Mitä toimia yhtiöjärjestyksen lunastuslauseke edellyttää?

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Yhtiöjärjestyksen lunastuslauseke edellyttää isännöitsijältä tarkkuutta ja ripeää toimintaa osakesiirron yhteydessä. Mahdolliset laiminlyönnit voivat johtaa vahingonkorvausvastuuseen. Lunastuslausekkeen varsinainen tulkinta on kuitenkin lunastajan vastuulla.

Mikäli taloyhtiön yhtiöjärjestykseen on otettu lunastuslauseke ja taloyhtiö saa siirronsaajalta tai Maanmittauslaitokselta tiedon lunastuksenalaisesta osakkeen siirtymisestä, taloyhtiön hallituksen tulee ilmoittaa siirrosta kirjallisesti lunastukseen oikeutetuille. Käytännössä ilmoituksen tekee isännöitsijä. Määräaika ilmoituksen tekemiselle on lain mukaan kaksi viikkoa, ja määräaika on yhtiöjärjestysmääräyksellä lyhennettävissä.

On tärkeää huomata, että lunastusaika lähtee kulumaan, vaikka taloyhtiö ei ilmoittaisi osakkaille saannosta, jolloin osakkaat saattavat menettää lunastusoikeutensa, jos ilmoitus jää kokonaan tekemättä. Tämä voi johtaa hallituksen tai isännöitsijän vahingonkorvausvastuuseen. Taloyhtiön edun mukaista onkin tehdä ilmoitus aina viipymättä, riippumatta siitä, kuinka pitkä määräaika on.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Rasmus Kanerva

Kirjoittaja on lakimies ja oikeustieteiden maisteri Asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen ja Kanerva Oy:ssä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

13.1.2026

Isännöintiliitto: Uudiskohteiden yhtiöjärjestyksissä ongelmia

Viime aikoina on ilmennyt tapauksia, joissa uudiskohteen yhtiöjärjestys on laadittu epäselvästi. Erityisesti vastikeperusteiden määräyksissä on ollut ristiriitaisuuksia. Yhtiöjärjestyksen selkeys ja toimivuus tulisi varmistaa jo laatimisvaiheessa, sillä jälkikäteen sen muuttaminen voi olla hankalaa.

26.11.2025

Tulipalo kerrostalossa? Näin toimit oikein vaaratilanteessa

Tulipalo voi osua kohdalle milloin tahansa, yleensä ennalta varoittamatta. Siksi on tärkeä miettiä valmiiksi, miten toimia, jos omassa taloyhtiössä palaa. Eniten paloja syttyy kiukaasta, helloista ja nykyisin sähköpyörien ja -potkulautojen akkujen latauksesta.

11.5.2026

Mitä tehdä, jos osakas ei hoida vastuitaan omatoimisessa kiinteistönhoidossa?

Omatoimisessa kiinteistönhoidossa osakkaat tai asukkaat vastaavat itse kiinteistön ylläpidosta. Se voi lisätä yhteisöllisyyttä ja olla kustannustehokas ratkaisu pienemmissä taloyhtiöissä, mutta edellyttää selkeää vastuunjakoa ja toimivaa yhteistyötä.

Tilaajille

Isännöintikartellista annettiin päätös.

12.9.2025

Isännöintikartellista annettiin päätös – ”Nyt on saatu isännöinnille rajanveto, mitä saa tehdä ja mitä ei”

Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuun lopulla ratkaisunsa isännöintialan kartellista. Kartellissa Isännöintiliitto ja kuusi isännöintiyritystä sopivat 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.