Kaihdinten narut vaaraksi lapsille

Kaihdinten narut ja lapset ovat vaarallinen yhdistelmä. Harmittomilta näyttävät narut voivat aiheuttaa lapsille kuristumisvaaran. Suurin riski aiheutuu pitkistä naruista, joista saa silmukan ja lenkeistä, jotka voi kietoa kaulan ympäri. Suomessa verhonaruihin liittynyt turma vaati pienen lapsen hengen lokakuussa 2010.

Kaihdinnarun kietoutuminen kaulan ympärille voi johtaa kuristumiseen tai pysyviin neurologisiin vaurioihin hapensaannin estymisen vuoksi, tajuttomuuteen 15 sekunnissa ja kuolemaan 2-3 minuutissa. Kaihdinten narut ovat turvallisuusriski erityisesti alle kolmevuotiaille, mutta tapaturmia on sattunut myös kouluikäisille.

Turvallisuus syntyy pienellä vaivalla

Kaihdinten ja verhojen omistaja voi helposti huolehtia siitä, etteivät narut ja silmukat pääse aiheuttamaan kuristumisvaaraa lapsille:

  • kietomalla narut ja silmukat pois lasten ulottuvilta seinään kiinnitettävään koukkuun tai muuhun tähän tarkoitukseen soveltuvaan kiinnityspisteeseen siten, etteivät narut ja lenkit roiku vapaana
  • sijoittamalla huonekalut siten, että lapset eivät pääse niiden päälle kiipeillessään naruihin ja lenkkeihin käsiksi

Kansainvälinen Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD järjestää yhdessä Euroopan komission kanssa 23.–30.6.2016 kansainvälisen kampanjan kaihdinten turvallisuudesta (International Window Covering Cord Safety Campaign).

Kampanjalla halutaan tuoda esiin kaihdinten ja verhojen naruihin liittyvät turvallisuusriskit ja estää niistä aiheutuneet pienten lasten onnettomuudet. Kampanjaan osallistutaan ympäri maailman. Sosiaalisessa mediassa kampanjaa voi seurata aihesanalla #SafeWindowCoverings sekä OECD:n ja Euroopan komission verkkosivuilla:

http://www.oecd.org/sti/consumer/Window-Covering-Cord-Safety-Campaign.htm

http://ec.europa.eu/justice/newsroom/consumer-marketing/events/160623_en.htm

Valmistajien, maahantuojien ja myyjien velvoitteet

Kuluttajaturvallisuuslain mukaan valmistajien, maahantuojien ja myyjien velvollisuus on varmistaa verhojen ja kaihtimien turvallisuus sekä mainita mahdollisesta vaarasta käyttöohjeissa. Kuristumisvaaran minimoimiseksi kaihtimien mukaan pitää liittää laite, jonka avulla pitkät narut ja lenkit voidaan pitää lasten ulottumattomissa, tai kuristumisvaaran minimointi on muuten huomioitava tuotteen suunnittelussa. Yksityiskohtaiset turvallisuusvaatimukset erilaisille kaihtimille löytyvät standardeista SFS-EN 13120 +A1, SFS-EN 16 433 ja SFS-EN 16434.

Lue lisää

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

3.10.2022

Isot työkalut käyttöön lainaamalla

Kymmenen helsinkiläistä taloyhtiötä kokeilee yhteistä tavaralainaamoa, josta voi noutaa tarvitsemansa laitteen lainaan sovelluksen avulla. Muun muassa höyrypuhdistimen ja tekstiilipesurin lainausmahdollisuus on kiinnostanut asukkaita.

ikkunat huolto

16.6.2023

Kaupallinen yhteistyö

Mistä tietää, että taloyhtiön ikkunat ovat huollon tarpeessa?

Parhaatkin ikkuna- ja ovituotteet tarvitsevat huolenpitoa kestääkseen pitkään. Säännöllinen huolto tuo myös säästöä. Pihla kokosi vinkit siihen, mistä tietää ikkunoiden tarvitsevan huoltoa.

Pihla-Tiivi

ikkunaremontilla

17.8.2023

Kaupallinen yhteistyö

Ikkunaremontilla taloyhtiön ilme ja asumisviihtyvyys uudelle tasolle

Ikkunaremontin avulla suuren helsinkiläisen taloyhtiön ilme saatiin päivitettyä yhtenäiseksi, ja asumisviihtyvyys nostettiin uudelle tasolle tehdasasenteisten sälekaihdinten, sekä sujuvan mobiilikuuluvuuden takaavien Antennilasien avulla.

Pihla-Tiivi

vanhojen asuntojen kauppa

10.10.2022

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto: Vanhojen asuntojen kauppa vilkasta

Vanhojen asuntojen kauppa käy nyt vilkkaana, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton syyskuun asuntomarkkinakatsaus. Kaupan vilkkaudessa on kuitenkin eroja kaupunginosan välillä. Asuntojen hinnat ovat vakaat.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti