Taloyhtiö vastaa leikkipaikan turvallisuudesta

Monessa taloyhtiössä suunnitellaan keväällä pihaan liittyviä parannustöitä. Parannustöiden yhteydessä on syytä kääntää katse myös taloyhtiön leikkipaikkaan ja korjata talven aikana ilmestyneet puutteet, joissa leikkijät voivat satuttaa itsensä. Leikkivälineiden turva-alustat kannattaa möyhiä tai uusia tarvittaessa, sekä varmistua että välineet ovat tukevia eikä kuristumisvaaran aiheuttavia paikkoja ilmene. Taloyhtiö nimittäin vastaa piha-alueella olevien leikkipaikkojen turvallisuudesta.

Taloyhtiöiden leikkipaikat ja siellä käytettävät välineet ovat kuluttajaturvallisuuslain mukaisia kuluttajapalveluita ja kulutustavaroita. Leikkipaikan tulee olla turvallinen käyttäjälleen riippumatta siitä, asuuko yhtiössä lapsia tai minä vuonna taloyhtiö on rakennettu.

”Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että taloyhtiöiden leikkipaikat tulee suunnitella huolellisesti ja ne tulee ylläpitää turvallisina koko käyttöiän ajan”, kertoo Tukesin leikki- ja liikuntapaikoista vastaava ylitarkastaja Arttu Mäkinen.

Leikkipaikan ylläpito ei vaadi suuria resursseja, kun tarkastukset ja huollot tehdään säännöllisesti. Vaaran paikkoja ilmestyy leikkipaikoille ajan myötä, jos tarkastus- ja huoltotyöt laiminlyödään. ”Mikäli taloyhtiön leikkipaikalla on teknisiä välineitä tai käyttöaste on korkea, tarkastuksen tekijällä on oltava syvempää osaamista ja tietoa aiheesta”, Mäkinen ohjeistaa.

Leikkivälineillä omat turvallisuusstandardit

Vuosien saatossa leikkivälineet tulevat käyttöikänsä päähän, ja taloyhtiössä tulee ajankohtaiseksi uusia niitä.

”Taloyhtiön tulee huolehtia siitä, että se hankkii käytettäväksi vain turvallisia leikkivälineitä”, muistuttaa Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Leikkivälineiden turvallisuudesta on olemassa omat turvallisuusstandardit, ja taloyhtiön kannattaa varmistaa, että hankittavat välineet ovat standardin mukaisia. Taloyhtiö voi kuitenkin hankkia myös muunlaisia kuin standardit täyttäviä leikkivälineitä, kunhan se varmistaa, että ne eivät ole lapsille vaarallisia. Kaikenlaisten leikkivälineiden turvallisuudesta on tärkeää huolehtia säännöllisellä huollolla ja kunnossapidolla.

Leikkikenttävälineiden turvallisuusvaatimuksia päivitetään tietyin aikavälein. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että käytössä olevia leikkikenttävälineitä tulisi päivittää uusien vaatimusten mukaisiksi silloin, kun ne ovat turvallisia.

”Jos vahinkoja sattuu, taloyhtiön on tärkeää pystyä osoittamaan, että leikkivälineiden turvallisuudesta ja niiden turvallisesta sijoittelusta on huolehdittu”, Pynnönen sanoo.

Kristel Pynnönen suosittelee, että taloyhtiö tekee useammin kuin kerran vuodessa silmämääräisiä tarkastuksia leikkipaikan turvallisuuteen. Näin yhtiössä huomataan, jos leikkipaikka on joutunut esimerkiksi ilkivallan kohteeksi tai sen siisteydessä on puutteita.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

jätekeräys

19.5.2023

Jätekeräys kuntoon pienellä pihalla

As Oy Porvoon Rauhankatu 39 uusi jäteastiansa kolme vuotta sitten. Vanha jätepiste sijaitsi talon seinustalla ja oli siten paloturvallisuusriski. Jätelain muutokset voivat tuottaa vaikeuksia erityisesti pienille taloyhtiöille, mutta ratkaisuja löytyy.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

taloyhtiön lumi

13.12.2022

Taloyhtiön lumimuistio

Taloyhtiön vastuulla on jään ja lumen poisto sekä hiekoitus taloyhtiön piha-alueella. Lumet tulee kasata oman pihan alueelle niin, että pelastustiet jäävät vapaiksi. Lumenpudotuksen voi tilata ammattilaiselta.

13.1.2023

Mitä on vastuullisuus taloyhtiössä?

Vastuullisuuskeskustelu ulottuu lähivuosina myös taloyhtiöihin, ja hyvin hoidetut taloyhtiöt nousevat arvoon. Vastuullisuuteen kuuluu niin ekologinen, taloudellinen kuin sosiaalinen vastuu. Suunnitelmallinen kiinteistönpito on keskeinen osa vastuullisuuden johtamista.

korjausrakentamisbarometri

2.11.2023

Huono talouskehitys jarruttaa korjausrakentamista

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen on jatkunut vilkkaana, mutta kustannusten ja korkojen nousu sekä heikko talouskehitys varjostavat korjauksia. Tulevakaan vuosi ei näytä valoisalta. Tiedot käyvät ilmi Kiinteistöliiton syksyn korjausrakentamisbarometrista.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti