Sivu 88

Tampere

26.10.2023

Vuokranantaja-barometri: Tampere nousussa

Tampere nostaa houkuttelevuuttaan asuntosijoittajien silmissä, kertoo Suomen Vuokranantajien Vuokra-asunto-barometri. Myös pohjalaiskaupungit Oulu, Kokkola ja Seinäjoki ovat nostaneet sijoitustaan. Pääkaupunkiseudun houkuttelevuus laski.

taloudellinen ahdinko

26.10.2023

Taloudellinen ahdinko estetään huolellisuudella ja avoimuudella

Asunto-osakeyhtiön konkurssia on pidetty pitkään lähinnä teoreettisena mahdollisuutena. Viime aikoina talousvaikeudet ovat kuitenkin lisääntyneet taloyhtiöissäkin. Niistä voidaan selvitä huolellisella taloudenpidolla ja avoimuudella.

kylmäkellarit

25.10.2023

Kylmäkellarit ajan tasalle

1960-70-lukujen lähiötaloyhtiöt kamppailevat vanhojen kylmäkellareiden kanssa: niiden ylläpitäminen tulee kalliiksi ja käyttöaste on pieni. Helsinkiläisessä taloyhtiössä kylmäkellarit uudistettiin, ja tilaa vapautui muuhun käyttöön.

kaava

24.10.2023

Oman alueen kaavaa kannattaa aina seurata

Kun asuinalueelle suunnitellaan uusia rakennushankkeita, kannattaisi kuunnella alueen asukkaita. He tietävät usein parhaiten, miten uudet järjestelyt toimivat. Vantaan Länsimäessä asukkaat huolestuivat autopaikkojen jäämisestä raitiotien alle.

vastikkeenmaksu

23.10.2023

Vastikkeenmaksu perustuu yhtiöjärjestykseen

Yhtiövastikkeen maksaminen on yksi osakkeenomistajan olennaisimmista velvollisuuksista. On siis sekä osakkeenomistajan että taloyhtiön etu, että vastikkeenmaksuvelvollisuudesta on määrätty yhtiöjärjestyksessä selkeästi. Näin ei kuitenkaan aina ole.

Tilaajille

maalämpöhanke

20.10.2023

Huolellinen suunnittelu vei maalämpöhankkeen maaliin

Helsingin Lauttasaaressa sijaitseva As Oy Melkonkatu 5 vaihtoi kaukolämmön maalämpöön. Projekti vei monta vuotta ja vaati huolellista suunnittelua ja hallituksen puheenjohtajan tiivistä valvontaa. Se oli kuitenkin kaiken vaivan arvoista, sillä yhtiö on nyt lähes nollaenergiatalo.

talokeskus 100 vuotta

20.10.2023

Kaupallinen yhteistyö

Talokeskus – kiinteistöjen huolenpitoa 100 vuotta

Suomen Talokeskus täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Se on maan vanhin kiinteistöjen ylläpidon ja rakentamisen asiantuntija. Talokeskus tarjoaa huolenpitoa kiinteistön koko elinkaarelle tarkastuksista suunnittelu- ja energiapalveluihin.

Suomen Talokeskus Oy

19.10.2023

Vapaarahoitteiset vuokrat nousivat heinä-syyskuussa

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat heinä-syyskuussa pääkaupunkiseudulla 0,5 prosenttia ja muualla Suomessa 2,0 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, kertoo Tilastokeskus.

pesutupa

19.10.2023

Energiatehokkuutta pyykkitupaan

Helsinkiläisen As Oy Kiholinnan pesutupa uusittiin ajanmukaisemmaksi. Seinät ja katto maalattiin ja vanhan pesukoneen rinnalle hankittiin kaksi uutta pesukonetta ja kuivausrumpu. Nyt mahdollisimman moni asukas voi käyttää pyykkitupaa silloin, kun heille sopii.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

energiatehokas pesutupa

19.10.2023

Lokakuun Suomen Kiinteistölehti pyykkää energiatehokkaasti

Lokakuun Suomen Kiinteistölehdessä kurkistetaan uusittuun energiatehokkaaseen pesutupaan ja kuullaan onnistuneesta maalämpöhankkeesta. Puhumme myös sisäilman laadusta ja selvitämme, mitä radon on ja miten sitä torjutaan.

sisäilma

18.10.2023

Kuukauden kasvo: Puhtaan sisäilman puolesta

Kodin sisäilman laatu vaikuttaa paitsi asumisviihtyvyyteen, myös asukkaan terveyteen. Sisäilman laatuun taas vaikuttavat muun muassa valitut pintamateriaalit, ilmanvaihdon toiminta ja ylläpito sekä omat teot. Jokainen asukas voi parantaa sisäilmaa omilla toimillaan.

veden säästäminen

17.10.2023

Kaupallinen yhteistyö

Veden säästäminen on kannattavin energiainvestointi

Lämpimän veden osuus on jopa puolet kiinteistöjen energiakustannuksista. Vedenkulutus aiheuttaa myös ison osan kiinteistöjen hiilidioksidipäästöistä. Siksi vedenkulutusta täytyy taloyhtiöissä seurata ja vettä alkaa säästää.

Smartvatten