnossa. Paloturvallisuus on kaikkien vastuulla, joten taloyhtiön kannattaa tiedottaa paloturvallisuusvinkeistä asukkaille joulun aikaan.

Safetum

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti