Sivu 272

5.9.2019

Tekoälyllä täsmäsäätöjä ja energiansäästöä

Kiinteistönhoidon apuna käytettävä tekoäly luo mahdollisuuksia huoneisto- ja asukaskohtaisiin lämpötilan säätöihin ja varoittaa kosteusvaurioista, kertoo Rakennuslehti. Avainasemassa on kattava anturointi. Sekä Satolla että Kojamolla on muutaman vuoden kokemus anturointia hyödyntävästä, asumismukavuuden parantamiseen tähtäävän tekoälyn käytöstä.

5.9.2019

Vähemmällä energialla enemmän valoa

Siihen aikaan, kun taloyhtiö hehkulampun osti, tarkoitti valaistuksen energiansäästö pimeitä nurkkia ja huonoa valaistusta. Nyt hyvä valaistus ja energiapihiys yhdistyvät uudessa tekniikassa. Pian posti kantaa kotiin Suomen Kiinteistölehden syyskuun numeron.

5.9.2019

Kiinteistömessuilla runsaasti taloyhtiöasiaa

Lokakuun alussa järjestettävillä Kiinteistömessuilla käsitellään vastuunjaon muutoksia, osakehuoneistorekisteriä, sähköautojen latauspisteitä ja muita taloyhtiön kannalta ajankohtaisia aiheita. Messujen ohjelmassa on asiaa myös muun muassa lukitusturvallisuudesta, isännöinnin ostamisesta, ilmalämpöpumpun asentamisesta sekä taloyhtiön lisä- ja täydennysrakentamisesta. Koko ohjelmaan voi tutustua Kiinteistömessujen sivuilla.

5.9.2019

Korvausilmaventtiilin puhdistaminen

Korvausilmaventtiilin sisäpuolisten osien puhdistus kuuluu sekä painovoimaisessa että koneellisessa ilmanvaihdossa asukkaan vastuulle. Puhdista venttiilit vähintään kaksi kertaa vuodessa. Painovoimaisessa ilmanvaihdossa korvausilmaventtiili voi löytyä joko seinästä tai ikkunasta.

4.9.2019

”Minulla on hyvä vuokralainen, jolla on lisäksi oma kotivakuutus” – Viisi harhaluuloa sijoitusasunnon vakuuttamisesta

Vuokra-asuntomarkkinat käyvät näin syksyn myötä kuumina opiskelijoiden etsiessä asuntoa. Vuokranantajat pitävät hyvää huolta sijoitusasunnoistaan, mutta silti vain noin joka neljäs on vakuuttanut itse oman sijoitusasuntonsa. Kokosimme yleisimmät harhaluulot siihen, miksi sijoitusasunto jätetään vakuuttamatta.

3.9.2019

Joka toinen suomalainen käyttäisi muuttofirmaa

Syksyllä muutetaan ahkerasti. LähiTapiolan teettämän kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista turvautuisi muuttaessaan muuttofirman apuun. Tässä vinkkejä muuttofirman valintaan: Lähetä muuttofirmaa valitessasi tarjouspyyntö usealle yritykselle.

3.9.2019

Ruotsalaistutkija: helpompi muuttaminen auttaisi asuntopulaan

Asuntomuuttoketjujen aktivoiminen ja kehittäminen olisi hyvä osaratkaisu asuntopulaan, sanoo väestötieteilijä ja asuntomarkkinoiden asiantuntija Maria Pleiborn Fastighetstidningenin verkkolehdessä. Kaikkein kestävintä kehitystähän olisi, jos ei tarvitsisi rakentaa, hän toteaa. Ruotsissa asutaan keskimäärin väljästi, mutta neliöt eivät jakaudu tasaisesti.

3.9.2019

REIM Oulu Oy ostaa oululaisen Isännöintipalvelu Hanhisalon

REIM Oulu Oy osti oululaisen Isännöintipalvelu Hanhisalon isännöintiliiketoiminnan. Kauppa astui voimaan eilen, 2.9.2019. Isännöintipalvelu Hanhisalolla on henkilökuntaa 6 ihmistä ja liikevaihto 2018 oli noin 450 000 euroa.

2.9.2019

Avoimet ovet Presidentinlinnassa 12.–14. syyskuuta 2019

Yleisöllä on mahdollisuus tutustua Presidentinlinnaan kolmena päivänä 12.–14. syyskuuta. Suomen tasavaltainen hallitusmuoto täyttää tänä vuonna sata vuotta.

30.8.2019

Rakennusten hiilijalanjäljen arviointimenetelmä testaukseen

Ympäristöministeriö aloittaa valmistelemansa rakennusten hiilijalanjäljen arviointimenetelmän testauksen. Syksystä 2019 kevääseen 2020 asti kestävällä testausjaksolla selvitetään, kuinka hyvin menetelmä soveltuu tavanomaisten suunnittelu- ja rakennushankkeiden käyttöön. Rakennusten hiilijalanjäljen arviointimenetelmän avulla pyritään helpottamaan rakentamisen ilmastovaikutusten laskemista, ja se kattaa rakennuksen koko elinkaaren rakennustuotteiden valmistuksesta kuljetuksiin ja työmaatoimintoihin, käyttöön ja korjauksiin sekä elinkaaren lopulla tapahtuvaan purkamiseen ja kierrätykseen.

29.8.2019

Yli 800 uutta taloyhtiötä siirtynyt huoneistotietojärjestelmään

Elokuun alkuun mennessä huoneistotietojärjestelmään on siirretty yli 800 uutta taloyhtiötä, kertoo ASREK-hankkeen käyttöönottoprojektin päällikkö Liisa Kallela Maanmittauslaitoksesta. Huoneistotietojärjestelmään siirretyissä yhtiöissä on yhteensä yli 14 000 huoneiston hallintaan oikeuttavaa osakeryhmää. Omistuksen rekisteröintejä on järjestelmään kirjattu yli 700, panttauksen rekisteröintejä yli 800 ja osakehuoneistoon kohdistuvia käyttö- tai luovutusrajoituksia noin 1 700.

29.8.2019

Voiko taloyhtiö saada korvausta naapuritontin työmaan aiheuttamasta haitasta?

Kevyen liikenteen ohjaaminen liikennetyömaan takia länsi-pasilalaisen kerrostaloyhtiön tontin kautta on herättänyt närää asukkaissa, kertoo Helsingin Sanomat. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan mukaan liikkuminen alueella on vaikeutunut ja vaarantunut työmaan takia ja melu ja rakennuspöly ovat hankaloittaneet asumista. Lehden haastatteleman Aalto-yliopiston talousoikeuden professori Ari Ekroosin mukaan naapuritontin työmaan aiheuttamasta häiriöstä voi olla mahdollista saada korvausta.