Yhdeksän päivää ilmaisia kaupunkitapahtumia koko perheelle– Kaupunkielämää Jätkäsaaressa –asuntomessutapahtuma alkaa lauantaina

Lauantaina 1.9. klo 12 avataan Hyväntoivonpuistossa Suomen Asuntomessujen Kaupunkielämää Jätkäsaaressa –asuntomessutapahtuma. Yhdeksänpäiväinen tapahtuma tarjoaa tekemistä, näkemistä ja kuulemista koko perheelle.

Vierailijoiden on mahdollista tutustua jätkäsaarelaisiin koteihin, alueen palveluihin sekä osallistua vaikkapa ohjatulle Parkour-kierrokselle tai nauttia livemusiikista ja alueen urbaanista tunnelmasta. Jätkäsaaren eri pisteissä ja toiminnallisissa työpajoissa voi suunnistaa mobiilisovelluksen avulla. Yhteensä yhdeksän päivän ajan on kolmesataa ohjelmanumeroa neljässäkymmenessä eri paikassa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Paljon toiminnallista ohjelmaa

Jätkäsaaren kaupunginosan eri toimijat ja palvelut ovat kattavasti mukana tarjoamassa toiminnallista ohjelmaa. Perheen nuorimmille suunnattujen työpajojen, opastettujen kävelykierrosten sekä omatoimisten tutustumiskohteiden ohella on lisäksi mahdollisuus osallistua erilaisiin tietoiskuihin muun muassa pääyhteistyökumppanin Helsingin kaupungin Helsinki-teltassa. Tarjolla on myös taide-elämyksiä SATOn kanssa yhteistyössä toteutetussa Miltä koti tuntuu -nykytaideinstallaatiossa. Teos purkaa suomalaisen kodin tunnun yllättäviksi aistielämyksiksi.

Vierailun Jätkäsaaren uuteen ja alati kehittyvään urbaaniin kaupunginosaan voi päättää rennossa iltapäivän konsertissa. Avajaisviikonlopun esiintyjinä Hyväntoivonpuistoon rakennetulle JätkäsaariAreenalle nousevat Dimitri Keiski sekä suomalaisranskalainen Eva + Manu duo. Toiminnallista ohjelmaa on eri toimijoiden osalta tarjolla myös koko ensi viikon ajan, ja arki-illatkin päättyvät musiikkiin. Torstaina 6.9. klo 17 esiintyy ilmaiskonsertissa legendaarinen FORK -a cappella -yhtye.Kaupunkielämää Jätkäsaaressa -tapahtuman päättävän viikonlopun taiteilijoina ovat Stadin juhlaorkesteri, Mikko Pohjola sekä sunnuntaina klo 17 Mikael Gabriel.

Millaista on tulevaisuuden asuminen?

Suomen Asuntomessujen uudessa kaupunkitapahtumassa nostetaan esille näkökulmia elämiseen tulevaisuuden kaupungeissa. Tapahtuman aikana järjestettävissä keskustelutilaisuuksissa pohditaan asumista asukkaiden elämänkaaren eri vaiheissa sekä muun muassa sitä miten kaupungistuminen ja esimerkiksi globaalit uudet palvelut muuttavat elämäämme ja arkeamme. Yleistajuisia tutkijapuheenvuoroja on mahdollista seurata arkipäivisin klo 14.00-16.00 pidettävissä Kaupunkitutkimus jalkautuu Jätkäsaareen –osioissa sekä kuulla asiantuntijoiden mielipiteitä useissa eri tunnin mittaisissa Jätkä Talks! -kaupunkikeskusteluissa lähes koko tapahtuman ajan.

Helsingin kaupunki esittelee lisäksi omassa ohjelmassaan Helsingin messuteltalla muun muassa kaupungin asuntopoliittisia tavoitteita, asumisen kehittämistä sekä Jätkäsaaren rakentumista. Lisäksi kaupunki järjestää teltassaan asumiseen ja kaupunkisuunnitteluun liittyviä tietoiskuja sekä kävelykierroksia asuntoihin ja muihin mielenkiintoisiin alueen kohteisiin.

Kaupunkielämää-tapahtuma sopii kaikille kaupunkiasumisesta ja -elämästä kiinnostuneille sekä asumisen asiantuntijoille. Tapahtuman pääpaikkana palvelee Jätkäsaaren keskelle rakentuva Hyväntoivonpuisto ja siellä sijaitseva JätkäsaariAreena.

Ensimmäistä kertaa 1.–9.9.2018 järjestettävä Kaupunkielämää–tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Tapahtumakonsepti voidaan toteuttaa kaikenlaisissa kehittyvissä kaupunkiympäristöissä Suomessa ja kansainvälisesti.

Tutustu Kaupunkielämää Jätkäsaaressa -tapahtuman ohjelmaan

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kiinteistöveron

15.8.2023

Muistithan maksaa kiinteistöveron?

Noin 1,9 miljoonalla kiinteistönomistajalla oli kiinteistöveron eräpäivä elokuun alussa. Heistä yli 300 000 on jättänyt veron maksamatta, kertoo Verohallinto. Myöhässä maksaessa täytyy muistaa myös veron viivästyskorko.

senioritalo

23.3.2023

Senioritalo taistelee tulvia vastaan

As Oy Kangasalan Hopeaharju koki toissa kesänä mittavat tulvavahingot, kun vesi nousi sen varastotiloihin. Taloyhtiön hallitus alkoi etsiä ratkaisuja, joilla tulvat saataisiin estettyä tulevaisuudessa. Kaupunkitulvat tulevat lisääntymään ilmastonmuutoksen ja maa-alueiden asfaltoinnin myötä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

asbestinpurku

21.4.2023

Asbestinpurku alkaa kartoituksesta

Vanhojen talojen märkätiloista löytyy usein asbestia. Kun märkätiloja aletaan remontoida, täytyy aluksi tehdä asbesti- ja haitta-ainekartoitus. Sen jälkeen tila suojataan ja asbesti siivotaan huolellisesti pois.

hoitovastikkeet kasvussa

28.3.2023

Taloyhtiöiden hoitovastikkeet kovassa kasvussa

Hoitokulujen nousu uhkaa useamman kuin joka viidennen taloyhtiön maksukykyä, selviää Kiinteistöliiton kyselystä. Vastikerästit ovat kuitenkin pysyneet maltillisina, eikä valtaosa yhtiöistä ole joutunut perimään ylimääräisiä vastikkeita.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti