Korjaushankkeita ei kannata lykätä

korjaushankkeet

Parhaillaan on otollinen hetki korjaushankkeille, kertoo Kiinteistöliitto Uusimaa.

Rakennusala ja erityisesti uudisrakentaminen on ollut synkässä suhdanteessa pian pari vuotta. Siksi tätä nykyä on mahdollisuus säästää sekä materiaaleista että työkustannuksista.

Lisäksi korkojen ennakoidaan laskevan jo tämän vuoden aikana.

– Vaikka projekti olisi vasta ajatuksen tasolla, tähän suhdanteeseen voi vielä hyvinkin ehtiä, kun lähtee reippaasti liikkeelle, sanoo Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja Mika Heikkilä.

Korjaukset on hyvä tehdä erissä

Tarttumalla tilaisuuteen saadaan yhtiöiden korjausvelkaa pienennettyä, luodaan jollekin rakennuksen osalle tai järjestelmälle uusi elinkaari sekä parannetaan asumisviihtyisyyttä ja energiataloutta. Taloyhtiö säilyttää luottokelpoisuutensa myös tulevia korjauksia varten, kun kaikkea korjaamista ei jätetä yhteen isoon remonttiin.

– Karkealla tasolla taloyhtiöiden kokonaisvelka-aste on hyvin maltillinen. Korjauslainoja on osalla yhtiöistä paljonkin, mutta Kiinteistöliiton kyselyn perusteella jopa noin kolmasosa yhtiöistä on täysin velattomia. Toivottavasti täysin velattomissa yhtiöissä ei ole paljon niitä, joissa korjauksiin olisi jo pitänyt ryhtyä, mutta niitä on lykätty, Heikkilä pohtii.

Korjaushankeen pohjana on hyvä olla ajantasainen kuntoarvio tai kuntotutkimus. Näin saadaan oikeat ja riittävät lähtötiedot. Lisäksi tarvitaan pätevät suunnittelijat tekemään korjaustyölle riittävän tarkat ja laadukkaat suunnitelmat.

Kaikki vähänkään suuremmat korjausurakat tulee aloittaa tarveselvityksestä. Sen jälkeen edetään järjestelmällisesti askel kerrallaan. Onnistunut korjaushanke sisältää hanke- ja toteutussuunnittelun, kilpailutuksen ja tarkan urakkasopimuksen. Urakoitsijoiden osalta tulee varmistaa yhteiskunnallisten velvoitteiden hoitaminen ja laatujärjestelmän noudattaminen.

Faktoja

  • yksityisessä omistuksessa olevien taloyhtiöiden markkina-arvo on koko Suomessa 250–300 miljardia euroa.
  • taloyhtiöiden hallituksissa vaikuttaa noin 300 000 henkilöä
  • taloyhtiöiden korjauksiin käytetään vuosittain noin 3–4 miljardia euroa

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

26.5.2026

Radioääni Kalle Talonen puhuu lähiöiden puolesta

Radiostakin tutuksi tullut Kalle Talonen liputtaa lähiöiden puolesta ja on tehnyt podcast-sarjan turkulaisista lähiöistä. Hän itse viihtyy perheineen Turun Hepokullan lähiössä luonnon, liikuntamahdollisuuksien ja hyvien palveluiden äärellä.

5.6.2026

Huoneisto tyhjänä? Huomioi nämä seikat

Taloyhtiön osakkeenomistaja on vastuussa huoneistostaan myös pitkän poissaolon aikana. Kun varkaisiin ja sähkökatkoihin varautuu etukäteen, kesälomallekin voi lähteä keveämmin mielin.

28.5.2026

Taloyhtiöiltä puuttuu rahoitus: Yhä useampi putkiremontti jää tekemättä 

Putkiremontti jää usein tekemättä tai sitä lykätään viimeiseen hetkeen tai putkivuotoihin asti. Syitä ovat taloyhtiöiden vaikeudet saada remonttilainaa, heikko taloyhtiöiden taloustilanne ja lisääntynyt korjausvelka, ilmenee Isännöintiliiton kyselystä.

12.6.2025

Tiilikatto vaatii huolenpitoa – muista säännölliset katselmukset ja sammaloitumisen esto

As Oy Hämeenlinnan Myllärinpuistossa tiedostettiin noin 20-vuotiaan betonitiilikaton huollontarve. Aurinko oli haalistanut mustan katon paikoin harmaaksi. Myös sammal oli alkanut kiinnittyä pinnoille.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti