Eivätkö yliopistot tarvitse muuta yhteiskuntaa?

Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston suunnitelmat LVI-koulutuksen suhteen hämmentävät. Talotekniikan rooli rakentamisen saralla on vahvistunut jatkuvasti. Se ja muuttuvat rakentamismääräykset edellyttävät vahvaa teknistä osaamista.

Talotekniikan opetus on Aalto-yliopistossa hajautettu eri laitoksiin ja lisäksi vielä eri pääaineiden sisälle. Saadakseen edes jonkinlaisen käsityksen LVI-tekniikasta, opiskelija joutuu käyttämään poikkeuksellista luovuutta yhdistellessään eri laitosten opetusohjelmia. Ongelma on laajempi Tampereen teknillisessä yliopistossa, joka on luopunut LVI-alan professuureista kokonaan.

Yhteiskunta asettaa ja on jo asettanut velvoitteita, joihin on meidän pystyttävä vastaamaan. Lähes nollaenergiarakentaminen ja uusiutuvan energian käyttö ovat hyviä esimerkkejä velvoitteista, joihin olemme jo sitoutuneet, toteaa Suomen LVI-liitto, SuLVI ry:n puheenjohtaja Kalevi Hyvärinen.

Talotekniikka on ollut pitkään vakaa ja houkutteleva työnantaja sekä opiskelijoita kiinnostava ala. Tuotannon ketjussa talotekniikan huippuosaajia tarvitaan kaikissa vaiheissa ja portaissa, eikä vähiten teollisuudessa. Alan kotimainen teollisuus on maantieteellisesti ja osaamiseltaan hyvin kattava käsittäen kymmenittäin hyvin syvälle erikoistuneita yrityksiä. Useimpien liikevaihdosta jopa 50–90 prosenttia tulee viennistä.

Vaativa suunnittelu, globaalin kilpailukyvyn edellyttämä tuotekehitys, projektitoiminta sekä kansainvälinen kauppa tarvitsevat korkeasti koulutettua työvoimaa nyt ja tulevaisuudessa. Talonpoikaisjärjellä katsottuna näyttäisi siltä, että yliopistojen suunnitelmat ovat huomattavassa ristiriidassa elinkeinoelämän tarpeisiin nähden.

Tuntuu todella omituiselta, etteivät Aalto-yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto halua tunnistaa LVI-alan osaamisen tarpeita. Vai onko niin, että yliopisto elää omaa elämäänsä suojamuurien sisällä ja sieltä tullaan ulos vain, kun haetaan rahoitusta erilaisiin hankkeisiin.

Yliopistoilla on myös yhteiskunnallinen vastuu. Se tarkoittaa, että niiden on otettava huomioon koulutuksessaan yhteiskunnan kehityksen turvaava toiminta ja tarpeet parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt vaikuttaa siltä, ettei näin tule jatkossa olemaan, epäilee puheenjohtaja Hyvärinen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

opas varautumiseen

18.11.2024

Uusi opas ohjeistaa myös taloyhtiön varautumiseen

Uusi koko väestölle suunnattu Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen -opas on julkaistu Suomi.fi-verkkopalvelussa. Oppaan on toteuttanut sisäministeriö yhdessä Digi- ja väestötietoviraston sekä laajan yhteistyöverkoston kanssa. Siinä on tietoa myös taloyhtiön varautumisesta, kuten väestönsuojien käyttöönotosta.

taloyhtiöiden rahoitus

27.5.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti ei enää ole itsestäänselvyys – pankit vaativat suunnitelmallisuutta

Rahamarkkinoiden epävarmuus, korkojen nousu ja alueellinen hintakehitys ovat muuttaneet taloyhtiöiden rahoitusympäristön. Vielä muutama vuosi sitten taloyhtiöiden lainansaanti oli melko suoraviivaista: pankit suhtautuivat yhtiöihin tasavertaisina, ja rahoitusta järjestyi, ellei yhtiössä ollut jotain poikkeavaa.

14.3.2025

Kaupallinen yhteistyö

Vastuu Group luo luottamusta ja helpottaa hankintoja

Uudistunut Luotettava Kumppani -palvelu tuo yrityksen tiedot entistä läpinäkyvämmin esille. Palvelussa on tilaajavastuutietojen lisäksi tiedot vastuuhenkilöistä, vastuullisuudesta, pakotteista ja taloudellisesta tilanteesta.

Vastuu Group

tupakointikielto

30.9.2024

Miten tupakointikielto asunto-osakeyhtiössä toimii?

Tupakointikielto voidaan taloyhtiössä määrätä joko lain perusteella, yhtiön sisäisellä päätöksellä tai viranomaisen määräyksellä. Yhtiön päätökseen vaaditaan kaikkien osakkaiden suostumus, mutta yhtiö voi myös hakea kieltoa viranomaiselta. Tällöin tarvitaan yhtiökokouksen enemmistöpäätös.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti