Tyhjät liiketilat osakkaiden riesana

Useat taloyhtiöt ovat joutuneet taloudellisesti tiukkaan tilanteeseen. Vuokralaisia tai uusia omistajia liiketiloille on vaikeaa löytää, ja tyhjä kivijalka vaikuttaa myös asuinhuoneistojen myyntiin, sillä rasitteet voivat jäädä osakkaiden vastuulle, kirjoittaa Forssan Lehti (8.8.2020).

Asunto Oy Lamminkulman isännöitsijä Pekka Viljakaisen mukaan Forssan keskustasta löytyy vanhoja taloyhtiöitä, joihin täytyisi tehdä peruskorjauksia. Osakkailta se vaatisi niin suuria panostuksia, että määräenemmistön vaativista remonteista on todella  vaikea päättää. Tyhjien vuokrahuoneistojen tai vastikesaamisten vuoksi ongelmmissa oleville taloyhtiöille pankkirahoituksen saaminen järkevillä ehdoilla on suuri haaste.

Asunto Oy Lamminkulman hallituksen puheenjohtaja Kauko Nyström kertoo, että Forssassakin liiketiloja on otettu taloyhtiöiden haltuun maksusaamisten vuoksi. Forssasta kuitenkin löytyy runsaasti hyviä toimitiloja kivijalkakaupoille, mutta kauppoja hidastaa se, että yleensä taloyhtiöt edellyttävät vanhojen vastikevelkojen kuittaamista. Jos hoitovastike vastaisi paremmin nykyistä taloustilannetta ja maksukykyä, taloyhtiöt saisivat uusia vuokralaisia ja omistajia, Nyström uskoo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

imatralaisista taloyhtiöistä puuttuvat venäläisosakkaiden vastikkeet

25.3.2026

Venäjältä ei saada vastikkeita – taloyhtiöt pulassa

Venäläiset ovat ostaneet vuosien varrella asuntoja ja liiketiloja etenkin Itä- ja Kaakkois-Suomesta. Maahan kohdistettujen talouspakotteiden ja maksuliikennesulkujen takia moni taloyhtiö on pulassa, kun venäläisosakkaiden vastikkeet ovat jääneet saamatta.

10.4.2026

Talousasiat auki yhtiökokouksessa – hallitus, näin valmistaudut kokoukseen

Tilinpäätös tulee esitellä yhtiökokouksessa selkeästi, jotta osakkaille muodostuu oikea kuva yhtiön toiminnasta menneellä tilikaudella. Taloyhtiön hallituksen kannattaa varautua jo ennalta myös osakkaiden kysymyksiin ja talousaiheiseen keskusteluun.

13.5.2026

Pohjoissavolaisen taloyhtiön talous on kunnossa ja katse tulevaisuudessa

As Oy Iisalmen Vapaaherttualla menee hyvin. Talous on kunnossa, korjaustarpeita tarkastellaan kymmenen vuoden aikajänteellä, ja yhtiö sai vastikään Vuoden taloyhtiöteko -palkinnon. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Lämpsän mukaan syynä on hallituksen ja isännöitsijän hyvä yhteistyö.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

24.2.2026

Apulaispormestari Johanna Laisaari: Täydennysrakentamiselle todellinen tarve

Taloyhtiöillä on merkittävä rooli kaupungin täydennysrakentamishankkeissa, sanoo Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Johanna Laisaari. Hän kannustaa taloyhtiöitä katsomaan yhtiön pihaa ja yhteisiä alueita lasten näkökulmasta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti