Turvallisuus

Taloyhtiön tulee varautua ja pitää huolta kiinteistön ja asukkaiden turvallisuudesta muun muassa pelastussuunnitelmin. Mutta miten se tapahtuu?

Sivu 28

17.1.2017

Vuoden 2016 tulipaloissa kuoli 82 ihmistä

Tulipaloissa kuoli viime vuonna 82 ihmistä. Vielä marraskuussa näytti siltä, että palokuolemien määrä on pienempi kuin edellisenä vuonna, mutta joulukuun neljätoista tapausta vetivät tilaston nousuun. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön seurannan mukaan vuoden 2016 palokuolemaluku on neljä enemmän kuin vuotta aiemmin.

11.1.2017

Isoisän jääkaappi kertoo pian, onko ovea muistettu avata

Älykäs ja huomaamaton teknologia parantaa ikääntyneen tai muistisairaan hyvää arkea ja mahdollisuuksia asua kotona, esimerkiksi ennakoimalla toimintakyvyn muutoksia. Teknologian tutkimuskeskus VTT tutkii, miten ikäteknologia ja robotit saadaan palvelemaan paremmin arkea sekä suhtautumista palvelurobotteihin.  On syntymässä nopeasti kasvava, uusi senioripalvelujen kuluttajamarkkina, jossa edelläkävijäorganisaatiot saavat kilpailuedun.   Monen ikäihmisen tai muistisairaan terveys tai kyky pärjätä kotona voi […]

11.1.2017

Turvallisuusindeksi torjuu työtapaturmia ja pienentää vakuutusmaksuja

Safetum Oy tuo yrityksille Oma Pelastusvalvoja-palvelun, joka mahdollistaa turvallisuusindeksin avulla työturvallisuuden reaaliaikaisen seurannan ja hallinnan. Turvallisuusindeksi mittaa sekä analysoi yrityksen työturvallisuuden tilaa sekä tekee tarvittavat hälytykset indeksissä tapahtuvien muutosten perusteella. ”Olemme äärimmäisen innoissamme torjumassa työtapaturmia palvelun avulla ja edistämässä työssä käymisen turvallisuutta ja hyvinvointia”, sanoo Safetumin toimitusjohtaja Tuomas Jurvelin.

10.1.2017

Katolta putoava lumi sai oman varoitusmerkin

Kansainväliseen turvallisuusmerkkien standardiin on lisätty katolta putoavasta lumesta varoittava merkki, kertoo Suomen Standardisoimisliitto SFS ry. Merkissä on keltaisella pohjalla musta ihmishahmo, talo ja hahmon päälle katolta putoavaa lunta. Kolmion muotoisen varoitusmerkin yhteyteen on lisättävä selittävä teksti viestin perillemenon varmistamiseksi.

9.1.2017

Omatoiminen palotarkastus ei kiinnostanut taloyhtiöitä Turun seudulla

Vain joka viides taloyhtiö teki omatoimisen palotarkastuksen kokeilun aikana, kirjoittaa Turun Sanomat. Kokeilun lopputulos on pettymys Varsinais-Suomen pelastuslaitokselle. Omavalvontakokeilu käynnistyi syksyllä 2014.

9.1.2017

Jopa 70 % suomalaisista kotitalouksista on vapaasti kopioitavissa oleva avainjärjestelmä

Abloyn tilastojen mukaan jopa 70% suomalaisista kotitalouksista on vapaasti kopioitavissa oleva avainjärjestelmä. Taloyhtiön vastuulla on huolehtia kiinteistön lukitusjärjestelmästä, ja tarvittaessa uusia lukitusjärjestelmä vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Taloyhtiön roolina on huolehtia, että avainturvallisuudella ehkäistään esimerkiksi asuntomurtoja.

3.1.2017

Uusi hissiturvallisuuslaki astui voimaan

Uusi hissiturvallisuuslaki panee täytäntöön EU:n hissejä ja hissien turvakomponentteja koskevan direktiivin ja korvaa aiemmin sähköturvallisuuslaissa olleen hissejä koskevan säätelyn. Taloyhtiöiden kannalta merkittävin muutos on hissin ensimmäisen tarkastuksen aikaistuminen ja pätevyysvaatimusluokkien karsinta. – Hissien ensimmäinen määräaikaistarkastus tulee tehdä kahden vuoden kuluessa käyttöönotosta, kun aikaraja oli aikaisemmin neljä vuotta.

1.1.2017

Safetum lahjoitti 500 palovaroitinta lapsiperheille Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta

Joulukuun alussa Helsingin Vuosaaressa tapahtunut vakava tulipalo puhutteli koko Suomea. “Mietimme, miten voisimme olla tukemassa lapsiperheiden joulua ja samalla edistää kotien paloturvallisuutta. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta meillä on mahdollisuus toteuttaa tämä”, kertoo Safetum Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Jurvelin.

28.12.2016

Tulittakaamme turvallisesti uudenvuodenaattona

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes haluaa tänäkin vuonna kannustaa ilotulitteiden käyttäjiä varovaisuuteen ja huolellisuuteen, ettei uudenvuoden juhlinta päättyisi ikävällä tavalla. Ilotulittaa saa uudenvuodenaatosta kello 18 alkaen kello 02 saakka sinä yönä. Suojalasit suojaavat tehokkaasti niin ampujien kuin katsojienkin silmiä, ja ilotulitteita käsiteltäessä pitää ehdottomasti noudattaa käyttöohjeita.

16.12.2016

Toimiva palovaroitin tarvitaan, paristonvaihto oli kallis

Tamperelaisen eläkeläispariskunnan asunnon palovaroitin alkoi piipittää äänekkäästi, viestittäen että paristo pitäisi vaihtaa. Pariskunta ei itse voi vaihtaa paristoa, sillä mies on sähköpyörätuolissa, eikä vaimo uskalla enää kiivetä jakkaralle. Asiasta kertoo Aamulehden verkkolehti.

15.12.2016

Uusi palvelu torjumaan palokuolemia

Vuoden 2017 alusta alkaen on saatavilla palvelu, jossa asukkaat voivat ilmoittaa palohälyttimien epäkunnosta tai vaikkapa katolta roikkuvista jääpuikoista, kertoo Safetum nettisivuillaan. Palvelun toivotaan ehkäisevän tulipaloja ja tapaturmia. Ennalta ehkäisevään turvallisuustyöhön ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota, muistuttaa Safetum Oy:n johtava turvallisuusasiantuntija Tuomas Jurvelin.

14.12.2016

Parvekeonnettomuuden verhouslevy ei kestänyt kuormaa

Onnettomuusparvekkeen kuitusementtilevy oli heikentynyt alareunastaan merkittävästi, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat. Lahden Päijänteenkadulla sattuneessa onnettomuudessa kuoli kesäkuussa nainen, kun parvekkeen verhouslevy hajosi ja nainen putosi maahan. Onnettomuustutkintakeskus (OTK) toteaa, että kuitusementtilevy imee vettä pinnoitettunakin ja testeissä saman talon parvekelevyistä osa on ollut todella heikkokuntoisia.