Rakennusliitto kimmastui Hämeenlinnan junavuorojen lopettamisesta

Rakennusliitto pitää vastuuttomana VR:n päätöstä, jonka mukaan useat kaukojunat eivät enää pysähdy Hämeenlinnassa.

Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi sanoo, että päätös on monella tavalla kohtuuton, vaarallinen ja tuhoisa.

– Jos päätös jää voimaan, on vakavasti harkittava raideliikenteen avaamista nopeasti kilpailulle.

VR:n johtoryhmä päätti viime keväänä, että 29 kaukojunaa ajaa Hämeenlinnan ohitse pysähtymättä.

– VR:n johdon päätös merkitsee sitä, että Hämeenlinnan seutu tipahtaa myönteisestä raideliikenteen varaan rakentuvasta työssäkäynnistä pois. Se voi merkitä sitä, että asuminen siellä vaikeutuu, rakentaminen vähenee, asuntojen hinnat tipahtavat ja seutukunta näivettyy. Samalla paine pääkaupunkiseudun asuntoihin kasvaa entisestään. Tämä kaikki vain kolmen minuutin tähden. Sen verran kestää junan pysähtyminen Hämeenlinnassa, Harjuniemi sanoo.

Harjuniemen mukaan VR pakottaa nyt sadat ja jopa tuhannet Tampereella tai Helsingissä työssä käyvät hämeenlinnalaiset suhaamaan autolla ja kuormittamaan näin lisää ympäristöä.

Harjuniemi ihmettelee, miten yhden yhtiön johtoryhmällä voi olla valta ohjata näin ratkaisevasti koko Etelä-Suomen alueellista kehitystä.

– Tuhannet perheet ovat rakentaneet elämänsä sen varaan, että Hämeenlinnasta käsin voi käydä työssä rautateitse työssä esimerkiksi Helsingissä tai Tampereella. Nyt VR:n johtoryhmä päättää yhtäkkiä toisin aivan heppoisin perustein ja ylimielisesti.

Harjuniemen mukaan koko seutukunnan ahdinko on sen verran suuri, että se saa harkitsemaan VR:n tilalle muita ratkaisuja.

– Jos tämän kaltainen asukkaista piittaamaton vallankäyttö jatkuu, kannattaa harkita raideliikenteen kilpailun avaamista nopeasti.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

18.9.2025

Syyskuun Suomen Kiinteistölehti juhlii satavuotista taivaltaan

Syyskuun Suomen Kiinteistölehti on satavuotisjuhlanumero, jossa kerromme samanikäisestä As Oy Agrikolankatu 7:stä Helsingin Kalliossa. Haastattelemme ministeri Sari Multalaa, joka kannustaa taloyhtiöitä energiatehokkuustoimiin. Vierailemme myös As Oy Helsingin Sompasaaren Pookissa, joka päätyi irtisanomaan isännöintisopimuksensa.

29.5.2026

Asuntosijoittajien ostoaikeet laskussa – lähiökolmiot kiinnostavat eniten

Asuntosijoittajien ostoaikeet ovat kääntyneet laskuun, ja vuokra-asuntojen kysyntä kohdistuu yksiöiden sijaan kolmioihin, selviää Suomen Vuokranantajien kyselystä. Yhä useampi vuokranantaja on kohdannut vuokran- tai vastikkeenmaksuhaasteita.

vesivahingon jälkeen

20.2.2026

Toimi näin vesivahingon sattuessa

Kun taloyhtiössä tapahtuu vesivahinko, vahingon syy ja laajuus on tärkeää selvittää viivytyksettä. Hyvät kirjalliset dokumentit ja valokuvat helpottavat asioiden selvittämistä. Aivan ensimmäiseksi on kuitenkin saatava vedentulo lakkaamaan.

3.6.2026

Parvekelasit kaipaavat pesua ja huoltoa – lue vinkit

Parvekelasit vaativat säännöllistä huoltoa ja hoivaa. Suomen Kiinteistölehti kokosi vinkit parvekelasien pesuun ja huoltamiseen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti