Habitare uudistui

Habitare ja samanaikaiset tapahtumat Antiikki, ArtHelsinki, ValoLight ja HifiExpo houkuttelivat Messukeskukseen alustavien tietojen mukaan 51 600 kävijää. Habitare on Suomen suurin sisustus- ja muotoilutapahtuma. Habitare järjestetään seuraavan kerran vuoden kuluttua 13.–17.9.2017.
– Oli ilo kulkea uudistuneissa halleissa ja todeta, että ympärillä oli todella tyytyväisiä kävijöitä ja yrityksiä. Olemme iloisia, että asiakkaamme uskoivat muutokseen ja yhteistyöhön tapahtumien rakentamisessa, ohjelmajohtaja Laura Sarvilinna kehuu.

Habitare-messujen kävijöille tehdyn tutkimuksen perusteella 39 % kävijöistä on suunnittelemassa pientä päivitystä kodin ilmeeseen seuraavan kahden vuoden aikana. 30 % arvioi tekevänsä isompia muutoksia kodin sisustuksen uusimiseksi ja reilu neljännes suunnittelee uusien kalusteiden hankkimista. Habitare-messut tuki hankintapäätöksiä, sillä lähes puolet hankintoja tehneistä teki päätöksen hyvän messutarjouksen perusteella.

36 % vastaajista kertoo, että omassa sisustamisessa seuraavan viiden vuoden aikana näkyvä trendi on selkeys. Seuraavaksi eniten arvioitiin, että omassa sisustuksessa ja hankinnoissa näkyvät laadukkuus, kotimaisuus ja luonnonläheisyys. Luonnonläheisyys ja ekologisuus olivat myös viime vuonna tärkeimmiksi sisustamiseen vaikuttaviksi trendeiksi.

Kansainvälisen Ystävän valinnat

Habitare-messujen Kansainvälinen Ystävä Alice Rawsthorn poimi omat suosikkinsa messujen tarjonnasta. Rawsthorn valitsi kiinnostavimmaksi materiaaliksi Kitzen Oy:n pinnoitetun kuparin, mielenkiintoisimmaksi ilmiöksi huonekaluliike Plootun Buy Back -konseptin ja parhaimmaksi konseptiksi Fasetin Hiort af Ornäsin huonekalujen uustuotannon. Mielenkiintoisimman tuotteen Alice Rawsthorn löysi EcoDesign-erikoisnäyttelystä (Yuka Takahashin ADB&B multifunctional furniture) ja parhaimmat osastot olivat Rawsthornin mielestä Matri, Marimekko, Yhes ja Gymstick International. Next-teemaan liittyväksi osastoksi Rawsthorn valitsi Arkkitehtuurimuseon osaston.

Kuva: Martti Järvi/Messukeskus

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

22.4.2026

Isännöinnin auktorisointi uudistui: ISA vaihtuu Arviin

Isännöintiliitto julkisti maaliskuussa lakkautetun ISA-järjestelmän tilalle uuden isännöinnin sertifiointijärjestelmän, Arvin. Isännöintiyritysten vanhat ISA-todistukset pysyvät edelleen voimassa, mutta uudet auktorisoinnit tehdään Arvi-järjestelmällä.

9.10.2026

Auttaako lain uudistus taloyhtiöitä kannattamattomien liiketilojen kanssa?

Asunto-osakeyhtiölain uudistuksen tavoitteena on auttaa taloyhtiöitä puuttumaan esimerkiksi kannattamattomien liikehuoneistojen aiheuttamiin häiriöihin. Toimitilavälityksen ammattilainen ei kuitenkaan usko uudistuksen helpottavan taloyhtiöitä, joilla on ollut ongelmia jo pidempään.

2.10.2026

Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta uudistui – nämä asiat muuttuivat

Lokakuun alussa uudistettiin yli 30 vuotta voimassa ollutta lakia asuinhuoneiston vuokrauksesta. Uudistus toi monia muutoksia vuokralaisen ja vuokranantajan arkeen. Asiantuntija kertoo, mitkä ovat keskeiset muutokset.

15.10.2026

Seuraa energiankulutusta, muistuttaa lokakuun Suomen Kiinteistölehti

Keskisuomalaisyhtiö maksoi vuosikausien ajan naapurikiinteistön kaukolämpölaskun, ja seuraa nyt kulutustaan tarkemmin. Lämpöpumppualalla menee lujaa, sillä pumppujen myynti kasvoi alkuvuonna 50 prosenttia. Kerromme myös, mitä muutoksia lokakuun alussa uudistunut asunto-osakeyhtiölaki pitää sisällään.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti