Luvat ja ilmoitukset

Taloyhtiön on huolehdittava siitä, että korjaushankkeeseen haetaan määräysten mukainen lupa ja että rakentaminen tehdään säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Hankkeeseen ryhtyvällä tulee olla hankkeen vaativuus huomioon ottaen riittävät edellytykset sen toteuttamiseen sekä käytettävissään pätevä ryhmä tarvittavien alojen asiantuntemusta.

Korjaushanke voi edellyttää rakennuslupaa tai siihen voi riittää toimenpidelupa, riippuen remontista ja paikallisista rakennusmääräyksistä. Rakennusvalvonnan lupakäsittelijät antavat ohjeita ja neuvoja tarvittavista luvista sekä lupamenettelystä.

Taloyhtiöiden korjaushankkeet ovat yleensä luvanvaraisia. Tämä tarkoittaa sitä, että rakennusvalvontavirastoon on toimitettava lupapiirustus, lupahakemus ja eräitä muita selvityksiä. Luvanvaraisesta rakentamisesta on lisäksi tehtävä ennen töiden aloittamista ilmoitus rakennusvalvontavirastoon.

Rakennusvalvontaviranomaisen myöntämä lupa on voimassa määräajan, ja rakentaminen on aloitettava tämän ajan kuluessa. Korjaushanke aloitetaan tavallisesti järjestämällä rakennusvalvonnan aloituskokous. Aloituskokouksen tarpeellisuus selviää rakennus- tai toimenpideluvan ehdoissa.

Rakentamisen ilmoitusmenettely

Rakennustyön tilaajien on ilmoitettava verohallinnolle tiedot kuukausittain työmaakohtaisesti kaikista ostetuista rakennusurakoista, jos tilatun urakkasopimuksen arvo ylittää 15 000 euroa.

Rakennustyömaan päätoteuttajan täytyy ilmoittaa verohallinnolle joka kuukausi tiedot kaikista yhteisellä työmaalla työskentelevistä henkilöistä, jos yhteisen rakennustyömaan kokorakennushankkeen arvo ylittää 15 000 euroa.

Lisätietoa:

Rakentamisilmoitukset – asunto-osakeyhtiöiden velvollisuudet (Verohallinnon sivuilla)

Yleisimpiä esimerkkitilanteita asunto-osakeyhtiön velvollisuudesta antaa rakentamisilmoitus (Verohallinnon sivuilla)

Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta pdf-muodossa – klikkaa tästä!

Kaikki luvat Lupapisteestä

Lupapiste on sähköinen palvelu, jossa rakentamisen lupiin liittyvät hakemukset ja aineistot välittyvät kunnan järjestelmiin sähköisessä muodossa. Lupapiste palvelee ensikontaktista tai neuvontapyynnöstä alkaen koko hankkeen ajan aina valmistumiseen saakka. Ympäristöministeriön tilaaman palvelun on toteuttanut digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys Solita.

Palvelu käsittää keskeisimmät rakennetun ympäristön lupatyypit:

  • Rakennus- ja purkamisluvat
  • Toimenpideluvat ja -ilmoitukset
  • Poikkeamispäätökset ja suunnittelutarveratkaisut
  • Kiinteistötoimitukset
  • Sijoitus- ja kaivuluvat
  • Yleisten alueen käytön luvat ja ilmoitukset
  • Ympäristöluvat ja -ilmoitukset
  • Maa-ainesluvat
  • Meluilmoitukset

Lisätietoa: Lupapiste.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

26.1.2026

Sähköinen asiointi pakolliseksi kaupparekisterissä – mitä se tarkoittaa taloyhtiöille?

Vuoden alusta lähtien asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden on tehtävä kaikki kaupparekisteriin liittyvät ilmoitukset ja hakemukset sähköisesti YTJ-palvelussa. PRH ei enää käsittele paperisia ilmoituksia, eikä rekisteröintivelvollisille yhtiöille myönnetä poikkeuksia sähköisestä asioinnista.

Tilaajille

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

asuntokauppa sähköistyy

16.12.2025

Asuntokauppa sähköistyy – mitä se tarkoittaa taloyhtiöille?

Yli puolet kiinteistönvälittäjien asuntokaupoista tehdään jo sähköisesti ja tahdin uskotaan vain kiihtyvän. Taloyhtiöille muutos tarkoittaa siirtymää paperimapeista digiaikaan. Myös huoneistotietojärjestelmän tiedot on pidettävä tarkasti ajan tasalla.

21.5.2025

Grillaus, kukkien istutus, rakennus- ja kunnostustyöt – mitä taloyhtiön pihalla saa tehdä?

Pihalla touhuamiseen liittyy usein epäselvyyksiä siitä, kuuluuko alue yhtiölle vai osakkaalle. Useimmiten taloyhtiön piha-alueet kuuluvat juridisesti yhtiön hallintaan. Osakashallinnassa piha-alue on ainoastaan silloin, kun sen hallintaoikeudesta on määrätty yhtiöjärjestyksessä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti