Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Sonera yhdessä älykkään asumisen puolesta

Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Sonera ovat sopineet monivuotisesta yhteistyöstä, jonka tavoitteena on kehittää suomalaista asumista uudistuvan teknologian tarjoamien mahdollisuuksien pohjalta. Käytännössä yhteistyön tavoitteena on tuoda älykäs asuminen lähelle kaikkien suomalaisten arkea. Asumisen yhdistäminen uusinta teknologiaa ja verkkoyhteyksiä tarjoavan toimijan kanssa on luonnollinen askel tehdä konkreettisia tekoja paremman asumisen puolesta.

– Asuntomessut on jo 50 vuotta ollut Suomessa mukana auttamassa synnyttämään asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin. Asukkaiden hyvinvoinnin kannalta sujuvat verkkoyhteydet ja turvallisuus ovat keskeisiä asioita ihmisten arjessa. Yhdessä Soneran kanssa haluamme vaikuttaa siihen, että suomalaisilla olisi paremmat edellytykset löytää sopivat ratkaisut asumisen parantamiseksi ja arjen helpottamiseksi, Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala sanoo.

Asuminen muuttuu tulevaisuudessa vauhdikkaasti uuden teknologian ja digitaalisten palveluiden myötä. Monivuotisen yhteistyön tarkoituksena on oppia suomalaisista asukkaista ja heidän tarpeista, jotta jatkossa pystymme yhdessä tarjota entistä parempia ratkaisuja asumiseen.

– Yhteistyön avulla voimme näyttää konkreettisemmin, mitä asumisen digitalisaatio tarkoittaa ja millaisilla palveluilla ja ratkaisuilla voidaan edistää asukkaan hyvinvointia, Tuomaala lisää.

Matkalla älyaikaan

Sonera lähtee innolla mukaan kehittämään suomalaista asumista yhä älykkäämmäksi ja digitaalisemmaksi.

– Älykäs koti on yksi kasvualueistamme, sillä uskomme että voimme tehdä suomalaisten asumisesta yhä viihtyisämpää ja turvallisempaa tuomalla uuteen tekniikkaan perustuvia palveluita koteihin. Asuntomessut on täydellinen kumppani tulevaisuuden asumisen kehittämiseen, testaamiseen ja esittelyyn, Soneran kuluttajaliiketoiminnan vetäjä Heli Partanen sanoo.

Sonera on edistänyt asumisen digitalisaatiota rakentamalla nopeita nettiyhteyksiä ja kehittämällä laajakaistalla toimivia viihdepalveluita. Nyt esineiden internet, laitteiden verkottuminen, nopeat kuituverkot ja mobiiliverkkojen kehitys kohti 5G:tä alkavat lunastaa älykkääseen asumiseen ladattuja odotuksia.

– Kodin laitteiden verkottamisen avulla pystytään esimerkiksi parantamaan asumisen viihtyvyyttä, turvallisuutta ja energiatehokkuutta merkittävästi nykyisestä, Soneran kehityspäällikkö Kimmo Ahvenlampi havainnollistaa.

Suomessa on älykkääksi luonnehdittavia koteja ehkä noin prosentti kaikista kotitalouksista. Mielikuvat aiheesta ovat lähestyneet tieteiskirjallisuutta.

– Meidän mielestämme jokainen suomalainen koti voi olla entistä älykkäämpi niin että asuminen ja arki on entistä helpompaa, viihtyisämpää ja turvallisempaa, Ahvenlampi sanoo.

Pääfoorumina tämän vuoden älykotiasialle on luonnollisesti tulevat Asuntomessut Mikkelissä.

– Sen lisäksi, että saamme messuilla herätettyä keskustelua asiasta ja jaettua tietoa laajalle yleisölle, tämän yhteistyömallin myötä tulemme viitoittamaan tietä kohti älykästä asumista myös messujen jälkeen, Tuomaala sanoo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

digitilaukset

15.8.2023

Digitilaukset palvelevat Suomen Kiinteistölehden lukijoita

Suomen Kiinteistölehteä voi nyt tilata myös digitaalisena versiona. Digitilaukset tulivat myyntiin lehteä kustantavan Kiinteistömedian verkkokauppaan kesäkuun lopussa. Ne palvelevat niitä lukijoita, joilla ei ole Suomen Kiinteistöliiton jäsenyyttä.

15.3.2023

Kiinteistölehden vaalikysely: Matias Mäkynen / SDP

SDP:n Matias Mäkysen vastaukset Kiinteistölehden eduskuntavaalikyselyyn.

15.12.2022

Isännöintikartelli johti miljoonien seuraamusmaksuihin

Markkinaoikeus on antanut päätöksen helmikuussa 2021 esiin tulleesta isännöintikartellijutusta. Asianosaiset määrättiin maksamaan liki viiden miljoonan euron seuraamusmaksut.

talokeskus 100 vuotta

20.10.2023

Kaupallinen yhteistyö

Talokeskus – kiinteistöjen huolenpitoa 100 vuotta

Suomen Talokeskus täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Se on maan vanhin kiinteistöjen ylläpidon ja rakentamisen asiantuntija. Talokeskus tarjoaa huolenpitoa kiinteistön koko elinkaarelle tarkastuksista suunnittelu- ja energiapalveluihin.

Suomen Talokeskus Oy

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti