Helsinki suunnittelee Pukinmäenrannan rakentamista – Asuntoja voi tulla 3 500 asukkaalle

Uudisrakentamisesta suurin osa on suunniteltu uudelle, Pukinmäenrannaksi kutsutulle asuinalueelle, joka tulisi sijaitsemaan Pukinmäenkaaren varrella. Tällä hetkellä alue on peltoa, ja siellä sijaitsee joulukoristeita valmistavan Weisteen tehdas. Metsäiset kallioalueet Weisteen tehtaan kupeessa on tarkoitus säilyttää rakentamattomina.

Alueesta suunnitellaan kerrostalovaltaista. Talot tulisivat suurimmaksi osaksi Pukinmäenkaaren itäpuolelle. Udelle asuinalueelle on mahdollista rakentaa noin 3 500 uutta asuntoa, arvioi kaupungin asemakaavoituksen pohjoisen alueyksikön päällikkö Antti Varkemaa Helsingin Sanomille.

Pukinmäen alueelle on kokonaisuudessaan mahdollista rakentaa jopa 6 000 uutta asuntoa täydennysrakentamisena vuoteen 2050 mennessä. Pukinmäenranta sen sijaan voisi Varkemaan mukaan nousta nykyisille pelloille jo 10 vuoden sisällä.

Erityisesti Pukinmäen aseman lähiseutua halutaan rakentaa entistä tiiviimmäksi kaupungiksi. Täydennysrakentamisen lopullista määrää on Varkemaan mukaan vaikea arvioida tarkasti, sillä osa täydennysrakentamisen mahdollisista kohteista sijaitsee tonteilla, jotka ovat esimerkiksi taloyhtiöiden omistuksessa. Pukinmäessä on kuitenkin jo tällä hetkellä vireillä kaavamuutoshankkeita, joissa taloyhtiöt suunnittelevat omistamilleen tonteilleen uusien kerrostalojen rakentamista.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

15.4.2025

Kaupallinen yhteistyö

Palovaroitinvastuu siirtyy taloyhtiöille – näin varaudut ajoissa

Jalo Helsingin kotimainen, designiltaan palkittu Kupu 10 -palovaroitin yhdistää toimintavarmuuden, käytännöllisyyden ja visuaalisen tyylikkyyden. Tuote on suunniteltu vastaamaan erityisesti taloyhtiöiden tarpeita.

Jalo Helsinki

asuinrakentaminen kasvaa

4.3.2026

Ennuste: Asuinrakentaminen kasvaa tänä vuonna hitaasti

Rakentamisella on edellytyksiä kääntyä tänä vuonna pieneen kasvuun, mutta asuinrakentamisen kehitys jää heikoksi, selviää kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin suhdannekatsauksesta. Monissa kaupungeissa on ylitarjontaa asunnoista.

taloyhtiön kuntosali

18.12.2025

Helsinkiläisellä taloyhtiöllä on oma kuntosali – näin se perustettiin

Lähes satavuotiaaseen helsinkiläiseen taloyhtiöön perustettiin asukkaiden käyttöön tarkoitettu kuntosali. Investointi on kannattanut: ratkaisuun ovat olleet tyytyväisiä myös ne, jotka eivät salia itse käytä.

12.9.2025

Uudellamaalla kiinteistökustannukset maan korkeimpia – Järvenpää kaikkein kallein

Järvenpää on kiinteistökustannuksiltaan Uudenmaan alueen ja samalla koko Suomen kallein kunta, käy ilmi Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä. Seuraavaksi kalleimmat kunnat ovat Helsinki, Tuusula ja Vihti.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti