Läpinäkyvyyttä kuntien asuntopolitiikkaan

Kuntavaalit muuttivat valtasuhteita monella paikkakunnalla. Tuloksissa näkyy kaupungistuminen ja vihreiden painoarvon nousu. Asuntopolitiikan näkökulmasta kuntavaalien tuloksissa näkyy kaupungistumisen vaikutus, kokoomuksen vahva asema sekä vihreiden nousu monissa kaupungeissa. Kuntavaalien jälkeen katse kääntyy tulevan valtuustokauden asuntopoliittisiin ohjelmiin. Suomen Vuokranantajien vaikuttamistyön asiantuntijan Tuomas Viljamaan mukaan yksityiset vuokranantajat on tärkeä huomioida kaupunkien tulevan valtuustokauden asuntopoliittisissa ohjelmissa.

-Nobelisti Bengt Holmströmin mukaan julkisen sektorin pitäisi tehdä vain sitä, mitä yksityinen sektori ei tee. Siihen on vielä matkaa asuntopolitiikassa. Nykyisessä rakentamisen suhdannetilanteessa on perusteltua tavoitella ARA-tukiasuntojen selkeää vähentämistä. On kestämätöntä, että ARA-asunnot syrjäyttävät yksityisiä investointeja, Viljamaa sanoo.

Suomen Vuokranantajien tavoitteena on lisätä läpinäkyvyyttä kuntien ja kaupunkien asuntopolitiikassa.

-Käytännössä ARA-tuotannon kaikki tuet ja veroedut on saatava mahdollisimman selkeästi esiin, jotta päätöksentekijät voivat tehdä päätöksiä tietäen, mistä päättävät, Viljamaa korostaa.

Tällä hetkellä säännellyn tuotannon osuus on Helsingissä peräti 55 prosenttia kaikesta asuntotuotannosta.

-Yli puolet asuntotuotannosta on säänneltyä. Jos pyrittäisiin edes siihen, että yli puolet olisi vapaarahoitteista. Nykyjärjestelmän uudistamista on jatkettava myös kaupunkitasolla ja varsinkin Helsingissä, alleviivaa Viljamaa

Miten kuntavaalien tulos muuttaa asuntopolitiikkaa?

Kaupungistuminen jatkuu, mikä näkyy myös vaalituloksissa. Keskusta on selvästi ongelmissa Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa, kun taas kokoomus vahvisti asemaansa ja vihreiden painoarvo kasvoi kaupungeissa merkittävästi.

-Yksinkertaistaen tämä tarkoittaa asuntopolitiikassa joukkoliikenteen, kevyen liikenteen vahvistamista sekä ympäristöarvojen korostamista. Kaupungistumisen maailmaa muuttava megatrendi on tunnistettu vihreissä parhaiten, analysoi Viljamaa.

Löytääkö sinivihreä enemmistö yhteisen sävelen Helsingissä?

Helsingin poliittinen asetelma muuttui. Kokoomus ja vihreät pystyvät jatkossa halutessaan muodostamaan enemmistön Helsingin kuntapolitiikassa. Kokoomuksella ja vihreillä on yhteensä 46 valtuutettua kaikkiaan 85 valtuutetusta. Tämä näkyy myös kaupunginhallituksessa ja lautakunnissa.

-Asuntopolitiikan osalta kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoonpanolla on iso merkitys. Kokoonpano vaikuttaa jatkossa todennäköisesti siten, että Helsingissä autopaikkanormi löystyy, tiivistysrakentamiseen panostetaan ja joukkoliikenteeseen satsataan. Valtuustokaudella varmasti puhutaan myös enemmän hitaksen roolista sekä säännellyn asuntotuotannon roolista yleensä, arvioi Viljamaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

1.4.2025

Kuntavaaleissa äänestetään myös asumisesta – puolet kiinteistöjen hoitomenoista määrittyy kunnissa

Alue- ja kuntavaalit järjestetään ensi viikon sunnuntaina. Kunnilla on lukuisia asumiseen liittyviä tehtäviä. Kuntien ja hyvinvointialueiden päätökset vaikuttavatkin monin tavoin taloyhtiöiden arkeen.

15.8.2025

Kaupallinen yhteistyö

Taloyhtiön tiedonhallinta omissa näpeissä – SokoPro Kiinteistöpankki tuo läpinäkyvyyttä remontteihin

Kiinteistöpankki mahdollistaa tietojen tehokkaan hallinnan koko niiden elinkaaren ajan. Kiinteistöpankin avulla voit luoda projektin jokaiselle remontille, kiinteistölle tai huoneistolle yhdellä ja samalla alustalla.

SokoPro

asumisterveyden

8.1.2025

Asumisterveyden ongelmiin reagoitava ajoissa

Asumisterveydellä tarkoitetaan asuntojen ja muiden oleskelutilojen terveydellisiä olosuhteita, joita valvovat kuntien terveydensuojeluviranomaiset. Melu ja helle lisäävät yhteydenottoja näihin viranomaisiin. Terveystarkastajat neuvovat taloyhtiöitä puuttumaan ongelmiin jo ennen kuin niistä kehittyy terveyshaitta.

17.10.2025

Lounais-Suomen kiinteistökustannukset maan keskiarvoa alhaisemmat

Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksen mukaan kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat koko maassa nousseet keskimäärin 3,4 prosenttia. Lounais-Suomessa kustannukset nousivat eniten Porissa ja vähiten Raisiossa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti