Salon poliisiaseman seinään valmistui huikea muraali

Salossa valmistui hämmästyttävä optista illuusiota hyödyntävä taideteos. Poliisiaseman seinään maalatun muraalin toteutti 3D-taiteestaan tunnettu hollantilaistaiteilija Leon Keer. Valtaisaa ihailua herättäneen teoksen valmistumista seurattiin innostuneena niin virkavallan kuin kaupunkilaisten toimesta. Teos valmistui viikon maalaustyön jälkeen osoitteessa Kirkkokatu 1.

Saloon saatiin myös toinen teos UPEA18-taidefestivaalin myötä, kun Fabio Petani maalasi Suurseudun Osuuskaupan omistuksessa olevan siilorakennuksen kolmelle julkisivulle ulottuvan näyttävän muraalin. ’Methanol & Anemone Coronaria’ nimeä kantava teos valmistui vain kahdeksassa päivässä. Salo on ensimmäistä kertaa mukana UPEA18-taidefestivaalissa.

Poliisilaitoksen julkisivun teoksen toteuttamisessa ovat mukana Salon kaupunki, Senaattikiinteistöt, Tikkurila ja Pintaväri.

Suomen suurin julkisen tilan taidetapahtuma UPEA tuo tänä vuonna julkista taidetta 12 suomalaiskaupunkiin 20 huipputaiteilijan voimin. UPEA18 kannustaa tutustumaan julkiseen taiteeseen ja osallistumaan siitä käytävään keskusteluun. Festivaalin teokset toteutetaan 1.‒30.9. Tapahtuman järjestää Upeart-taidekollektiivi.

Lue lisää UPEA18-taidefestivaalista

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

sukitusprojekti

17.2.2023

Kaupallinen yhteistyö

Sukitusprojekti Lahdessa vaati vankkaa osaamista

Loppuvuodesta 2020 Lahden keskustassa saneerattiin neljän kerrostalon muoviset viemäriputket sukittamalla noin kahdessa kuukaudessa. Projekti ja sen aikataulu olivat haasteellisia, joten työssä tarvittiin Picoten ammattitaitoisia asentajia ja toimivia sukitusmenetelmiä.

Picote

viemärisukitus picote

1.6.2023

Kaupallinen yhteistyö

Viemärisukitus As Oy Markkinatie 7 Helsinki oli menestys

As Oy Markkinatie 7:n viemäriputket saneerattiin sukittamalla Helsingin Malmilla keväällä 2022. Remontti oli Picotelle niin sanottu perusremontti, eikä yllätyksiä tullut. Asukkaat kiittelivät ripeästi ja mallikkaasti sujunutta remonttia, ja asentajille tarjottiin kakkuakin.

Picote

uusi katto

26.1.2023

Uuden katon lisäeristys paransi energiatehokkuutta

Tamperelaisen As Oy Mäntykotkan talojen katot uusittiin viime talvena. Remontti toteutettiin kokonaan säältä suojassa. Uuden katon lisäeristys paransi talojen asumismukavuutta ja energiatehokkuutta merkittävästi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

15.3.2023

Kaupallinen yhteistyö

Kierrätys lisääntyi ja monipuolistui uusitun jätepisteen ansiosta

Vaasan opiskelija-asuntosäätiö VOASin kohteisiin uusittiin Molok-syväkeräyspisteet. Kierrätysaste nousi sen jälkeen kaikissa uusituissa kohteissa, ja osassa se tuplaantui.

Molok

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti