Ympäristöministeriön KIRA-digin 4,7 miljoonalla rahoittamista kokeiluista lähes puolet jatkaa – potentiaaliset hyödyt kiinteistö- ja rakentamisalalle jopa 5,5 miljardia euroa

Ympäristöministeriön KIRA-digi on vienyt reilun kahden vuoden aikana kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota eteenpäin vauhdilla. Varsinainen hanke on nyt tullut päätökseensä, mutta KIRA-digin rahoituksen avulla syntyneet innovaatiot tulevat hyödyttämään alaa myös jatkossa – potentiaalisesti jopa 5,5 miljardin euron arvosta.

Hallituksen kärkihanke KIRA-digin (2016-2018) kokonaisrahoitus oli 8 miljoonaa euroa. KIRA-digin yhtenä toimena oli yhteensä 139 kokeiluhankkeelle myönnetty 4,7 miljoonan euron rahoitus, jolla kiinteistö- ja rakentamisalaa haluttiin kannustaa uusien toimintatapojen kokeiluun. KIRA-digin myöntämän tuen lisäksi kokeiluhankkeilta edellytettiin omaa rahoitusta, jonka osuus kaikissa hankkeissa oli yhteensä 7,8 miljoonaa euroa.

– KIRA-digin suurin tavoite oli muuttaa alan kulttuuria ja saada se kokeilemaan uusia asioita laajasti. Hankkeen jälkeen koko alalla on huomattavasti parempi ymmärrys rakennetun ympäristön digitalisaatiosta. KIRA-digissä tehty yhteistyö näkyy myös yhteisenä ymmärryksenä siitä, mitä tehdään ja mihin suuntaan asioita tulevaisuudessa viedään. Yhteentoimivuudesta ja avoimesta kehittämisestä on tullut uusi normaali, KIRA-digiä vetänyt Minna Perähuhta ympäristöministeriöstä sanoo.

Rahoitusta myönnettiin yhteensä kuudella hakukierroksella. KIRA-digin tekemän selvityksen mukaan rahoitusta saaneista hankkeista 44 prosenttia saa varmasti jatkoa.

– Kun kokeillaan uutta, kaikki ideat eivät tietystikään lähde lentoon. Pidän kuitenkin erittäin hyvänä tuloksena sitä, että lähes puolet hankkeista jatkaa – tuntuu vähän liiankin hyvältä ollakseen totta, KIRA-digin digipäällikkö Teemu Lehtinen Rakennustietosäätiöstä arvioi.

Jos hankkeissa saadut tulokset saadaan levitettyä laajasti käyttöön Suomen kiinteistö- ja rakennusalalla, KIRA-digin tekemän arvion mukaan hyöty koko toimialalle olisi noin 5,5 miljardia euroa. Tämä on noin 16 prosenttia koko rakennusalan vuosittaisesta liikevaihdosta.

Hankkeet keränneet jatkorahoitusta 21,6 miljoonaa euroa

KIRA-digin jälkeen jatkavat hankkeet ovat saaneet tähän mennessä yhteensä 21,6 miljoonaa euroa jatkorahoitusta. Jatkorahoituksesta 44 prosenttia on julkista rahoitusta ja 56 prosenttia yksityistä rahoitusta.

– Hankkeissa on syntynyt runsaasti uusia tuotteita, palveluita ja toimintamalleja, joita on haluttu viedä eteenpäin. Se, että hankkeiden jatkorahoituksesta suurempi osa on yksityiseltä puolelta, kertoo että niistä löytyy liiketoimintapotentiaalia myös nopealla tähtäimellä, Lehtinen sanoo.

Merkittävimmän potin jatkorahoitusta ovat saaneet ennakoivaa kiinteistöanalytiikkaa tarjoava SkenarioLabs, yhteistä data-alustaa ja markkinapaikkaa kehittävä Platform of Trust sekä digitaalinen asunnonvälityspalvelu Blok.

KIRA-digi jatkuu KIRAHubissa, joka jatkaa rakennetun ympäristön innovaatioekosysteemin edistäjänä. Vuoden 2019 alussa käynnistyneen KIRAHubin taustalla on kiinteistö- ja rakentamisalan järjestöjen perustama yleishyödyllinen yhdistys. KIRAHubin toimitusjohtajaksi valittiin KIRA-digin digipäällikkönä toiminut Teemu Lehtinen.

KIRA-digi myönsi tukea 139 hankkeelle

  • 44 % hankkeista jatkaa toimintaansa
  • 4 % hankkeista keskeytyi hankeaikana
  • 32 % ei jatka toimintaansa
  • 20 % hankkeista toiminnan jatkumista ei ole päätetty

Lisää aiheesta:

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiöiden kustannukset

12.9.2023

Indeksitalo-tutkimus: Taloyhtiöiden kustannukset nousseet laajasti

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänäkin vuonna tuntuvasti, ja nousu on ollut aiempaa laaja-alaisempaa. Vertailun kalleimmat kunnat ovat Helsinki, Järvenpää ja Hämeenlinna. Sähköenergia on halventunut, mutta perusmaksut ja siirtohinnat nousseet.

rakentamisen

16.3.2023

Rakentamisen kallistuminen nostaa monen kiinteistöveroa

Rakentamisen kustannukset ovat nousseet, mikä nostaa monen kiinteistönomistajan veroja. Kiinteistöveron muutoksen määrä ei kuitenkaan ole kaikilla veronmaksajilla sama, sillä siihen vaikuttavat monet asiat.

energiatehokkuusdirektiivi

15.5.2023

EU:n vaatimuksiin energiatehokkuudesta odotetaan lievennyksiä

Euroopan parlamentin julkistama kanta rakennusten energiatehokkuusdirektiivin päivitykseen on nostattanut pelkoja kiinteistöjen arvonkehityksestä ja tulevista pakkoremonteista. Parlamentin näkemyksen odotetaan kuitenkin vielä lieventyvän.

kiinteistöverouudistus

6.3.2023

Kiinteistöverotuspäätökset tulevat pian – tarkista tietosi

Kiinteistöverotuspäätökset ja tilisiirtolomakkeet tulevat Omaveroon ja postiin maaliskuun aikana. Helsingin kaupunki kannustaa kiinteistönomistajia tarkistamaan kiinteistöjen tietojen oikeellisuuden, sillä rakennusten virheellisiä tietoja korjataan.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti