Miten puuttua maksamattomiin vesimaksuihin?

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Osakkeenomistaja on velvollinen maksamaan yhtiön menojen kattamiseksi yhtiövastiketta. Vesimaksu ja muut vastikkeet määräytyvät yhtiöjärjestykseen kirjatun vastikeperusteen mukaisesti. Yhtiöjärjestyksen mukaan vesimaksut voivat määräytyä esimerkiksi huoneistossa asuvien henkilöiden lukumäärän perusteella tai huoneistoihin asennettujen vesimittareiden osoittaman todellisen vedenkulutuksen perusteella. Jos vesimaksuista ei ole määrätty yhtiöjärjestyksessä ollenkaan, vedestä aiheutuneet kustannukset tulee kattaa hoitovastikkeella.

Jos osakas ei maksa vesimaksuja, yhtiö voi alkuun muistuttaa osakasta maksamattomista vesimaksuista. Jos osakas ei muistutuksesta huolimatta maksa rästejä, yhtiö voi periä vesimaksuja osakkaalta, esimerkiksi käyttämällä perintätoimistoa. Jos rästit ovat merkittäviä, yhtiössä voidaan harkita myös hallintaanottoprosessin käynnistämistä.

Jos osakas on vuokrannut asunnon ja vuokralainen on jättänyt vesimaksuja maksamatta, osakas vastaa kuitenkin vesimaksujen maksamisesta suhteessa taloyhtiöön. Kyse on yhtiöjärjestykseen perustuvasta vastikkeesta ja vastikkeen maksulaiminlyönnistä vastaa aina osakas.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Minni Yli-Olli

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton juristi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

veden hinta

22.1.2025

Investointitarpeet nostavat talousveden hintaa

Vesimaksuihin kohdistuu kasvava korotuspaine. Verkostoja on saneerattava, puhdistusvaatimukset kiristyvät, ja vesihuollon turvallisuuteen on panostettava aiempaa enemmän. Keski-Uudenmaan Veden toimitusjohtaja Kari Korhonen vakuuttaa, että vettä kyllä riittää.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

huoneistojen hallintaanotto

15.8.2025

Työryhmä esittää helpotusta huoneistojen hallintaanottoon 

Huoneistojen hallintaanottoa halutaan helpottaa, jotta asumishäiriöihin ja lyhytaikaisen vuokraustoiminnan aiheuttamiin merkittäviin haittoihin tai lisäkustannuksiin voitaisiin puuttua. Asia ilmenee asunto-osakeyhtiölain uudistamista pohtineen työryhmän mietinnöstä.

kannabiksen poltto taloyhtiössä

24.11.2025

Voiko kannabiksen polttoon puuttua taloyhtiössä?

Kannabiksen käytön yleistymisen myötä taloyhtiön tiloissa saattaa esiintyä hajuhaittoja tai huoneistossa voi ilmetä kosteusvaurioita, jos siellä on kasvatettu kasveja. Lainvastainen toiminta voi kiristää asukkaiden välejä, jolloin hallituksen on syytä pohtia, mitä asialle voidaan tehdä.

Tilaajille

hoitokuluissa tuntuvaa kasvua

10.1.2025

Hoitokuluissa edelleen tuntuvaa kasvua

Taloyhtiöiden hoitokulut jatkavat tuntuvaa kasvuaan myös tänä vuonna, arvioi Kiinteistöliitto. Kulujen kehityksessä on kuitenkin merkittäviä paikkakuntakohtaisia eroja. Erityisesti vesimaksuja korotetaan monessa kunnassa.