Kiinteistölehti kertoo energiatehokkaista remonteista ja opastaa pihan syystöissä

Teknisen ongelman vuoksi Suomen Kiinteistölehden 7/2015 postitus myöhästyy. Avasimme Digilehden vapaasti luettavaksi kaikille, siihen pääset tästä osoitteesta: https://www.kiinteistolehti.fi/zine/132/cover

Pian postiluukustasi putoava Suomen Kiinteistölehden syyskuun numero ohjeistaa, kun syksyllä ryhdytään muihinkin pihatöihin kuin lehtien haravointiin. Näistä askareista kertoo runsaiden kuvien kanssa Sari Toikkasen laaja artikkeli.

Energiatehokkuus on taloyhtiölle tärkeä ja hyödyllinen asia. Korjaushankkeiden yhteydessä sitä vaatii nykyisin rakennusvalvontakin. Tehokkaita keinoja esitellään kolmessa artikkelissa.

Kiinteistötaiteen suosio kasvaa hiljalleen Suomessakin. Komeita seinämaalauksia eli muraaleja löytyy kerrostalojen päädyistä jo esimerkiksi Porissa, Kotkassa ja Helsingissä. Ne ovat pääosassa Esa Tuomisen artikkelissa ja näkyvästi esillä muuallakin lehdessä.

Ranskassa on lähiöiden taloyhtiöitä joutumassa valtion haltuun – tai paremminkin pääsemässä, sillä toivottomasti velkaantuneita taloyhtiöitä uhkaa muuten konkurssi. Pelastussuunnitelmista kertoo Virpi Latvan artikkeli.

Kotkan Kirkkokadulta löytyy hyvä esimerkki toimivasta taloyhtiöstä ja sen hallinnosta. Mervi Ala-Prinkkilä kertoo, kuinka aktiivinen hallitus voi saada muitakin asukkaita osallistumaan.

Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen opastaa, kuinka taloyhtiö voi tulouttaa saamiaan maksusuorituksia ilman huolta verokarhun kahmaisusta.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

16.4.2026

Monessa kodissa korvausilma ei riitä, kertoo huhtikuun Kiinteistölehti

Huhtikuun Suomen Kiinteistölehti kertoo turkulaisten taloyhtiöiden ilmanvaihtoremontista ja antaa neuvoja valesokkelirakenteen korjaamiseen. Vierailemme myös entisessä Helsingin käsityöopettajaopistossa, joka on muutettu asunnoiksi.

tammikuun kiinteistölehti kierrättää

22.1.2026

Oikea jäte oikeaan astiaan – tammikuun Kiinteistölehti kierrättää

Tammikuun Kiinteistölehdessä tutustutaan kiertotalouslakiin ja laaditaan ohjeet huumeidenkäytöstä aiheutuviin häiriötilanteisiin. Henry Lesell kertoo, miksi uudistalon asiakirjat on syytä pitää järjestyksessä. Kerromme myös, kuinka kiinteistönhuolto saadaan toimivaksi ja mitä alueiden eriytymisestä seuraa taloyhtiöille.

15.10.2026

Seuraa energiankulutusta, muistuttaa lokakuun Suomen Kiinteistölehti

Keskisuomalaisyhtiö maksoi vuosikausien ajan naapurikiinteistön kaukolämpölaskun, ja seuraa nyt kulutustaan tarkemmin. Lämpöpumppualalla menee lujaa, sillä pumppujen myynti kasvoi alkuvuonna 50 prosenttia. Kerromme myös, mitä muutoksia lokakuun alussa uudistunut asunto-osakeyhtiölaki pitää sisällään.

6.8.2026

Kaupallinen yhteistyö

Tutkimus osoittaa: Suomen Kiinteistölehteä luetaan kauan ja tarkasti

Painetun Suomen Kiinteistölehden lukijat ovat hyvin omistautuneita lehdelle, käy ilmi tuoreesta lukijatutkimuksesta. Valtaosa kyselyyn vastanneista lukee jokaisen lehden numeron ja on erittäin tyytyväisiä lehden sisältöön.

Kiinteistömedia Oy

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti