Sivu 361

5.10.2017

Kiinteistöveron korotukset kurittaisivat erityisesti pienituloisia

Kiinteistöliitto torjuu hallituksen torstaina julkistaman esityksen kiinteistöveroon tehtävistä kiristyksistä. Hallitus esittää korotuksia yleiseen kiinteistöveroprosenttiin sekä asuinrakennusten ja vapaa-ajan asuntojen kiinteistöveroprosentteihin. Kiinteistöveron korottaminen lisää omistus- ja vuokra-asujien jo ennestään korkeita kustannuksia ja heikentää ostovoimaa tilanteessa, jossa asumisen ja kiinteistönpidon kustannukset kasvavat jo nyt selvästi ansiotuloja nopeammin.

5.10.2017

Uusia asuntoja nousee huippumäärä

Tänä vuonna aloitetaan 43 000 asunnon rakentaminen Rakennusteollisuus RT:n uusimman ennusteen mukaan. Asuntojen kappalemääräinen tuotantotaso on 40 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvon yläpuolella. Vielä ensi vuonna saatetaan yltää 40 000 asuntoaloitukseen.

5.10.2017

Ympäristömerkitty rakentaminen kasvussa – laatuongelmat kuriin

Kaksi vuotta sitten Suomessa ei ollut yhtään Joutsenmerkittyä taloa tai päiväkotia. Nyt on ja lisää rakennetaan kiihtyvällä vauhdilla. Pohjoismainen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki julkistaa loppuvuodesta myös kriteerit korjausrakentamiselle.

5.10.2017

Energiansäästöviikko 20 vuotta

Valtakunnallista Energiansäästöviikkoa vietetään 9.-15.10.2017 jo kahdettakymmenettä kertaa. Juhlavuotta tahdittaa Energiansäästötanssi-haaste, johon kutsutaan kaikki Suomen työpaikat, oppilaitokset ja koulut. Kampanja tavoittaa tänä vuonna ennätysmäärän suomalaisia viettäjiensä kautta.

5.10.2017

Nuoret suomalaiset eivät tukeudu naapureihin

Kyselyyn vastanneiden mukaan hyvä kaupunkiympäristö on vilkas kaupan, kulttuurin ja palveluiden keskittymä. Asuntomessujen ja Rambollin teettämässä kyselyssä selvitettiin kaupunkiasumiseen ja yhteisöllisyyteen liittyviä teemoja. Osana asumisen tyytyväisyyden tutkimusta toteutettuun kyselyyn vastasi lähes 1000 suomalaista eri ikäryhmistä.

3.10.2017

KIRA-digi-rahoitusta 27 uudelle kokeilulle

KIRA-digi-hankkeen neljännellä kokeiluhakukierroksella on myönnetty yhteensä noin 775 000 euroa 27 kokeilulle, jotka vauhdittavat rakennetun ympäristön digitalisaatiota. Tukea saavat 23 yritystä, 3 kaupunkia ja yksi yhdistys. Parhaiten arvioinnissa menestyivät STK-Tietopalvelut Oy, Fira Oy, Tampereen kaupunki ja Emmi Keskisarja & Janne Teräsvirta Arkkitehtitoimisto & Company Oy.

3.10.2017

Kotkalaistaloyhtiö näyttää mallia kiinteistönpidon suunnitelmallisuudessa

Kymenlaaksolaisissa taloyhtiöissä on meneillään isoja korjaushankkeita, joiden onnistumisen kannalta on tärkeää, että taloyhtiön johdolla on rakennuttamiseen liittyvää ymmärrystä. Avainasemassa taloyhtiön kiinteistönpidossa on suunnitelmallisuus. Suunnitelmallisuudessa valtakunnalliseksikin esimerkiksi käy kotkalainen Asunto Oy Kotkan RM-talo Kymenlaaksonkatu 12, joka on laatinut itselleen strategian siitä, kuinka kiinteistöomaisuudesta pidetään huolta niin, että asukkaat viihtyvät ja omaisuuden arvo säilyy.

2.10.2017

Etelä-Karjalan taloyhtiöt peruskorjausiässä – korjaukset edullisinta hoitaa ajallaan

Etelä-Karjalan rivi- ja asuinkerrostaloista suuri osa on peruskorjausiässä nyt ja tulevina vuosikymmeninä. Onnistuneen korjaushankkeen kannalta on tärkeää, että taloyhtiön johdolla on rakennuttamiseen liittyvää ymmärrystä. Kiinteistöliiton ja Kiinteistöalan Kustannus Oy:n järjestämä, kaikille avoin Mahdollisuuksien remontti -kiertue tuo taloyhtiöiden hallituksille ja isännöinnille tietoa kiinteistön ylläpidon ja korjausrakentamisen kokonaisuudesta. Lappeenrannasta 2.10.2017 käynnistyvän kiertueen kouluttajina toimivat Kiinteistöliiton asiantuntijat, joiden luennoille […]

2.10.2017

Mahdollisuuksien remontti -kiertue tuo taloyhtiöille työkaluja korjaushankkeiden toteuttamiseen

Valtakunnallisen Mahdollisuuksien remontti -kiertueen avoimet ja maksuttomat koulutustilaisuudet käynnistyvät Lappeenrannasta tänään 2.10.2017. Korjaushanke on taloyhtiön hallinnolle haastava tehtävä. Korjaushankkeen onnistumisen kannalta on tärkeää, että taloyhtiön hallituksella ja isännöinnillä on riittävästi osaamista hankekokonaisuuden läpiviemiseen ja ulkopuolisen asiantuntemuksen hankkimiseen.

2.10.2017

Omistusasujien asumiskustannukset nousivat 1,3 prosenttia

Tilastokeskuksen mukaan omistusasujien asumiskustannukset nousivat 1,3 prosenttia vuoden 2017 toisella neljänneksellä vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Ennakkotietojen mukaan asuntojen ostaminen kallistui 1,5 prosenttia vastaavana ajanjaksona. Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna omistusasujien asumiskustannukset laskivat 0,1 prosenttia ja asuntojen ostaminen kallistui 1,1 prosenttia.

2.10.2017

2,5 miljoonaa panttikirjaa muutetaan sähköisiksi

Pankeissa säilytettävät paperiset panttikirjat muunnetaan sähköiseen muotoon loka-marraskuussa. Muutos ei vaadi toimenpiteitä kiinteistön omistajilta tai isännöitsijöiltä. – Lokakuun aikana pankit toimittavat sähköisiä aineistoja Maanmittauslaitokseen.

29.9.2017

Uusia ratkaisuja sähköautojen lataukseen

Kaikki merkittävät autonvalmistajat ovat tuomassa markkinoille sähköautoja ja ladattavia hybridejä. Ratkaistava kysymys on ollut sähköajoneuvojen lataaminen kerrostaloissa ja toimistoissa. Sähköauto ladataan helpoiten siellä missä se on pysäköitynä pitkään: kotona ja työpaikalla.