Suomalaisille tärkeimpiä syitä kodin hankintaan ovat taloudelliset syyt ja itsenäisyys

Suomalaisille tärkeimpiä syitä kodin omistamiseen ovat taloudelliset syyt sekä itsenäisyys ja riippumattomuus, selviää Suomalaisen Työn Liiton teettämästä Made by Finland -tutkimuksesta. Yli puolet vastaajista omistaa asunnon, ja vain alle kahdeksannes suomalaisista ei ole lainkaan kiinnostunut omistusasumisesta.

Suomessa on vahva omistusasumisen perinne: Omistusasuminen on tutkimuksen mukaan mielekäs ja tavoiteltava asumismuoto, sillä suomalaisista reippaasti yli puolet (63 %) omistaa kodin ja lähes joka neljäs (24 %) on kiinnostunut omistamaan asuntonsa. Vain noin joka kahdeksas (13 %) vastaajista ei ole kiinnostunut omistamaan kotiaan.

Lähes puolet (47 %) suomalaisista pitävät taloudellisia seikkoja tärkeimpinä syinä kodin omistamiseen: omistaminen nähdään muun muassa sijoituksena tulevaisuuteen, ja vastaajat maksavat vuokran sijasta mieluummin omaa asuntoaan.

S-Pankin lainojen kehityspäällikön Päivi Huttusen mukaan asunto ostetaan ensisijaisesti kodiksi, mutta kuten tutkimuskin osoittaa, ymmärtävät suomalaiset hyvin myös sen taloudellisen merkityksen.

“Koti on aina myös sijoitus, sillä asuntolainan takaisinmaksu kerryttää omaisuutta. Valitettavasti tässä suhteessa me suomalaiset emme kuitenkaan ole ihan tasa-arvoisessa asemassa. Kasvavissa kaupungeissa asuntojen neliöhinnat vain nousevat, mutta muuttotappioisilla syrjäseuduilla voi myyntitilanteessa olla vaikeaa saada omiaan pois tai löytää edes ostajaa. Tärkeää onkin tarkastella ostopäätöstä myös jälleenmyynnin näkökulmasta ja mitoittaa lainamäärä sekä takaisinmaksun kuukausierä itselle sopiviksi”, Huttunen muistuttaa.

Tutkimustulosten mukaan taloudellisuuden lisäksi toinen yhtä tärkeä syy asunnon omistamiseen on sen mukanaan tuoma itsenäisyys ja riippumattomuus, eli ”oma tupa, oma lupa” (46 %). Suomalaiset arvostavat omaa rauhaa ja vapautta. Kolmanneksi painavimmaksi syyksi (18 %) koetaan asunnon omistamisesta syntyvät turvan ja varmuuden tunteet.

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Made by Finland -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin helmikuussa 2017 ja siihen vastasi 2 219 18–79-vuotiasta suomalaista. Suomalaisen Työn Liiton, sen jäsenten ja yhteistyöorganisaatioiden yhteinen Made by Finland -kampanja juhlistaa suomalaista työtä ja sen menestystarinoita. Mukana on yli 80 yritystä ja organisaatiota.

Suomalaisten mielestä tärkein syy omistaa asunto:

  1. Taloudelliset syyt                         47 %
  2. Itsenäisyys/riippumattomuus  46 %
  3. Turvallisuus                                  18 %
  4. Enemmän vaihtoehtoja              8 %
  5. Sopiva asumismuoto                  5 %
  6. Mukavuus/viihtyisyys                1 %
  7. Tapa/perinne                               1 %
  8. Muu                                               9 %

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

litiumioniakku

29.11.2022

Mitä tehdä, jos litiumioniakku syttyy?

Palavaa litiumioniakkua ei voi sammuttaa käsisammuttimella. Sammutin kuitenkin estää paloa leviämästä ympäristöön. Akkupalotilanteessa tulee aina soittaa hätänumeroon, mutta samalla tulee varoa palavasta akusta syntyviä myrkyllisiä kaasuja.

sähköpula

14.11.2022

Sähkökatkoihin kannattaa varautua

Taloyhtiöissäkin on syytä varautua sähköpulasta johtuviin sähkökatkoihin. Tärkeintä on viestiä asukkaille toimista sähkökatkon aikana. Sähköpulaa voi torjua säästämällä sähköä.

5.4.2022

Taloyhtiön hallitusjäsenillä keskimäärin 11 vuoden hallituskokemus

Taloyhtiön hallituksen jäsenet käyttävät Kiinteistöliiton tekemän kyselyn perusteella hallitustyöskentelyyn keskimäärin miltei neljä tuntia kuukaudessa. Puheenjohtajilla aikaa kuluu runsaat neljä tuntia ja muilla hallitusten jäsenillä keskimäärin kolme tuntia kuukaudessa. Tavallisin kokoontumistahti tavanomaisena vuonna ilman suuria hankkeita on kolmesta neljään kertaa vuodessa.

1.4.2022

Asuminen vaikuttaa suomalaisten hiilijalanjälkeen enemmän kuin ruoka

EU:n tavoitteena on vähentää päästöjä vuoteen 2030 mennessä 55 prosenttia. Suomen tavoite on olla hiilineutraali jo vuonna 2035, mutta EU:n vasta vuonna 2050. Merkittävä päästöjen vähentäminen tapahtuu asumisessa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti