Väestön ikääntyminen näkyy taloyhtiöiden arjessa. Yhä useampi ikäihminen haluaa asua mahdollisimman pitkään omassa asunnossaan. Pitkään kotona asuminen on hyvä tavoite sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta, mutta asiaan liittyy myös ongelmia.
Tilastollisesti ikääntyminen tuo mukanaan riskejä. Suomessa on lähes 200 000 muistisairasta henkilöä, ja joka vuosi muistisairauteen sairastuu lähes 15 000 henkilöä. Myös erilaisia liikkumishaasteita potevia ihmisiä on runsaasti, jolloin esteetön liikkuminen kotiin on kirjaimellisesti elinehto. Taloyhtiöissä ikääntymisen aiheuttamien haasteiden huomioon ottaminen on hyvää asukasdemokratiaa.
-Usein tullaan samalla auttaneeksi nuorempiakin asukkaita, joten vastakkainasettelusta ei ole kyse, toteaa Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja Mika Heikkilä.
-Jos esimerkiksi parannetaan esteetöntä kulkua jälkiasennushisseillä, huolehditaan entistä paremmin paloturvallisuudesta tai ohjeistetaan selkeästi taloyhtiön käytännöistä, niin hyötyjiä ovat kaikki asukkaat.
Hissien rakentamiseen ja muihinkin esteettömyyttä edistäviin toimiin on saatavissa ARAn avustuksia jopa 45 % hyväksytyistä kokonaiskustannuksista.
-Osa ikääntyvistä kaipaa myös ulkopuolista apua, jonka tuojat usein liikkuvat autolla. Lyhytaikaisen pysäköinnin järjestäminen ei aina ole helppoa, mutta keskustelemalla asioista taloyhtiön isännöitsijän ja hallituksen kanssa näihinkin kysymyksiin useimmiten löytyy kaikille osapuolille sopiva ratkaisu, Heikkilä jatkaa.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään