Taloyhtiö ei aina tarvitse tilintarkastajaa – milloin valitaan toiminnantarkastaja?

toiminnantarkastaja

Kevään yhtiökokouksissa on tarjolla monia tehtäviä yhteisestä omaisuudesta huolehtimiseksi. Yksi näistä on toiminnantarkastaja.

Taloyhtiöön voidaan valita toiminnantarkastaja tilintarkastajan sijaan, jos yhtiössä on alle 30 osakashallinnassa olevaa tilaa eikä vuoden 2010 kesäkuun jälkeen päivitetty yhtiöjärjestys vaadi tilintarkastajan valintaa.

Toiminnantarkastaja voidaan valita taloyhtiöön myös tilintarkastajan lisäksi. Jokaisessa taloyhtiössä tulisi suorittaa vähintään toiminnantarkastus.

Tarkastustoiminta luo turvaa yhtiölle ja sen hallinnossa toimiville.

– Toiminnantarkastuksen tarkoitus ei ole arvostella hallituksen toimintaa vaan ainoastaan varmistua, että asiat menevät oikein. Hallinnossa toimiva eli esimerkiksi hallituksen jäsen ei voi toimia toiminnantarkastajana, kertoo Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.

Ei erityisiä kelpoisuusvaatimuksia

Toiminnantarkastajaksi voi ryhtyä kuka tahansa yhtiökokouksen hyväksymä henkilö, eikä tehtävä vaadi mitään tiettyä koulutusta tai ammatillista osaamista. Toki henkilöllä on tärkeää olla kiinnostusta ja riittävää huolellisuutta taloyhtiön asioihin perehtymiseen.

Suurin osa taloyhtiöistä maksaa toiminnantarkastajalleen 100–200 euron palkkion, selviää liiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä kyselystä. Toiminnantarkastajista hiukan yli puolet saa tehtävästä palkkion, ja loput toimivat talkooperiaatteella. Viime vuonna tehdystä kyselystä selviää myös, että 74 prosenttia vastaajista piti toiminnantarkastusta hyödyllisenä.

– Toiminnantarkastus on ensisijaisesti tarkoitettu palvelemaan taloyhtiön osakkaiden tiedontarpeita sekä lisäämään luottamusta ja avoimuutta taloyhtiön hallintoon ja toimintaan, Järvinen sanoo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Hallituksella ja isännöitsijällä on laaja oikeus perehtyä asunto-osakeyhtiön kirjanpitoon.

31.3.2025

Kenellä on oikeus perehtyä asunto-osakeyhtiön kirjanpitoon?

Asunto-osakeyhtiöiden kirjanpito on olennainen osa yhtiön hallintoa ja taloudenhoitoa. Sen avulla seurataan yhtiön taloudellista tilannetta, varmistetaan oikea varojen käyttö sekä mahdollistetaan osakkaiden ja muiden sidosryhmien tiedonsaanti.

Tilaajille

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

seniorit

12.12.2024

As Oy Rantatuiran seniorit viihtyvät turvallisesti ja iloisesti yhdessä

Oululaisessa As Oy Rantatuirassa asukkaat kokoontuvat viikoittain taloyhtiön kerhotilaan askartelemaan ja pelaamaan pelejä. Viime keväänä taloyhtiössä kokeiltiin tuolijoogaa, jota järjestettiin osana Kiinteistöliiton Ikä- ja muistiystävällinen taloyhtiö -hanketta. Myös ulkopuoliset yrittäjät voivat järjestää toimintaa taloyhtiöissä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

taloyhtiön tilinpäätöksestä hyötyä

5.2.2025

Viisi faktaa taloyhtiön tilinpäätöksestä

Tilinpäätös on tärkeä tietopaketti taloyhtiön taloudellisesta tilanteesta. Siitä hyötyvät niin osakkaat kuin asunnonostajatkin. Toimintakertomus täydentää tilinpäätöstä ja avaa osakkaille taloyhtiön toimintaa ja taloudellista tilannetta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti