
Torju rotat: Kerää pudonneet omenat pois maasta
Maahan pudonneet omenat ja muut hedelmät tulee kerätä säännöllisesti pois maasta, muistuttaa Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. Kerääminen pitää pihan siistinä ja haittaeläimet loitolla.

Pikkujouluissa kuulee toisinaan rasvaisia juttuja, mutta itse jouluna rasvan kanssa kannattaa olla varovaisempi. Kinkun paistorasva nimittäin voi aiheuttaa ongelmia viemäreissä ja sitä kautta ikävän jouluyllätyksen.
– Kinkun paistaminen on joulun odotetuimpia tapahtumia. Sen sijaan jälkien siivoaminen ei innosta yhtä paljon. Esimerkiksi paistopussiin kertynyt rasva olisi helppoa kaataa tiskialtaaseen, mutta sitä ei tule päästää viemäriin, erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä sanoo.
Vaikka rasva onkin lämpimänä juoksevaa, jäähtyessään se muuttuu tahmaiseksi ja lopulta tarttuu tiiviisti viemäriputkien sisäpinnalle. Edes veden laskeminen rasvan kanssa tai jälkeen ei auta, koska kinkun rasvat liukenevat huonosti veteen. Kylmä vesi jopa vauhdittaa rasvan kovettumista ja nopeuttaa viemärin tukkeutumista.
– Kinkkurasvan annetaan ensin jäähtyä ja kovettua sopivassa astiassa. Ulkona siihen ei kulu kovinkaan pitkää aikaa. Sen jälkeen rasva on helppo siirtää esimerkiksi biojäteastiaan, Mäkinen vinkkaa.
Viemäri on tarkoitettu pesuvesien poisjohtamiseen eikä sitä pidä sekoittaa roska-astiaan. Jos viemäri kuitenkin tukkeutuu, niin parasta on kutsua apuun LVI-alan ammattilainen. Varsinkin kerrostalojen ns. keittiöviemärilinjoissa putken sisäpinta on useimmiten tukkeutunut pitkältä matkalta.
– Tällöin omat konstit ovat vähissä ja talonmiehen vaijerirassi auttamattoman lyhyt. Viemärin avaus voi olla asukkaille epämiellyttävä toimenpide ja on kaikkien etu, että viemäri avataan ja puhdistetaan koko pituudeltaan ammattimaisesti, Mäkinen toteaa.

Maahan pudonneet omenat ja muut hedelmät tulee kerätä säännöllisesti pois maasta, muistuttaa Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. Kerääminen pitää pihan siistinä ja haittaeläimet loitolla.

Toimiva putkisto on arkikäytössä vähälle huomiolle jäävä arjen luksus. Kun viemäri lakkaa toimimasta ja punkeaa ”sitä itseään” väärään suuntaan, ymmärtää putkiston arvon. Tämä on tarina erään kerrostalon hieman iäkkäämmästä viemäristä.
Howden Finland Oy

Osakkaan vastuulle kuuluvat esimerkiksi lattiakaivon puhtaana pitäminen sekä poisto- ja korvausilmaventtiilien puhdistaminen. Liesituulettimen suodatin olisi hyvä pestä jopa kerran kuukaudessa sen mukaan, kuinka paljon kokkaa kotona, kuitenkin vähintään pari kertaa vuodessa.

Lumi ja pakkanen vaikeuttavat jäteastioiden tyhjennystä. Jätehuollon toimintaa voivat auttaa niin kiinteistönhoitajat kuin asukkaatkin tekemällä lumityöt, hiekoittamalla ja varmistamalla, että jäteastiat ovat helposti tyhjennettävissä.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään