Vastuu parvekkeesta jakautuu yhtiölle ja osakkaalle

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Parveke on monessa kodissa olohuoneen jatke. Parveke tuo osakkeenomistajalle myös velvollisuuksia, jotka korostuvat erityisesti näin talvella.

Asunto-osakeyhtiölain mukaisesti parveke kuuluu osakehuoneistoon, mikäli sinne on kulkuyhteys vain osakehuoneiston kautta. Osakas on tällöin vastuussa parvekkeen sisäpintojen kunnossapidosta sekä puhtaanapidosta, ja yhtiö vastaa parvekkeen ulkopinnoista, jollei yhtiöjärjestyksessä ole määrätty toisin. Mikäli parvekkeelta on kulkuyhteys useampaan osakehuoneistoon, osakkaiden tulee sopia keskenään parvekkeen sisäpintojen puhdistuksesta ja kunnostuksesta. Parveke, jonne on yleinen kulkuyhteys, on yksistään taloyhtiön vastuulla.

Osakkaalle kuuluva parvekkeen sisäpintojen kunnossapitovastuu käsittää esimerkiksi parvekekaiteen sisäpuoliset pintarakenteet ja parvekkeen lattian pinnoitteen tai suoja-alustan. Osakas saa tehdä parvekkeellaan sellaisia remontteja, joilla ei ole vaikutusta rakennuksen rakenteisiin tai julkisivuun. Yhtiön kunnossapitovastuuseen kuuluvat muun muassa rakenteet, eristeet ja vedenpoistojärjestelmä.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Erika Laurila

Kirjoittaja on oikeustieteen maisteri ja asumisen ja rakentamisen juridiikan asiantuntija Lexia Asianajotoimistossa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

6.5.2025

Kaupallinen yhteistyö

Vastuullisuus määrittää suunnan – edellytys vai mahdollisuus?

Vastuullisuus on tänä päivänä keskeinen osa strategista päätöksentekoa niin kasvun kuin riskienhallinnankin näkökulmasta. Vastuu Group auttaa organisaatioita viemään vastuullisuuden periaatteet käytäntöön suomalaisessa työelämässä ja yhteiskunnassa.

Vastuu Group

14.3.2025

Kaupallinen yhteistyö

Vastuu Group luo luottamusta ja helpottaa hankintoja

Uudistunut Luotettava Kumppani -palvelu tuo yrityksen tiedot entistä läpinäkyvämmin esille. Palvelussa on tilaajavastuutietojen lisäksi tiedot vastuuhenkilöistä, vastuullisuudesta, pakotteista ja taloudellisesta tilanteesta.

Vastuu Group

vastuuvapauden epääminen

31.10.2024

Mitä tapahtuu, kun vastuuvapaus evätään?

Yhtiökokouksessa päätetään vastuuvapauden myöntämisestä yhtiön johdolle eli hallitukselle ja isännöitsijälle. Mikäli vastuuvapaus myönnetään, ei yhtiön johtoa vastaan voi enää nostaa vahingonkorvauskannetta. Vastuuvapauden epääminen taas mahdollistaa korvauskanteen nostamisen.

Tilaajille

taloyhtiö talvi

13.12.2024

Taloyhtiö – älä anna talven yllättää

Taloyhtiö vastaa kiinteistönsä alueen turvallisuudesta, johon kuuluu myös talvikunnossapidosta huolehtiminen. Oikeuskäytännössä vastuu turvallisuudesta on muodostunut varsin ankaraksi, joten ei ihme, jos talveen varautuminen huolestuttaa. Miten taloyhtiö voi toimia minimoidakseen vastuuriskit?

Tilaajille