Digitaalisen lukituksen riskit huolettavat tukholmalaisia

Maailmasta tulee yhä digitaalisempi, mutta kiinteistöala on yhä monessa asiassa kiinni analogisessa. Näin ennen kaikkea lukituksessa, kirjoittaa Fastighetstidningen.

Digitaalinen lukitus on monella tavoin näppärä. Mutta siinäkin on ongelmansa, kertoo lehden haastattelema Christoffer Börjesson, Fastighetsägarna Stockholmin digitaalisen kiinteistökehityksen päällikkö.

Digitaaliset lukot voidaan hakkeroida, ne keräävät dataa joka voi olla tietosuojaongelma, ja kolmas ongelma ovat ohjelmistojen vaatimat päivitykset.

Börjesson haluaa, että kiinteistönomistajat ovat aloitteellisia ja luovat hyvän ”ekosysteemin” alan palveluille – yhdessä kaupungin, teleoperaattoreiden ja alan yritysten kanssa.

Asukkaan näkökulmasta ongelmana ovat vielä nykyajan nopeat ostosten kotiovelle toimitukset. Silloin tarvitaan monessa tukholmalaistalossa yhä porttikoodi, jonka kertominen on turvallisuusriski.

Artikkelissa esitetään myös parannuksia digitaaliseen lukitukseen, esimerkiksi pelastushenkilökunnan sisäänpääsyyn ja varastettujen kännyköiden aiheuttamiin ongelmiin.

Lue koko artikkeli Fastighetstidningenin verkkolehdestä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Vantaalaisessa taloyhtiössä siirryttiin elektromekaaniseen lukitusjärjestelmään.

23.9.2025

Vantaalainen taloyhtiö uusi lukituksensa – elektromekaaninen järjestelmä tuo turvallisuutta ja helppoutta

As Oy Rajakentäntie 4:ssä lukituksen uusiminen tuli ajankohtaiseksi linjasaneerauksen alla. Samalla siirryttiin elektromekaaniseen lukitusjärjestelmään. Nyt asukkailla on käytössään yksi avain entisten kahden tai kolmen sijaan.

6.10.2025

Taloyhtiön lukitus – vastuut, oikeudet ja käytännöt turvalliseen asumiseen

Taloyhtiön lukitusratkaisuissa on tärkeää huomioida sekä osakkaan että yhtiön vastuut ja oikeudet. Lukitus on keskeinen osa turvallisuutta, mutta se ei saa estää tiloihin pääsyä tilanteen niin vaatiessa.

Tilaajille

3.2.2026

Kaupallinen yhteistyö

Sisäministeriön uudet ohjeistukset väestönsuojiin ja pelastussuunnitelmaan

Sisäministeriö on julkaissut kolme uutta yleisopasta, jotka sisältävät ohjeet väestönsuojan käyttöönottosuunnitelmasta, kunnossapidosta ja pelastussuunnitelman laadinnasta. Oppaita voivat hyödyntää myös taloyhtiöiden hallitukset.

Safetum

sähköavustus

17.4.2026

Alkuperäinen sähköjärjestelmä voi olla turvallisuusriski

Vanhat sähköjärjestelmät huolettavat vakuutusyhtiöitä, sillä ne voivat lisätä tulipalon ja muiden vakavien vahinkojen riskiä. Vahingon sattuessa ikääntynyt sähköjärjestelmä voi johtaa jopa korvausten epäämiseen, kertoo Pohjola Vakuutus.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti