Sosiaalinen sekoittaminen lisää asuinalueiden koettua viihtyisyyttä

Sosiaalinen sekoittaminen asuinalueilla, eli monitasoinen asuminen kalliimmista omistusasunnoista edullisimpiin vuokra-asuntoihin, ei välttämättä miellytä kaikkia. Sosiaalista sekoittamista voi kuitenkin olla järkevää lisätä tulevaisuuden kannalta, kirjoittaa Helsingin Uutiset (30.9.2020).

Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osastolla työskentelevä lehtori Teemu Kemppainen kannattaa sosiaalista sekoittamista. Hän tarkasteli kolme vuotta sitten valmistuneessa väitöskirjassaan lähiöissä koettua turvattomuutta ja sosiaalista epäjärjestystä. Sekoitetumman alueen väestöpohja on tasapainoisempi, paikallinen sosiaalinen elämä tehokkaammin säänneltyä ja yhteiselo siten rauhallisempaa, Kemppainen kertoo artikkelissa.

Lähiaikoina valmistuu myös tutkimus siitä, minkälainen rooli ara-asunnoilla on asukkaiden asumistyytyväisyyden, turvattomuuden tai häiriöiden kokemuksen osalta. Kemppainen kertoo tutkimuksiensa perusteella selkeintä näyttöä olevan siitä, millaiseksi asukas kokee ympäristönsä esimerkiksi elämänlaadun kannalta. Sekoittaminen on perusteltua, jos halutaan edistää asumiseen liittyvää arkisen hyvinvoinnin kokemusta ja sen tasaisempaa jakautumista väestössä, Kemppainen sanoo.

Alueiden erot ovat melko voimakkaita ja pysyviä. Jos nykytilannetta ei pyritä korjaamaan sekoittamisella, voi tapahtua yhä voimakkaampaa eriytymistä, jolloin ehkä jonain päivänä alue saattaa alkaa vaikuttamaan asukkaidensa terveyteen, koulutukseen ja työhön, Kemppainen arvioi. Hän pitää keskeisenä haasteena Helsingin ympäristössä sitä, kuinka saada lisää ara-kantaa sinne, missä sitä on kaikkein vähiten.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Osakkaan ilmalämpöpumppu.

9.6.2025

Paljonko naapuruston on kohtuudella kestettävä häiriötä? KHO arvioi lämpöpumpun meluhaittaa

Korkein hallinto-oikeus (KHO) otti kantaa tilanteeseen, jossa ilma-vesilämpöpumpun ulkoyksikkö aiheutti naapurin mukaan häiritsevää melua. Ratkaisun ytimessä oli se, missä kulkee sietovelvollisuuden raja, eli kuinka paljon naapuruston on kohtuudella kestettävä häiriötä.

Tilaajille

15.10.2025

Kaupallinen yhteistyö

Esivalmisteltu taloyhtiösiivous säästää vaivaa ja vettä

Esivalmisteltu siivous on toimintatapa, jossa valitaan lian mukainen siivousmenetelmä, minkä jälkeen kostutetaan valmiiksi tarvittava määrä puhtaita siivoustekstiilejä vedellä tai puhdistusaineista laimennetuilla käyttöliuoksilla.

PHM Group

15.4.2025

Kuukauden kasvo: Paneudu huolella isännöinnin hankintaan

Taloyhtiöiden ja isännöinnin välinen köydenveto nousee aika-ajoin otsikoihin. Erillisveloitukset tuntuvat välillä kohtuuttomilta. Kysyimme hallitusvaikuttaja Katariina Haighilta, milloin isännöinnistä kannattaa maksaa ja milloin taas on järkevää hyödyntää taloyhtiössä olevaa omaa osaamista.

21.5.2025

Porvoon kiinteistökilpailun voitti Kiinteistö Oy Porvoon Keskustalo

Porvoon Kiinteistöyhdistys järjestää vuosittain toimialueensa taloyhtiöille korjaus- ja kehityskilpailun. Tänä vuonna sen voitti Kiinteistö Oy Porvoon Keskustalo. Yhtiöön kuuluu kolme rakennusta, joista kahden julkisivut maalattiin ja korjattiin kesällä 2024.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti