Helsinkiläinen Isännöitsijäunioni Oy liittyy REIM-ryhmään

Helsingin eteläisen kantakaupungin alueella toimiva Isännöitsijäunioni Oy liittyy 1.7.2016 alkaen yksityisessä omistuksessa olevan ja valtakunnallisesti toimivan isännöitsijäkonsernin REIM Group Oy:n toimintaan. Yrityskaupalla REIM Groupista tulee Isännöitsijäunionin enemmistöosakas.

Yrittäjä ja Isännöitsijäunionin toimitusjohtaja Ari Friman jää osakepohjan laajentamisen jälkeen vähemmistöosakkaaksi. Hän jatkaa Isännöitsijäunionin toimitusjohtajana sekä yh-tiön hallituksen jäsenenä. REIM Groupista hallituksen puheenjohtajaksi tulee Timo Multa-nen, varapuheenjohtajaksi Kai Kosunen ja jäseneksi Saija Toivonen.

Ari Friman on toiminut isännöitsijäalan yrittäjänä 30 vuotta Helsingissä. Hän kertoo käy-neensä useita myyntineuvotteluja viime vuosina, mutta vasta neuvotteluissa REIM Groupin kanssa palaset loksahtivat sillä tavalla kohdalleen, ettei oma hyväksi koettu toimintakon-septimme vaarannu. Frimanille jää yrittäjävastuun päätyttyä myös enemmän aikaa isän-nöintitoiminnan kehittämiseen.

”Vaikka tulemme osaksi valtakunnallista konsernia, toimintamme jatkuu entiseen tapaan Isännöitsijäunionin nimellä ja asiakkaillemme tutulla henkilöstöllä Kapteeninkadun toimiti-loissa. Olemme vahvasti paikallinen toimija myös jatkossa. Nyt meillä on ison konsernin tuki ja sitä kautta paremmat edellytykset kehittää toimintaamme ja hakea kasvua.”

REIM Group Oy:n omistaja ja hallituksen päätoiminen puheenjohtaja Timo Multanen on tyytyväinen yrityskaupasta ja konsernin rantautumisesta Helsingin isännöintimarkkinoille.

”REIM Groupin on syytä olla valtakunnallisena toimijana pääkaupungissa, jossa kiinteistö-markkina on merkittävä. Olemme mukana Helsingin ytimessä, jossa on vaativaa asiakas-kuntaa. Meidän pitää vastata palvelukysyntään ja kehittää toimintaamme edelleen.”

Multasen mukaan paikallisuudella on iso merkitys koko konsernin toiminnassa. ”Kaikki ty-täryhtiömme eri puolilla Suomea kehittävät toimintaansa ja palvelevat asiakkaitaan paikalli-sista lähtökohdista ison konsernin tuodessa apua ja lisäarvoa toimintaan.”

REIM Groupin toimitusjohtaja Saija Toivonen pitää yhtiön laajentumista Helsinkiin tär-keänä myös siksi, että siellä toimii valtaosa nykyisistä yhteistyökumppaneista. ”Olen iloi-nen, että tulemme Helsinkiin Isännöitsijäunionin kautta, koska se on vakavarainen ja isän-nöintityössään luotettavasti toimiva yritys.”

REIM Groupin hallituksen isännöintitoiminnan asiantuntija Kai Kosunen uskoo omistaja-pohjan laajentamisen tarjoavan Isännöitsijäunionille mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. ”Kauppa vahvistaa paikallisen yrityksen kehittämistä, mikä on selkeä tavoite ja tahtotila. Se avaa REIM Groupille myös uusia mahdollisuuksia koko toimialan puitteissa.”

 

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

isännöintikartellin seuraamusmaksut

26.6.2025

Isännöintiyritysten kartellivalitukset kaatuivat – seuraamusmaksut nousivat

Kor­kein hal­lin­to-oi­keus on ratkaissut isän­nöin­tia­lan kil­pai­lun­ra­joi­tus­ta kos­ke­vat va­li­tuk­set ja määrännyt isännöintialan yhtiöille ja Isännöintiliitolle markkinaoikeutta korkeammat seuraamusmaksut. Seuraamusmaksut vaihtelevat 60 000 eurosta neljään miljoonaan euroon.

17.12.2025

Isännöinti on myös asiakaspalvelua – moni ei tiedä, mitä isännöitsijän tehtäviin kuuluu

Toisinaan tyytymättömyys isännöinnin asiakaspalveluun johtuu osakkaiden ja asukkaiden omasta tietämättömyydestä ja harhaluuloista. Moni esimerkiksi edelleen luulee, että isännöinti ja kiinteistönhuolto ovat yksi ja sama asia.

taloyhtiöiden rahoitus

27.5.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti ei enää ole itsestäänselvyys – pankit vaativat suunnitelmallisuutta

Rahamarkkinoiden epävarmuus, korkojen nousu ja alueellinen hintakehitys ovat muuttaneet taloyhtiöiden rahoitusympäristön. Vielä muutama vuosi sitten taloyhtiöiden lainansaanti oli melko suoraviivaista: pankit suhtautuivat yhtiöihin tasavertaisina, ja rahoitusta järjestyi, ellei yhtiössä ollut jotain poikkeavaa.

taloyhtiön uusi hallitus

6.6.2025

Uutena taloyhtiön hallituksessa? Näin hallitus toimii

Taloyhtiön hallituksen uusi toimikausi alkaa yhtiökokouksesta. Uudet jäsenet kannattaa perehdyttää hallitustyöhön. Tehtävien jakaminen ja yhteistyö muiden taloyhtiöiden kanssa voi tuoda hallitustyöhön uutta virtaa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn