Suomen Kiinteistölehden uudeksi päätoimittajaksi Mirva Brola

Maan johtava taloyhtiöiden asioihin erikoistunut media Suomen Kiinteistölehti saa uuden päätoimittajan. FM Mirva Brola, 39, aloittaa lehden päätoimittajana 1.7.2022 alkaen. Brola toimii nykyisin Suomen Kiinteistölehden toimituspäällikkönä. Hän on aiemmin toiminut mm. Ortodoksiviestin ja Reserviläisen päätoimittajana.

Suomen Kiinteistölehden nykyinen päätoimittaja Asko Sirkiä jää kesällä suunnitellusti eläkkeelle. Sirkiä on toiminut tehtävässä yli 20 vuoden ajan. Tänä aikana Suomen Kiinteistölehti on laajentunut menetyksellisesti myös digitaalisena mediana. Suomen Kiinteistölehden lukijamäärä on nykyisin noin 90 000 ja sivuston kuukausikävijämäärä noin 50 000.

– Jätän seuraajallani myös taloudellisesti hyvässä kunnossa olevan mediabrändin, Sirkiä kertoo.

Päätoimittajan vaihtuminen jatkaa ja vauhdittaa Suomen Kiinteistölehden uudistumista.

– Painettua lehteä arvostetaan lukijakunnassamme, mutta uusien taloyhtiöpäättäjäpolvien myötä tiedonhankinnan tavat monipuolistuvat ja digitalisoituvat edelleen, Brola toteaa.

Lehdessä onkin meneillään useita kehityshankkeita.

– Sivustomme uudistuu jo kuluvana vuonna perusteellisesti, sen jälkeen katsotaan painettua lehteä.

Vuonna 1925 perustettua Suomen Kiinteistölehteä kustantaa Kiinteistömedia Oy. Yhtiön tunnetuimpia tuotteita Suomen Kiinteistölehden lisäksi ovat mm. Taloyhtiön vastuunjako -tuotteet ja -digipalvelut sekä Taloyhtiötapahtuma. Yhtiön omistaa Suomen Kiinteistöliitto.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

suomen kiinteistölehden levikki

6.2.2025

Suomen Kiinteistölehden levikki jatkaa kasvuaan 

Suomen Kiinteistölehden tilausten määrä on nousussa. Lehden tuore levikintarkastus kertoo, että Kiinteistölehden numerokohtainen levikki viime vuonna oli 34 954 kappaletta. Tänä vuonna lehti juhlii 100-vuotista taivaltaan.

vuoden hallituksen puheenjohtaja ja taloyhtiöteko

29.4.2025

Vuoden hallituksen puheenjohtaja pelasti taloyhtiönsä konkurssilta

Vuoden taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja -palkinnon on saanut kemijärveläisen As Oy Riekko-Haan hallituksen puheenjohtaja Satu Karjalainen. Vuoden taloyhtiöteoksi on puolestaan valittu jyväskyläläisen As Oy Säynätsalon Lehtisaaren kriisitilanteen hoitaminen.

taloyhtiön liputtaminen

3.1.2025

Mitä taloyhtiön liputtamisesta tulee tietää?

Suomen lippu liehuu taloyhtiönkin salossa. Liputtaminen on Suomessa oikeus, ei velvollisuus, mutta siihen liittyy muutamia sääntöjä, jotka tulee tietää ennen kuin lipun nostaa salkoon. Liputuspäivät jakautuvat virallisiin ja vakiintuneisiin liputuspäiviin.

lainakorkojen lasku

4.3.2025

Vertailu: Korkojen lasku näkyy pankkien lainatarjouksissa

Uusien taloyhtiölainojen keskimääräinen kokonaiskorko oli maaliskuussa 3,61 prosenttia pääkaupunkiseudun pankkien lainatarjouksissa, selviää lainavertailusta. Suomen Kiinteistölehti julkaisee yhteistyössä Suomen Vuokranantajien kanssa Suomen Rahatiedon Seppo Rekosen laatimia lainakorkojen vertailuja.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti