Lähiruokaa omasta kellarista

Etelä-tukholmalaisen kerrostalon kellarissa kasvatetaan asukkaiden syötäväksi kalaa ja vihanneksia. Asukkaita neuvovat projektinvetäjät uskovat, että lähiruokaviljely yleistyy suurkaupungeissa, kertoo asiasta uutisoinut Yle.

Artikkelin mukaan aquaponisessa viljelyssä yhdistyy kalankasvatus ja kasvihuoneviljely. Kala-altaiden vedessä olevat ravinteet, kuten veteen leviävät kalojen ulosteet, suodatetaan ja vesi kierrätetään kasvien kasteluun. Kasveilta vesi palaa puhdistuneena bioalustan kautta takaisin kaloille.

Aquaponisen viljelyn hankkeita on ollut jo pitkään käynnissä eri puolilla maailmaa, myös Suomessa, mutta missään se ei varsinaisesti kasvanut suureksi menestykseksi. Tukholmalaisen taloyhtiö Solbergan projektikin on pieni. Se tuottaa riittävästi kalaa vain muutamien kotitalouksien ruokapöytään.

Hankkeen puuhamies Dag-Tore Johannessen uskoo kuitenkin että kellariviljely tulee yleistymään suurkaupungeissa, Yle kirjoittaa.

Lue koko artikkeli Ylen sivuilta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiön kuntosali

18.12.2025

Helsinkiläisellä taloyhtiöllä on oma kuntosali – näin se perustettiin

Lähes satavuotiaaseen helsinkiläiseen taloyhtiöön perustettiin asukkaiden käyttöön tarkoitettu kuntosali. Investointi on kannattanut: ratkaisuun ovat olleet tyytyväisiä myös ne, jotka eivät salia itse käytä.

Vantaalaisessa taloyhtiössä siirryttiin elektromekaaniseen lukitusjärjestelmään.

23.9.2025

Vantaalainen taloyhtiö uusi lukituksensa – elektromekaaninen järjestelmä tuo turvallisuutta ja helppoutta

As Oy Rajakentäntie 4:ssä lukituksen uusiminen tuli ajankohtaiseksi linjasaneerauksen alla. Samalla siirryttiin elektromekaaniseen lukitusjärjestelmään. Nyt asukkailla on käytössään yksi avain entisten kahden tai kolmen sijaan.

Aurinkokeräimiä asuinrakennuksen katolla.

29.4.2026

Aurinkosähkö yleistyy taloyhtiöissä – kannattavuus syytä selvittää 

Aurinkosähköjärjestelmien määrä taloyhtiöissä on kasvussa, selviää Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoaiheisesta kyselystä. Viidellä prosentilla kyselyn vastaajista oli taloyhtiössään oma aurinkosähköjärjestelmä, ja heistä 60 prosenttia on perustanut oman energiayhteisön.

11.8.2025

Kaupallinen yhteistyö

Tiedätkö, mihin taloyhtiön vesi karkaa?

Smartvattenin avulla vedenkulutuksesta tulee asukkaille läpinäkyvää. Me tarjoamme taloyhtiöille fiksut vedenmittausratkaisut, jotka kertovat reaaliajassa, kuinka paljon vettä kuluu ja missä.

Smartvatten

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti