Koiria on viime vuonna otettu Suomessa enemmän kuin koskaan aiemmin. Koiranpentujen kuten muidenkin lemmikkielänten suosiota on lisännyt, että niitä on hankittu ”koronalohduksi”.
Ennen koiraostoksille lähtöä on oman elämäntilanteen pohdinnan lisäksi syytä kartoittaa koiran tuomat kustannukset. Monella on varaa koiranpentuun, mutta summa kannattaa kertoa ainakin kolmella, jotta päästään koiran ensimmäisten elinvuosien todellisiin kuluihin. Jos huono tuuri käy ja koira sairastaa, voivat yllättävät eläinlääkärikulut moninkertaistaa kokonaiskulut.
Digitaalinen eläinklinikka FirstVet kartoitti vakuutusyhtiö Ifin kanssa keskimääräiset ensimmäisen vuoden kulut kuudelle eri kokoiselle ja rotuiselle koiralle. Kartoituksessa tutkittiin perushintoja tarvikkeille ja keskimääräisiä vakuutus- ja eläinlääkärikustannuksia.
Ensimmäisenä vuonna koira maksaa omistajalle ainakin 2000-4000 euroa. Kattoa kuluille ei ole, sillä koiran kanssa voi harrastaa ja sille voi ostaa arvokkaita ruokia, tarvikkeita ja vaatteita. Rotujen välillä on merkittäviä kustannuseroja, sillä esimerkiksi perinnöllisiä terveysongelmia omaavien rotujen vakuutusmaksut ovat merkittävästi korkeammat kuin ns. terveempien rotujen.
-Koiravakuutuksen hintaan vaikuttavat koiran rotu ja ikä, vakuutuksen laajuus sekä vakuutuksenottajan asuinpaikkakunta. Vakuutuksen voi räätälöidä omien tarpeiden mukaan eli pentua hankkiessa kannattaa pohtia, miten laajalti erilaisiin tilanteisiin haluaa varautua. Eläinlääkärikulujen korvaamisen lisäksi kannattaa harkita vakuutuksen täydentämistä ainakin vastuuturvalla, joka korvaa koiran muille aiheuttamia vahinkoja, Ifin eläinvakuutusten tuotepäällikkö, eläinlääkäri Heidi Elomaa kertoo.
Ennen koiran hankintaa kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa. Koiran ulkonäkö on monelle tärkeä, on kulujen hallinnan ja lemmikin hyvinvoinnin kannalta perusteltua valita mahdollisimman terve rotu. Sekarotuisuus ei automaattisesti sulje pois perinnöllisten sairauksien esiintymistä ja esim. rescue-koirilla on usein käytösongelmia tai sairauksia, joita Suomessa ei esiinny. Pentu onkin syytä ottaa rekisteröidyltä kasvattajalta, sillä myös pentutehtailu johtaa usein pentujen terveysongelmiin.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään