Tampereelta Vuoden VVO-talo 2016

Nuolialantie 44 B Tampereelta on VVO-konsernin Vuoden talo 2016.

VVO-yhtymä Oyj ja Asukashallitus palkitsevat vuosittain esimerkillistä yhteisöllisyyttä ja asuinympäristöstä hyvää huolta pitäneen talon asukkaat. Nuolialantie 44 B valintaa puolsi erittäin aktiivinen asukastoiminta ja asukkaiden osallistuminen järjestettyihin tapahtumiin.

­- Talotoimikunnan toiminta on hyvä esimerkki, miten asukkaiden mielipiteitä kuuntelemalla saadaan järjestettyä kaikille sopivaa ohjelmaa ja tapahtumia. Yhteisöllisyys ja naapureiden huomioiminen ovat talon ehdottomia vahvuuksia. Senioritalon viikoittaiset asukastapahtumat ja esimerkiksi jouluruokailu yksin asuville ovat saaneet paljon kiitosta, kertoo aluepäällikkö Kirsi Tuomisto Tampereen VVO-kotikeskuksesta.

Kunniamaininta Vantaalle

Maauunintie 25 Vantaalta palkittiin kunniamaininnalla. Yhdessä tekemisen meininki on vahvaa ja talkoisiin osallistutaan runsain joukoin. Tapahtumia järjestetään runsaasti niin lapsille kuin aikuisillekin. Talossa on hyvä henki ja yhteistyö isännöitsijän kanssa sujuu mallikkaasti.

Asukkaiden luonnehdinta ”talovanhuksessa riittää vauhtia iästä huolimatta” pitää isännöitsijä Marko Hattusen mukaan hyvin paikkansa.

Vuoden talo 2016 ja kunniamaininnan saanut talo palkittiin alueellisilla Asumisen päivillä 23.4.2016 Vantaalla. Vuoden talo on valittu vuodesta 1995 alkane.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

uusi lämmitysjärjestelmä

10.10.2022

Uusi lämmitysjärjestelmä tuo säästöjä

Helsinkiläinen As Oy Katajaharjuntie 15 vaihtoi kaukolämmön usean energialähteen yhdistelmään. Poistoilman lämmön talteenotosta, maalämmöstä ja aurinkoenergiasta koostuva yhdistelmä on ollut huoleton ratkaisu ja tuonut säästöjä.

jätekeräys

19.5.2023

Jätekeräys kuntoon pienellä pihalla

As Oy Porvoon Rauhankatu 39 uusi jäteastiansa kolme vuotta sitten. Vanha jätepiste sijaitsi talon seinustalla ja oli siten paloturvallisuusriski. Jätelain muutokset voivat tuottaa vaikeuksia erityisesti pienille taloyhtiöille, mutta ratkaisuja löytyy.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

tilinpäätös

13.9.2023

Taloyhtiön tilinpäätös toimii tiedon lähteenä

Kaikkien taloyhtiöiden tulee laatia tilinpäätös ja toimintakertomus sekä talousarvio yhtiökokouksessa käsiteltäväksi. Tilinpäätösasiakirjoista löytyy tietoa tilikauden tapahtumien lisäksi yhtiön taloudellisesta tilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Sen avulla yhtiö voi varautua tulevaisuuteen.

täydennysrakentaminen

30.11.2022

Täydennysrakentaminen tuo mahdollisuuksia

Monella taloyhtiöllä on suuri piha-alue, ja kasvukeskuksissa kaivataan rakennettavaa maata. Täydennysrakentaminen tuo mahdollisuuden hyödyntää tyhjää tonttia. Helsingin Oulunkylässä As Oy Kivipadontie 6:n tontille nousee kaksitasoinen pysäköintitila sekä kaksi asuintaloa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti